Ihmiseläimet

Ihminen on eläin, mutta kulttuuriolentona hän on lajina aivan ylivoimainen muihin eläimiin verrattuna, ja tämä pätee myös jos ihmistä verrataan varislintuihin, delfiineihin, norsuihin, muihin nisäkkäisiin, muihin kädellisiin ja jopa muihin ihmisapinoihin. Ihminen on eläin ja kädellinen, joka kykenee välittämään tietoa puhumalla, ja jo muutaman tuhannen vuoden ajan hän on kyennyt välittämään tietoa myös kirjoittamalla. Hän kykenee puhumaan muiden ihmisten kanssa myös ajallisesti ja paikallisesti kaukaisista asioista. Hän kykenee kaiken tämän lisäksi myös muodostamaan uskomuksia kuvitteellisista asioista, ja sen ansiosta hän kykenee paitsi orjuuttamaan lajitovereitaan niin myöskin ja ennen kaikkea muodostamaan suuriakin yhteisöjä.

Tärkeitä esimerkkejä noista kuvitteellisista asioista ovat uskontojen, ideologioiden ja etiikan väittämät.

Muistaakseni natsi-Saksan SS- ja Gestapo-johtaja Heinrich Himmler (1900-1945 jJs.) oli nimittänyt juutalaisia ihmiseläimiksi. 

Vaikka olen biologisessa mielessä aina pitänyt ihmistä eläimenä muiden joukossa, niin viime vuoden 2025 (jJs.) heinäkuussa olin ruvennut oikein kunnolla painottamaan itselleni sitä, että me kaikki ihmiset olemme eläimiä. Tämä on tuottanut minulle mielihyvää ja mielenylennystä ja tuottaa edelleen.

Ei ole häpeä olla eläin.

Uskon myös natsien olevan eläimiä, ja heidän aatteensa perustanut uskonnollisluontoinen johtaja Hitler (1889-1945 jJs.) olisi varmaankin ensimmäisenä rientänyt olemaan samaa mieltä kanssani asiasta, jos olisi kehdannut. Mitä hän ei olisi kuitenkaan tehnyt, koska hän uskonnottomuudestaan huolimatta ei ollut imagosyistä eronnut roomalaiskatolisen kirkon jäsenyydestä ja koska hän teeskenteli kansalle pitävänsä Saksaa edelleen kristittynä kansakuntana. (Puolueen omissa taistelujoukoissa Waffen SS:ssä sekä kansallissosialistisissa ilmavoimissa Luftwaffessa ei ollut sotilaspappeja eikä -pastoreita. qvod erat demonstrandvm.)

Tulisiko kirkolla olla naispappeja?

Olen itse ollut sitä mieltä, että protestanttisissa kirkoissa on ainoastaan pastoreita tms., koska nimitys "pappi" tuntuu viittaavaan jonkinlaiseen jumaluuden tms. ja ihmisen välihenkilöön. Pastorit taas ovat pelkästään yliopisto- tai muulla tavalla koulutettuja maallikkosaarnaajia. Mutta se ei ole nyt kauhean tärkeää. Kiitoksia.

Ilmoitan tässä myös paheksuvani sitä, että kun maassamme puhutaan "kirkosta", niin oletuksena tarkoitetaan Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoa. Jatkan paheksumista myöhemmin tässä kirjoituksessa, mutta ensin toiseen asiaan.

Roomalaiskatolisilla ja ortodokseilla lienee omissa kirkoisssaan oikeita pappeja.

Protestanteilla on siis pelkästään pastoreita tai muita sellaisia. Oman mielenrauhani vuoksi nimitän tässä kirjoituksessani kaikkia protestanttisten kirkkojen pastoreita tms. pelkiksi pastoreiksi.

Voidaan kysyä, että pitäisikö Suomen virallisessa evankelisluterilaisessa kirkossa olla naispastoreita.

Aiheeseen liittyen internet osaa kertoa näin:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin 6.3.1988. Päätös pappisviran avaamisesta oli tehty kirkolliskokouksessa kaksi vuotta aiemmin. Viran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa jo aiemmin kolmeen kertaan, mutta vaadittava ¾ ääntenenemmistö saatiin vasta vuonna 1986.

Pastorinviran avaaminen naissukupuolen edustajille vuonna 1986 oli osaltaan johtunut muuten siitä, että Suomen virallisella evankelisluterilaisella kirkolla oli alkanut olla vaikeuksia saada virkoihinsa tarpeeksi miespuolisia pastoreita. Tarve on keksintöjen isä, tai äiti. Mutta sekään ei ole nyt tärkeää.

Minusta on periaatteessa jokaisen kirkkokunnan ihan oma asia, että mitä sukupuolta tai sukupuolia heidän pastorinsa ovat. Uskonnonvapauden toteutumisen kannalta kai pitäisi olla kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla valta ja oikeus itse määrittää, keitä he valitsevat papin, pastorin, saarnaajan tai kirjanoppineen virkaan. Toki sillä edellytyksellä, että on etukäteen mahdollisimman hyvin valtiovallan toimesta estetty ihmisten painostaminen kuulumaan tai liittymään johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnollisten yhdyskuntien ei myöskään mielestäni saa antaa jaella yhteiskunnassa määräyksiä siitä, että heidän pyhiä tuntojaan ei saa loukata. Kunhan ei kirkossa tai temppelissä tms. taikka hautajaisissa häiriköidä, niin uskonnollisia tunteita tulee saada liberaalissa | demokratiassa loukata. Koska muuten asioista tulisivat määräämään suvaitsemattomimmat uskonnolliset tahot. (Epäliberaalit demokratiat voivat olla eri asia, toki.)

Mutta Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko – jatkossa käytän tästä lyhennettä SVELK – on sikäli hiukan eri asia, koska kyseessä on Suomen valtion kannalta virallinen kirkkokunta. Sen toimintaa koskee kirkkolaki.

Muuten Suomessa on toinenkin virallinen kirkkokunta, nimeltään Suomen ortodoksinen kirkko. Se on melko piskuinen, ja monet pitävät sitä suvaitsevaisena kirkkona, vaikka ortodoksisuus on menneiden vuosisatojen aikana eri valtakunnissa tavannut olla vallanpitäjien uskollinen käsikassara, joka on sortanut varsinkin toisinajattelijoita. Toisaalta tuossa suhteessa ihan samanlaista väkeä ovat olleet luterilaiset toimijat.

Mutta lisäksi Suomen virallisessa ortodoksisessa kirkossa ei ole vieläkään hyväksytty naisia papeiksi. Ei kovin suvaitsevaista. Eikä homoseksuaaleja. Eikä siellä päättävissä piireissä taideta juuri hyväksyä homoseksuaalisia avioliittojakaan.

Kun meillä Suomessa on nämä kaksi virallista kirkkokuntaa, niin mielestäni tavallaan voisi hyväksyä sen, että niiden virallisuuden vuoksi niiden toimintaa ja oppia tulisi koskea laajemmin kuin muita uskonnollisia yhdyskuntia yleisen mielipiteen. Jos yleinen mielipide on Suomessa sitä mieltä, että naisten pitää saada olla näissä kirkoissa pappeja tai pastoreita, niin näiden kirkkojenkin se pitäisi hyväksyä.

Mutta jos kysytte minun mielipidettäni asiaan yleisemmin, niin itse kannatan protestanttisuuden periaatetta "yleinen pappeus" mahdollisimman tiukasti. Minusta kirkkokunnassa ei tarvitse eikä pidä olla pastoreita ollenkaan. Kirkossa olkaamme kaikki tasa-arvoisia hengellisiä toimijoita.

Ja jos palaan vielä hetkeksi kirjoitukseni melko alussa mainitsemaani paheksuntaani, niin aina jos joku alkaa puhua "kirkosta", niin minä voin kysyä, että mistä kirkosta nyt on kysymys. Ja sitten onkin kiva katsoa, että osaako puhuja kertoa, mistä kirkosta hän oli nyt halunnut puhua.

Historiallisesti sen enempää roomalaiskatolinen kuin evankelisluterilainen kirkkokaan eivät olleet perustaneet Suomessa kirkkoaan vapaaehtoiseen liittymiseen ja kuulumiseen.

Siksi on minusta tavallaan kiva juttu, että mitä enemmän SVELK:stä eroaa jäseniä, niin sitä vähemmän on jatkossa ihmisillä sosiaalista painetta kuulua siihen.

Vuonna 1923 Suomen sivistyneistö oli jo siinä määrin maallistunutta väkeä, että kyettiin saattamaan voimaan uskonnonvapauslaki. Tämä ei olisi maassamme onnistunut ilman maallistumiskehitystä. Luterilaisuus on pohjimmiltaan suvaitsematon uskonnonmuoto.

Mutta tuonkin tärkeän lainsäädännön voimaantulon jälkeen saattoi eräissä piireissä SVELK:n jäsenyys olla merkki kuulumisesta kunnon ihmisiin.

Jumalan määritelmäni

Otsikossa sana "jumala" on isolla alkukirjaimella, mutta tämä johtuu siitä, että suomen kielessä virkkeen ja otsikon ensimmäinen sana tavataan kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Yksijumalaisissa uskonnoissa, kuten kristinuskon eri muodoissa, voidaan toki oman uskonnon jumalaa tarkoittava termi "jumala" kirjoittaa isolla alkukirjaimella ihan vain sen vuoksi, että kun uskonnon piirissä oletetaan kyseessä olevan ainoa jumala, niin silloin sana "jumala" on ikään kuin tämän jumalan nimi, tai ainakin toimii nimen korvikkeena.

(Sanoin tuossa "kuten kristinuskon eri muodoissa", vaikka normikristinuskoon kuuluva kolminaisuusoppi tekee monelle vaikeaksi uskoa, että kyseessä todella on yksijumalainen uskonto. Ainakin kyseessä on jonkinlainen sekasotku jos ei muuta. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.)

Ja sitten siihen jumalan määritelmääni:

Jumala, tai jumala, on kuolematon taikaolento, joka riippuen uskonnosta saattaa olla luonut maailman tai sitten ei, ja saattaa vaikuttaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti maailmassa taikka sitten ei. Hän saattaa myös joissakin uskonnoissa vaatia ihmisiä noudattamaan tahtoaan. Jotkut taas voivat sanoa, että hän on "ainoastaan" jonkinlainen maailmansielu, jolla ei ole sen kummemmin mielen toimintaa. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan häntä.

Vielä tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan saatu luotua kunnollista eli toimivaa tutkimusohjelmaa jumalien tutkimiseksi empiirisesti. Jokin jumalista, tai useampikin, voi silti olla olemassa, aivan kuten Russellin teekannu.

Babylon 5 -sarja näkyy ilmaiseksi ja laillisesti ja on näkyvä yhä enemmän Youtube-palvelussa

Oi, katso, mitä tuolle oli yllättäen tapahtunut melkein välittömästi, alatekstissä. Toivottavasti palaa takaisin.

1990-luvulla tehtiin eräs maineikas fiktiivinen tieteissarja nimeltään Babylon 5. Olen viime aikoina kantanut yhden kaverini minulle valmistamaa Babylon 5 -kaulariipusta kaulassani piintyneesti, koska se symbolisoi totalitarismin vastaisuutta ynnä muuta mukavaa. Lisäksi sarja oli ollut oikeasti todella hyvä.

Eräs yhdistykseni tuore työntekijä H oli jokin aika sitten innoittunut minun ja jonkun toisenkin B5-sarjaa koskevista selonteoista. Hän sitten joutui kuitenkin pian huomaamaan, että sarjaa ei löydy mistään suoratoistopalveluista.

Viime viikon sunnuntaina törmäsin kuitenkin tähän AfterDawn-sivustolla julkaistuun uutisartikkeliin, jossa kerrotaan, että sarja on nyt julkaistu sen tekijänoikeuksien omistajan, Warner Bros. Discoveryn, toimesta vihdoin laillisesti verkkoon globaalisti. Ja mikä parasta, niin sarjaa voi katsoa täysin ilmaiseksi, sillä jakelukanavaksi on valittu YouTube.

Mielenkiintoista kyllä, niin sarja julkaistaan jakso kerrallaan, yksi viikkoa kohti. Youtube-palvelussa on julkaistuna jo mm. sarjan puolitoistatuntinen pilottielokuva The Gathering sekä jokunen jakso, ja olettaisin, että muut sarjaan liittyvät elokuvat, joista merkittävin on In the Beginning, seuraavat myös jossain vaiheessa perässä.

In the Beginning on The Gatheringin ohella mielestäni ainoita B5-elokuvia, jotka sopivat saumattomasti sarjan rakenteeseen. Minun kannaltani niillä muilla elokuvilla ei ole niin väliä, vaikka ehkä kerran ne voivat jotakuta viihdyttää.

In the Beginning kertoo taustaa sille, miksi diplomatian ym. ym. keskukseksi neutraalille avaruuden alueelle perustettu jättimäinen avaruusasema nimeltä Babylon rakennettiin. Taustalla oli ikävä lajien välisestä valitettavasta väärinkäsityksestä johtunut sota, joka oli käydä ihmiskunnalle kovin kalliiksi.

Lajien välinen ymmärrys on elintärkeää.

Babylon 5:ttä tehtiin siis viisi tuotantokautta, ja sarjan yleinen juonirakenne oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoista oli kuvattu. Sarjassa myöskin noudatetaan melko hyvin fysiikan lakeja. Ja sarjan tekoaikaan 1990-luvulla se Babylon 5:n piirre oli ollut lähes ennen näkemätön tieteissarjoissa, että se mitä sarjassa oli aikaisemmin tapahtunut, vaikutti myös siihen, mitä sarjassa tapahtuu tai voi tulevaisuudessa tapahtua.

Yhden wanhan kaverini kanssa olin muuten juuri saanut päätettyä katsomismaratonin. Siitä ei ole montaa päivää, kun olimme katsoneet alusta loppuun aina viimeiseen jaksoon saakka – minun tai hänen DVD-levyiltään – Babylon 5:n. 

Ja alla linkit joihinkin omiin verkkoteksteihini, joissa jonkin verran käsittelen aihetta:

omilla nettisivuillani:
Babylon 5 -tieteissarja

blogeissani:

Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt (sisältää muun ohella kivan kuvan Babylon 5 -riipuksestani)

Omat esikuvani (fiktiivisiä sekä tosielämän esikuviani)

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta 

PS. Olen kertonut asiasta jo työntekijä H:lle. Hän ilahtui.

...

PS. 18.2.2026:  ...ja katosi lähes samantien, ilman selityksiä. Toivottavasti palaa pian takaisin.

Kaaoksen ja mielipuolisuuden voimat maailmassa, suhtaudu

Olen joskus ilmaissut näissä blogeissani (esim. 10.10.2023), että minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan ja että lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Haluaisin esittää nyt lopulta ylläolevaan varauksen: minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan, mikäli niitä vastaan on ylipäätään mahdollista taistella.

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta

Alemmas olen koonnut jonkin verran räynää historiasta, sekä muutamia harvoja ajatuksiani nk. generatiivisesta keinoälystä. Mutta ensin pitkä kulttuuripitoinen johdanto, ennen kuin päästään asiaan:

Vuosina 1993-1998 tehtiin viisi tuotantokautta Babylon 5 -nimistä fiktiivistä tieteisdraamasarjaa.

Sarja näytettiin myös Suomen televisiossa. Sen oli luonut J. Michael Straczynski (lyhennetysti JMS) (s. 1954).

Babylon 5:n juonen suuret linjat oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoa oli kuvattu.

Sarjassa keskiössä on jättimäinen neutraalille avaruuden alueelle pystytetty avaruusasema, jonka syntyyn oli vaikuttanut suuresti se, että kymmenisen vuotta takaperin erään valitettavan lajien välisen väärinymmärryksen seurauksena ihmiskunta oli joutunut melkein tuhon omaksi jouduttuaan sotaan sotilasteknologisesti hieman edistyneempää lajia vastaan. Sota ihme kumma päättyi jostain kumman syystä juuri ennen kuin tuo laji sotakoneineen olisi päässyt Maapallon ja sen ihmisasujaimiston kimppuun. Lopputulosta pidettiin outona paremmissakin piireissä.

Rakennettiin sitten avaruusasema, ja rakennettiin useaan kertaan. Viimeisen, pysyvänoloisen, nimeksi tuli sitten Babylon 5. Tämän tarkoitus oli toimia diplomatian, kaupankäynnin ja turismin ym. keskuksena ja solmukohtana. Useat lajit lähettivät asemalle suurlähettiläänsä.

Babylon 5 -avaruusasemalla on käytössä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima, kun paremman ja hienomman käyttöönottoon ei ole tietotaitoa. Aseman johto annetaan ihmislajin hoidettavaksi, koska nämä olivat vasta olleet vähällä joutua suoranaisen holokaustin kohteeksi. Maapallo nimittää siis sille sotilaskuvernöörin.

Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella punotaan juonenlankoja kokoon ja esitellään perusasiat hommasta. Toisesta tuotantokaudesta neljänteen sisältää vallan tuhottomasti dramatiikkaa ja eeppisyyttä. Viidennellä tuotantokaudella taas valmistellaan sarja lopettamiseen. Ja kaikki on tehty ilman mustavalkoisia kysymyksenasetteluita. Ja ihmiset ja muunlajiset eliöt kehittyvät kukin omaan suuntaansa.

Minusta hauskinta sarjassa ovat paitsi uroscentaurien hiusmuoti, niin myös se, että naamatukkataulun karvoituksesta jossain määrin näki eri ihmishenkilöistä, että millä tuotantokaudella ollaan. Mutta nämä ovat vähemmän tärkeitä yksityiskohtia sarjassa.

Mitä tulee Babylon 5 -avaruusaseman ihan normaalien fysiikan lakien mukaan keskipakoisvoiman avulla toteutettuun keinopainovoimaan, niin on aivan luonnollista, että sitä ei sarjassa teknisistä syistä saatu näyttämään täsmälleen sellaiselta kuin se olisi oikealla avaruusasemalla.

Ja näyttelemisen hankaluus taas oli syy sille, että sarjan näyttelijät eivät puhuneet omanlajistensa kanssa omaa äidinkieltään jatkuvasti. Nämä puhuivat sen sijaan englantia. Ihan kuin näyttelijöillä sekä sarjan katsojilla olisi ollut korvassaan yksinkertainen versio Baabelin kalasta, joka osaa kääntää toisen puhuman kielen ainoastaan englannin kielelle.

Ja nyt pääsen vihdoin otsikon ilmaisemaan asiaan. Eli (vain) muutama sananen aiheesta, eikä mitään ihmeempää:

Vuoden 2022 loppupuolella nousi suuren yleisön tietoisuuteen sellainen asia kuin generatiivinen keinoäly. Tämä keksintö perustuu siihen, että ohjelmiston annetaan oppia erittäin suuren esimerkkiaineiston avulla "maailmasta", ja lopulta ohjelmisto kykenee olemaan tavallaan "luova", eli se kykenee luomaan oppimansa pohjalta jotain uudenlaista, kuten tekstiä, kuvia ja videoita.

Allekirjoittanut ja jokunen muukin ihminen on kuitenkin ehtinyt jo todeta, että generatiivisen keinoälyn tuotokset ovat usein hengettömiä. Mutta ne perustuvatkin siihen, että "apina näkee jotain", ja sitten "apina tekee jotain". Mutta englanninkielisestä sanonnasta kopsaamani "apina" ei ole tässä elävä biologisen evoluution synnyttämä olento vaan sieluton generatiivinen keinoäly, joka kykenee vain muodostamaan uusia yhteyksiä sitä ohjaavan algoritmin avulla.

2020-luvulla on World Wide Web ehtinyt jo verrattain lyhyessä ajassa täyttyä generatiivisen keinoälyn tuottamasta roskasta. Todennäköisesti suurin osa sen sisällöstä on nykyisin jo generatiivisen keinoälyn tuottamaa. Kotimaisten kielten keskuksen vuoden 2025 sanapoimintojen listalta löytyykin sitä kuvaava sana:

tekoälylieju (engl. AI slop) tekoälyn avulla nopeasti tuotettu tyhjänpäiväinen sisältö, joka määrällään peittää paikkansapitävän tiedon ja harkiten luodut sisällöt 

Generatiivinen keinoäly ehtii myös tuottaa aikayksikköä kohden karkeasti arvioiden noin 10.000 kertaa enemmän epäpätevää tietoa kuin ihminen kykenee korjaamaan yhden sen tuottaman tietopuolisesti "horjuvan" "artikkelin". Toki samalla päästään – ainakin ennen pitkää – huomattavasta osasta itsetyytyväisiä, muita ihmisiä konservatiivisesti "valistavia" toimittajia eroon, mutta ehkä generatiivisen keinoälyn meidät siitä maksamaan panemaan hinta on kuitenkin liian suuri.

Olen ehtinyt viimeksi kuluneina kuukausina törmäämään tuhottoman moneen "suomenkieliseen" artikkeliin, jonka kirjoittajaksi on ilmoitettu suomensuomalaisella nimellä varustettu valkoisen näköinen henkilö mutta jonka "kirjoittama" teksti on varsin suurella todennäköisyydellä toteutettu kuitenkin keinoälyn avulla. Ja nämä tekstit on vielä voitu julkaista jonkin suomalaisen fi-domainnimen alla. Tällainen on usein saatu haltuun varmaankin siksi, että jokin taho on ensin luopunut aikasemmin käyttämästään domainnimestä, tai on unohtanut uusia sen Traficomilla. Jo vuosien ajan muutkin tahot kuin taatusti suomalaiskansalliset ovat saaneet vapaasti hankkia Suomi-domainnimiä. Tapa ilmaista asiat epäsuomalaisesti viimeistään paljastaa näissä huijarin. Taikka sellaiset kirjoitus- tai logiikkavirheet, jollaisiin suomensuomalainen ei syyllistyisi.

Jos jo suomen keskikokoisella kielialueella tällainen on muodostunut ongelmaksi, niin voi kysyä, että millainen sitten on tilanne englannin, saksan, espanjan, ranskan tai portugalin kokoisilla huomattavan paljon suuremmilla kielialueilla.

Keinoälyt kuulemma myös varastavat oikeiden kirjoittajien hengentuotoksia internetistä kopioimalla ne ja vain hieman muunneltuina julkaisevat ne sitten WWW:n ihmeellisessä maailmassa. 

Itse kannatan varsin vahvasti ihmistä sanataiteen ja muunkin taiteen tekijänä. Olen luomun kannalla! 

Generatiivista keinoälyä kannattaa mielestäni käyttää ennen kaikkea muuta yhteenvetojen tekemisessä koskien sellaisia aiheita ja aineistoja, jotka itse jo tuntee erinomaisesti. Se nimittäin osaa "hallusinoida". Eli se tuottaa välillä väärää informaatiota, koska sillä ei ole itsellään kykyä ajatella. Kyseessä on lähinnä ennustuskone, joka arvailee, mitä sen käyttäjän antaman syötteen perusteella pitäisi "lausua" vastauksena pyyntöön.

Ja toiseksi, ei ihminen opi mitään kunnolla, jos antaa generatiivisen keinoälyn tehdä työn puolestaan.

Jos generatiivinen keinoäly ei aina ole hyödyllinen eikä vahingollinen, niin se voi olla kuitenkin viihdyttävä ollen samalla harmiton. Yhteen aikaan netissä oli ollut generatiivisen keinoälyn hyödyntämiseen perustuva palvelu, jossa käyttäjä saattoi olla olevinaan keskustelemassa eri historian henkilöiden kanssa. Mentaalihygienian kannalta oli erinomaista, että palvelun tuottanut taho oli päättänyt olla sisällyttämättä siihen eri uskontojen pyhiä hahmoja! Itse "keskustelin" tuolloin kerran lyhyesti Egyptin viimeisen faraon, Ptolemaios-sukuisen Kleopatran  (69 – 30 eJs.) kanssa. Olenkin muuten ruvennut katsomaan Ylen Areenasta klassista historiallista elokuvaa Kleopatra vuodelta 1963. Päänäyttelijät esittävät minusta osansa siinä mainiosti. Elisabeth Taylor (1932 – 2011 jJs.) esittää rainassa Kleopatraa, Rex Harrison | Gaivs Ivlivs Caesaria (100 – 44 eJs.) ja Richard Burton (1925 - 1984 jJs.) | Marcvs Antonivsta (83/82 – 30 eJs.). Olen vasta melko alussa elokuvassa, mutta Caesarin ottopoikaa testamentin kautta suoritetun adoption kautta, Gaivs Octavivs Thvrinvsta (63 eJs. – 14 jJs., Rooman valtakunnan yksinvaltiaana vuodesta 27 eJs.), esittävä vähemmän tunnettu näyttelijä Roddy McDowall (1928 – 1998 jJs.) vaikuttaa myös hyvältä valinnalta osaansa. Olen toki nähnyt elokuvan jo aikaisemmin, mutta siitä saattaa olla kymmeniä vuosia. Adoption myötä Octavivksen klaaninimen olisi pitänyt muuttua muotoon Octavianvs, mutta hän käytti sen sijaan adoptioisänsä nimeä, ja aluksi myös sen takia, että hän halusi saada puolelleen alkuperäisen Caesarin alaisuudessa eri sotatoimissa palvelleet kokeneet legioonalaiset.

Mutta tuolle hirviölle, siis generatiiviselle keinoälylle, on olemassa vielä yksi hyvä käyttökohde jo mainitsemieni lisäksi. Olen sen itse juuri keksinyt. Se, että tehdään sellainen uusi Babylon 5 -sarja, jossa keinoälyn annetaan tuottaa, mahdollisimman aidosti, sekä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima että erilajisten olentojen puheet näiden omalla äidinkielellä.

Toki teknisesti tämä ehdotukseni lienee mahdollista toteuttaa kunnolla vasta joskus 2030-luvulla.

PS. Anteeksi, mutta minun on pakko kertoa vielä pari historiaan liittyvää asiaa, jotka eivät liity millään tavoin blogimerkinnän otsikon ilmaisemaan aiheeseen:

Loppuhyppäys kauas antiikin historiaan

Vuonna 332 eJs. Aleksanteri Suuri (356-323 eJs.) oli valloittanut Egyptin. Noista ajoista alkaen Egyptiä hallitsivat vieraat, kreikkaa äidinkielenään puhuvat hallitsijat.

Egyptiläinen kulttuuri oli ennen makedonialaiskreikkalaista valloitusta ollut jossain määrin sukupuolten välisen tasa-arvon kannalla. Uusien hallitsijoiden perinteisessä kulttuurissa taas naiset olivat olleet selvästi alisteisessa asemassa.

Kleopatra oli ensimmäinen ja viimeinen Egyptin hellenistisperäisistä äidinkielenään kreikkaa puhuneista faaraoista, joka osasi puhua maan alkuperäiskansan afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluvaa egyptin kieltä. Hän sattui myös olemaan kaikkien aikojen viimeinen Egyptin faarao.

Kleopatra ei säilyneiden lähteiden perusteella ollut läheskään yhtä kaunis kuin näyttelijä Elisabeth Taylor nuoruuden kukoistuksessaan, mutta hän oli ilmeisesti älykäs ja hyvin sivistynyt nainen ja henkevä ja valloittava persoonallisuus. Hän puhui kreikan ja egyptin ohella sujuvasti useita muitakin kieliä, joihin muuten kuului myös latina.

Octavianvksen voitettua paljon myöhemmin lopulta Kleopatran ja alkuperäisen Caesarin pitkäaikaisen ja pätevän alisotapäällikön Antonivksen yhteisen laivaston Aktionin taistelussa ja näiden lopulta kuoltua ja Octavianvksen valloitettua Egyptin ja annettua surmata varmuuden vuoksi hänen adoptioisänsä ja Kleopatran mahdollisen yhteisen pojan Kaisarionin mies, siis Octavianvs, palasi Roomaan. Hän oli nyt toistaiseksi onnistunut lopettamaan pitkäaikaisen ja hyvin ärsyttävän sisällissotien kauden. Valtakunnan hallinnon keskus senaatti ja Rooman kansa kaipasivat rauhaa ja vakautta. Ja koska Octavianvksen hallinnassa oli merkittävä asevoima, ei senaatti eikä kukaan muu katsonut voivansa mitään sille, että viimeisen sisällissodista voittaja kahmoi käsiinsä pysyvästi oleellisen poliittisen vallan Roomassa. Octavianvkselle senaatti myönsi kunnianarvoisaa tarkoittavan kunnianimen Avgvstvs. Tästä lähtien Octavianvs totteli nimeä Gaivs Ivlivs Caesar Avgvstvs. Hän osasi esiintyä vaatimattomasti ja väitti, ettei hänellä ollut poliittista valtaa yhtään enempää kuin kellä tahansa muulla senaatin jäsenellä. Ainoastaan hänen arvovaltansa oli suurempi kuin muilla. Ja senaatti ja Rooman kansa näyttelivät perässä.

Ja niin oli syntynyt uudestaan Rooman kuningaskunta. Mutta jälkimaailma on puhunut Rooman valtakunnasta tuosta ajasta lähtien keisarikuntana.

Rooma-niminen kaupunkivaltiokokonaisuus, tai sen itiö, oli alun perin syntynyt joskus 700-luvulla eJs. Lativmin alueella. Suurin piirtein samoihin aikoihin Roomasta pohjoiseen oli syntynyt etruskien kaupunkivaltioiden kokoelma. Etruskien valtakunnat lienevät syntyneet siten, että Vähän-Aasian länsirannikolta oli muuttanut väkeä alueelle. Ja nämä olivat sitten alistaneet alkuperäisasukkaat mutta omaksuneet näiden puhuman kielen.

Etruriassa vallitsi jonkinlainen sukupuolten tasa-arvo. Ainakin jos vertaa Rooman kulttuuriin, niin ero Etrurian hyväksi oli tässä suhteessa selvä. Roomalaisessa kulttuurissa taas perheenpään, pater familias (-s oli aikaisemmin toiminut yksikön genetiivin päätteenä latinan kielessä),  valta perheenjäsentensä yli oli ehdoton valtion ensimmäisten vuosisatojen aikana.

Roomalainen perimätieto oli ollut sitä mieltä, että varhaisimpina aikoinaan Rooma oli ollut kuningaskunta. Viimeiset Rooman kuninkaista ovat saattaneet olla syntyperältään etruskeja, tai ainakin roomalainen perimätieto katsoo näiden olleen heitä.

Lopulta roomalaiset karistivat kuninkaiden raskaan ikeen päältään. Tämä tapahtui ennen vuotta 500 eJs. Entinen kuninkaiden neuvonantajien neuvosto, senaatti ("vanhojen neuvosto" suomennettuna), muuttui nyt uuden tasavallan hallinnon keskukseksi. Otettiin käyttöön erilaiset  kansankokoukset, joiden tehtävänä oli päättää laeista.

Kuningaskunta vaihtui tasavallaksi. Latinaksi kyseinen poliittinen termi kuului res publica, joka tarkoittaa julkista asiaa. Käytännössä roomalaiset tarkoittivat sillä poliittista järjestystä, jossa valta ei ole yhdellä, kuten kuningaskunnissa, vaan monella.

Jopa korkeimman virkamiehen, praetorin, valta oli jaettu kahdelle keskenään samanarvoiselle henkilölle. Myöhemmin virka muuttui kahden consvlin viraksi. Korkeinta virkaa ei voinut periaatteessa pitää hallussaan useaa vuoden pituista kautta peräjälkeen. Vuodet nimettiin sen mukaan, ketkä olivat olleet tuolloin olleet korkeimpina viranhaltijoina.

Äärimmäisissä hätätilanteissa korkein valta saatettiin antaa yksiin käsiin, dictatorille ("sanelija"). Dictatorinkin virkakausi oli määritelty lyhyeksi.

Äänivalta kansankokouksissa oli joka tapauksessa siinä määrin epädemokraattisesti jaettu, että nk. paremmilla kansalaisilla oli uudessa valtiossakin pieneen määräänsä nähden huomattavan paljon poliittista valtaa. Varsinkin kun ottaa sen, että monilla roomalaisilla miehillä oli clienttisuhde patronukseen, joka toimi isäntänä ja suojelijana. Ja clientit tapasivat äänestää kansankokouksissa patronuksensa tahdon mukaan. Ja kun ottaa huomioon vielä senkin, että aluksi varsin monet tärkeät virat oli varattu senaattorisäätyisille henkilöille. Ja sen, että naisilla ei Roomassa ollut poliittisia oikeuksia. Eikä tietenkään orjilla. Eikä muilla ei-kansalaisilla.

Myöhemmin nk. luokkataistelujen seurauksena Rooman nk. parempi väki suostui antamaan hieman periksi vähäosaisimpien kansalaisten poliittisille vaatimuksille. Vallan tasapainoa kallistettiin hieman tavallisen kansan suuntaan, mutta vain hieman. Kapinointi joka tapauksessa loppui.

Noin vuonna 387 eJs. kelttiarmeija valtasi Rooman. Samalla Rooman valtionarkistot paloivat. Ja saatuaan lahjotuksi suurella määrällä kultaa epätoivotut maahanmuuttajat pois roomalaisten ylimyssukujen jäsenten piti kaivaa muistilokeroitaan ja perimätietojaan, jotta voitaisiin koostaa uudestaan kertomus siitä, kuinka tasavalta oli syntynyt.

Näin synnytetty uusvanha tarina on korkeintaan osatotuus ja varmasti jossain määrin vääristelty näkemys oikeasta historiankulusta. Mutta viimeistään näistä ajoista alkaen roomalaiseen itseymmärrykseen kuului se, että he Rooman kansana vihaavat kuningasvaltaa eivätkä koskaan anna sen palata. 

Gaivs Ivlivs Caesarilla ja myös hänen ottopojallaan "Avgvstvksella" on voinut olla omasta mielestään hyviäkin perusteita perustaa uudelleen yksinvalta Rooman valtakuntaan. Vallanhimon ja itserakkauden ja ylimielisyyden lisäksi mielestäni varsin hyvä syy olisi se, että kun 200 edeltävän vuoden aikana Rooma oli muuttunut kaupunkivaltiosta suorastaan maailmanvallaksi, niin on selvää, että sellaista valtakuntaa ei kannattanut eikä voinut pitemmällä tähtäimellä hallita kuin se olisi edelleen yhden kaupungin ja sitä ympäröivän pienehkön maaseutualueen muodostama minivaltio.

Roomalaisen noin vuodesta 387 eJs. alkaen synnytetyn kansallisen mytologian mukaan viimeisen etruskikuninkaan, roomalaiselta nimeltään Lvcivs Tarqvinivs Svperbvs, vallan kaatamisessa oli ollut merkittävässä osassa Brvtvs-niminen aatelinen.

Octavianvs antoi senaatin jäädä olemaan ja samoin hän säilytti konsulinvirat. Näillä ei kuitenkaan ollut jatkossa enää suurta poliittista merkitystä. Rooman valtakunnassa ei enää koskaan palattu tasavaltaan sanan alkuroomalaisessa merkityksessä.

Alkuperäinen Caesar oli ollut poliittisesti tyhmä. Hän tapasi olla jalomielinen roomalaisille poliittisille vihamiehilleen sen sijaan, että olisi antanut teloittaa tai edes karkottaa nämä. Ja hän oikeastaan vähät välitti omasta henkilökohtaisesta turvallisuudestaan. Ja hän painosti senaatin myöntämään itselleen elinikäiset dictatorin valtaoikeudet. Voin hyvin kuvitella, että Caesarin murhasalaliittoon osallistunut ylimys, joka sattui muuten olemaan nimeltään Brvtvs, kuten kaukainen historiallinen esikuvansa, tunsi halua päästä osaksi historiallista tapahtumaa, jossa jälleen hankkiudutaan eroon kuninkaasta.

Mutta huonostihan siinä kävi. Kuningas tosin kuoli, mutta tilalle tuli vielä vaarallisempi kuningas, nimittäin sellainen, joka onnistui.

"Avgvstvs" oli verrattuna adoptioisäänsä poliittisesti tavattoman älykäs ja taitava. Hän onnistui luomaan pysyvän hallintomallin, jossa valta oli keskitetty keisarin ja hänen nimittämiensä virkamiesten käsiin. Jopa kristilliseen Raamattuun, Luukkaan evankeliumin toiseen lukuun, on päässyt mukaan pikku pätkä ensimmäisen keisarin propagandan makua:

Siihen aikaan antoi keisari Avgvstvs käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Qvirinivksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Ennen vuotta 212 jJs., jolloin silloinen keisari Caracalla antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaasyntyisille valtakunnan alueella luvallisesti asuville, vain vähemmistöllä tai pienemmällä vähemmistöllä oli joka tapauksessa ollut Rooman kansalaisuus. Keisarin luultavasti verotuksellisista syistä tekemä laaja kansalaisoikeusuudistus johti ikävä kyllä ennen pitkää siihen, että jatkossa myös Rooman kansalaisia saatettiin oikeudessa tuomita ristiinnaulittavaksi. Tai ainakin, mikäli oli tarpeeksi vähäosainen.

Naisoletetuille roomalaisille suuruudistus aiheutti ennen pitkää sellaisen myönteisen sivuvaikutuksen, että jatkossa heidän etunimensä ei enää tarvinnut olla johdettu heidän isänsä klaaninimestä. (Esim. Marcvs Tvllivksen tyttären, tai tytärten nimi, jos heitä oli siunaantunut enemmän, oli tullut Tvllia.)

Rooman valtakunnan kristillistymisestä seurasi ainakin yksi hyvä asia. 300-luvulta jJs. alkaen kristityssä maailmassa ei enää pahemmin ristiinnaulittu ihmisiä. Toki muuten saatettiin olla julmia tai kusipäisiä myös uuden uskonnon nimissä, mutta ristiinnaulittu ketään ei enää.

...

PS. 30.1.2026: Tulin sitten kirjoittaneeksi eräänlaisen jatkon välittömästi yläpuolella olevalle pitkälle loppupätkälle: Caesar, "keisari". Käsittelen siinä nimitystä "keisari".

Mitä on kunkin ihmisen jumala

Voidaan katsoa, että ihmisen jumala on hänen mielensä ja tarkoitustensa ja päämääriensä ilmentymä ja heijastuma. Siksi on minusta tärkeää kieltää kaikki sellaiset uskonnolliset yhdyskunnat, jotka eivät kunnioita muita jumalia kuin omaansa.

Kyse on siitä, että sallitaanko ja säilyykö moninaisuus ihmiskunnassa. Tämä on tärkeä kysymys. Usein vain yhden jumalan olemassaoloon uskovat haluavat painostaa muita ihmisiä uskomaan uskonnollisesti juuri heidän laillaan. Juutalaiset ovat tärkeä poikkeus tähän melko yleiseen sääntöön, mutta tämä johtuu siitä, että juutalainen uskonto on etninen uskonto, johon ei kuulu toisuskoisten käännyttäminen omaan uskoon. Itse asiassa juutalaisuudessa on tehty päinvastoin varsin vaikeaksi kääntyminen juutalaiseksi.

PS.:

Mielestäni intialainen käsitys jumalista on kaikkein "järkevin", jos näin saa sanoa. Kaikkein "korkein" on siinä eräänlainen maailmansielu. Korkeampia "varsinaisia" jumalia on nykyhindulaisuudessa kolme:  Brahma on luojajumala, Vishnu on elämän ylläpitäjä ja Shiva on hävittäjä, mutta samalla uudelleenluova jumala. Näiden voi katsoa olevan maailmansielun ilmentymiä, ja kaikkien muiden jumalien voi taas katsoa olevan näiden kolmen ilmentymiä.

Ilmeisesti 2500 vuotta sitten eläneeksi sanottu buddhalaisuuden perustaja Siddharta Gautama uskoi myös jumalien olemassaoloon, mutta hän kuitenkin opetti, että jumalista voi olla apua vain ajallisissa asioissa, mutta jälleensyntymisasiassa he eivät voineet auttaa.

Joka tapauksessa arvostan buddhalaisuudessa sitä, että se hylkää hindulaisuuden kastijärjestelmän sekä ainakin tietyssä määrin myös hindulaisuuteen kuuluvan naisvihamielisyyden. Jälleensyntymiseen sen enempää kuin eräiden uskontojen teologian helvettiin en kuitenkaan itse henkilökohtaisesti usko. Enkä kyllä taivaaseenkaan.

...Kukaan ei muuten voi palata kuoltuaan tuonpuoleisesta kertomaan, että ei siellä olekaan kuolemanjälkeistä elämää.

Minulla itselläni on kuitenkin, kuten kaikilla muillakin ihmisillä, runsain määrin filosofisia tai uskonnollisia ennakkoluuloja, jollaisiin kuuluvat uskonnolliset opinkappaleet ja filosofiset käsitykset sekä arvot ja eettiset ja moraaliset väittämät. Mutta sellaisia ei mielestäni pidä olettaa tiedoksi. Ihmisen lajiolemukseen kuuluu se, että hän uskoo kaiken maailman höpöjen asioiden olevan totta. Mutta ilman taipumusta tähän me emme olisi enää ihmisiä.

Suuri Cthulhu on niin suuri

Minusta on itse asiassa erinomaista todeta, että ei ole olemassa Jumalaa, joka olisi luonut maailmankaikkeuden ja joka sen jälkeen olisi jatkuvasti vaikuttanut ja vaikuttaisi edelleen luomassaan maailmassa.

Ajatus on minusta henkisesti vapauttava.

Tämän blogimerkintäni otsikko olisi voinut muuten myös kuulua "Nykyinen teologiani", mutta se ei olisi ollut kovin seksikäs otsikko.

...Oikeasti maailmankaikkeus on sellainen kuin siinä vaikuttaisi suuri Cthulhu. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Sanotaan, että Cthulhu olisi yhdysvaltalaisen tunnetun rasistin ja kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin (1890-1937 jJs.) luoma hahmo. Kyseessä on tarinan mukaan voimallinen olento, joka oli toiminut ylipappina mutta jota on pidetty sitten myös jonkinlaisena jumalana.

Jätän nyt toistaiseksi huomioonottamatta sen, että nykylukija ei todennäköisesti kauhistu ollenkaan Lovecraftin "kauhu"tarinoista. Modernin kauhun kyllästämille nykylukijoille kirjailijan tuotokset ovat varsin kevyttä kamaa.

Kirjailija Lovecraft oli ateisti, joka luomallaan suurivoimaisten hirviöiden kansoittamalla maailmalla pyrki demonstroimaan sitä, että ihminen on merkityksetön suuressa, välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Cthulhu ja muut otukset kuvastavat hänen tuotannossaan tällaista maailmaa.

No, tämä Cthulhu, joka on merkittävin henkilöhahmo kirjailijan tuotannon sisällä, on siis Suurten muinaisten ylipappi. Suuret muinaiset ovat hirviöitä, avaruusolentoja tai pahoja jumalia. Ne/he ovat saapuneet Maapallolle kaukaisilta tähdiltä tai vieraista ulottuvuuksista. Tyypit eivät noudata normaaleja luonnonlakeja, mikä on melko häiritsevää, ja jo pelkkä niiden näkeminen voi tehdä ihmisen hulluksi. Normaalin länsimaisen kulttuurin vastine tälle olisi se, että Jumalan nähdessään ihminen kuolee. Siksi Jumalan pitää pukeutua aina kohtaamispukuun.

Tunnetuin Suurista muinaisista on tämä Cthulhu, joka nukkuu mereen vajonneessa R'lyehin kaupungissa. Erilaiset kultit palvovat Suuria muinaisia jumalina ja toivovat heidän paluutaan.

Lovecraftin kirjoihinsa tuottama maailmankuva hirviöistä yms. ei ole ehdottoman johdonmukainen, mutta tämä on vain järkevää, koska hänen teoksiinsa luomansa maailma nyt on sellainen kuin on. Tämä on niitä tapauksia, joissa johdonmukaisuutta ei edes periaatteessa kannattaisi edellyttää.

Cthulhun kutsun mukaan "suurten muinaisten ylipappi Cthulhu" oli saapunut seuraajiensa kanssa tähdistä miljoonia vuosia sitten ja rakentanut Maapallolle em. R'lyehin kaupungin. Myöhemmin kaupunki oli kuitenkin vajonnut mereen tai jonnekin, missä "kuollut Cthulhu odottaa uneksien". Melko hienoa!

Asiaan liittyy sivujuonteena se, että englantilainen Douglas Adams (1952-2001  jJs.) oli kirjoittanut klassisen kuunnelman, joka paisui maailman ainoaksi viisiosaiseksi romaanitrilogiaksi. Vuosia myöhemmin irlantilainen kirjasarjan suuri fani, irlantilainen Eoin Colfer (s. 1965 jJs.) oli kirjoittanut oikeudenomistajien luvalla kuudennen osan trilogiaan, ja onneksi pieteetillä. Suomeksi sen nimi on Vielä yksi juttu. En minä tätä muuten olisi maininnutkaan, mutta suuri Cthulhu esiintyy romaanissa lyhyessä cameoroolissa.

Ja jos sitten jatkan itse asiassa. Telepaattisten voimiensa avulla Se/Hän – eli Cthulhu – on hankkinut itselleen seuraajia, jotka ympäri maailman irstailevat ja tarjoavat jumalalleen ihmisuhreja. Kun "tähdet ovat oikein", Suuret muinaiset palaavat valtaan palvojiensa tuella. Cthulhu itse kuvataan tarinassa "mustekalan, lohikäärmeen ja ihmiskarikatyyrin" vastenmieliseksi sekoitukseksi. Mutta sehän riippuu ihan yksilöstä ja lajista itsestään, että mitä ja millaista jumalan/eliön fenotyyppiä pitää vastenmielisenä ja mitä ei. Ei koirillakaan ole samanlainen esteettinen maku kuin ihmisillä, ja he/ne sentään tajuavat asioista jotakin.

Tässä on varmaankin nyt sitten huomautettava siitä, että H. P. Lovecraft tykkäsi aina puhua sekasikiöistä.

Minun lempisiteeraukseni kirjailijan tuotannosta on tämä:

He kävelevät näkymättöminä ja pahanhajuisina yksinäisillä paikoilla, joissa sanat on lausuttu ja riitit suoritettu heille otollisena aikana.

Kirjailijan tuotantoa sivuava siteeraus toisen henkilön kynästä taas kuuluu näin:

R'lyeh on kiva paikka (juuri kuten puuhamaa) siellä kaikilla on kivaa, paitsi sitten kun suuri Cthulhu, joka nukkuu talossaan R'lyehissä, herää niin sitten ei enää ole kivaa jos se lähtee pois ja sitten menee turismielinkeino tuolta R'lyehistä niin ja sitten alkaa sataa kaloja, kissoja, ristejä ja pieniä, väkivaltaisesti haisevia sukkia

Tuo oli peräisin vapaan WWW-tietosanakirjan Wikipedian osastosta Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Professori Huonot D.G. vitsit ja muu höpöhöpö, jos joku oikeasti haluaa tietää.

Ja sitten alkaa tylsempi osa blogimerkintää. Periaatteessa tunnen suurta viehtymystä myös Englannissa 1600-luvulla syntyneeseen kveekarismiin (linkin tapana oma esitykseni kveekarismin ideologiasta). Kveekariyhteisön perinteinen nimi on ollut Ystävien uskonnollinen seura. En kovin paljoa välittäisi olla "uskonnollinen". Mutta kveekarismi syntyi aikana, jolloin sekä uskonnollisuus että kristinusko olivat Euroopassa vielä melko kova sana.

(Tuolla en kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ateisti taikka että kannattaisin filosofista materialismia. Kannatan joka tapauksessa sen toimivuuden ja hyödyllisyyden vuoksi tieteellistä menetelmää eli kannatan metodologista materialismia. Tieteellistä tietoa meillä voi olla vain sellaisista asioista, joita voi tutkia tieteen menetelmin.)

...Kveekarismin keskiössä on usko sisäiseen sanaan, mikä toisaalta on mahdollistanut myös sen eroamista normikristinuskosta. Kveekarismi ei tunne sakramentteja, ei pappeja tai pastoreita, ja sisäinen sana on sen mukaan jokaisessa ihmisessä, ja sitä kuuntelevat voivat sitten toteuttaa yhdessä hengellistä kutsumusta.

Yhdessä kveekarikirjassa mainittiin tässä yhteydessä myös eläminen "elämän keskuksessa".

Tätä nykyä eivät kaikki kveekarit edes pidä kveekarismia, tai itse kannattamaansa kveekarismin muotoa, kristinuskon muotona.

Sisäinen sana vastaa suurin piirtein samaa kuin Pyhä henki normikristinuskossa. Lisäksi kveekarismin mukaan jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta.

Itse en edes pidä Pyhää henkeä varsinaisesti henkenä vaan ajattelen kyseessä olevan pikemminkin joko eräänlainen hyvää tekevä psykologinen ilmiö taikka kenties jotain, joka on osa maailmankaikkeuden rakennetta.

Viime vuoden maaliskuussa lukiessani erästä vasta suomennettua kveekarien keskuudessa arvostettua teologisluonteista kirjaa tajusin todeta itselleni, että olen oikeastaan materialistiversio kveekarista.

En varsinaisesti kiellä Jumalaa tai jotain jumalista tai jumalia ylipäätään vaan olen pikemminkin metodologisen materialismin kannattaja. Minulla on jonkinlainen alkeellinen tieteellinen lukutaito ilmeisesti. Inhimillinen tiede tuottaa tietoa, ei "totuutta" tai "totuuksia", ja tiedon olemassaolon ratkaisevat viime kädessä objektiiviset havainnot. "Totuudet" taas ovat uskonnon ja filosofoinnin heiniä.

Sittemmin olen kuullut myös sellaista, että osa nykykveekareista on ei-teistejä. Minä taidan sitten varmaan olla sellainen, jos näin saan sanoa. 

Palatakseni vielä H. P. Lovecraftiin... olin muuten törmännyt häneen ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Olin tutustunut silloin yhdellä kurssilla uudestaan erääseen lapsuudenkaveriini. Tämän veli arvosti Cthulhu-mytologiaa. Ja siitä se, hyvin pikku hiljaa, oli lähtenyt. Tuolloin opin myös, millä tavoin nimi Cthulhu oikeaoppisesti lausutaan.

Pidentääkseni tätä tekstiä hieman edelleen mainitsen vielä yhden yksityiskohdan "teologiastani". Sen että mielestäni uskonnollisten ihmisten lisäksi myös uskonnottomilla ihmisillä on paljon sellaisia todellisuutta koskevia uskomuksia, joita ei voida osoittaa oikeiksi, eikä yleensä edes vääriksi. Tarkoitan ennen kaikkea etiikkaa ja moraalia koskevia käsityksiä, siis sitä mikä on "oikein" ja mikä "väärin". Nämä käsitykset muistuttavat uskonnollisia käsityksiä. Siksi nimitän niitä uskonnollisluontoisiksi. Siteeraan skotlantilaista filosofia David Humea (1711-1776): "Siitä, miten asiat ovat, ei voida johtaa sitä, miten niiden tulisi olla." Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kantilta samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Mutta ihminen keksii omasta päästään eroja näiden välille. Ja se on minusta ihan oikein. Ihminen keksii tarinoita ja välittää kulttuuria ja kulttuurisia käsityksiään eteenpäin.

Ihmislajin edustajat eivät edes kykenisi muodostamaan suuria yhteisöjä mikäli hänellä ei olisi kykyä uskoa mielikuvituksensa luomiin eli nk. hatusta vedettyihin asioihin. Ihminen on aina valmis "kokoontumaan lipun ympärille". Uskonnot, uskonnollisuus, filosofiset käsitykset ja eettiset ja moraaliset väittämät ja järjestelmät ovat kaikki tätä samaa juurta.

Omat esikuvani

Osallistuin alle vuosi sitten erään ohjelmoidun ryhmän toimintaan. Sillä kertaa aiheena oli esikuvat.

Keksin heti kolme minulle tärkeää esikuvaa. Mutta ne sattuivat olemaan kaikki fiktiivisiä henkilöitä. Nämä kolme olivat ja ovat seuraavat:

1. John Sheridan, yksi supermassiivisen Babylon 5 -avaruusaseman sotilaskuvernööreistä. Sheridan kannattaa oikeusvaltiota ja demokraattista prosessia ja vastustaa totalitarismia. Ja tottelemaan tottuneena sotilaana hän joutuu sitten miettimään, että mitä kohtaan hänen pitää lopulta olla uskollinen ja kuuliainen. Sheridaniin jotenkin liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Vuosi 2024 alkaa kohta olla mennyt, jonka kohdassa 4 (neljä) selostan ko. tieteissarjasta jotakin oleellista.
2. Christopher Foyle, englantilainen poliisipäällystöön kuuluva keski-ikään ehtinyt miesoletettu henkilö toisen maailmansodan aikaisessa Yhdistyneen kuningaskunnan etelärannikolla sijaitsevassa Hastingsin kaupungissa. Leski. Onkohan hänen poliisiarvonsa ylikomisario? Ja tv-sarja on Foylen sota. Foyle on joutunut lähettämään poikansa sotaan, ja sinne hän haluaisi itsekin, mutta taitava poliisi halutaan pitää kotirintamalla poliisivoimia johtamassa. Monet haluavat ottaa taloudellisen hyödyn sodan tuomasta vaikeasta tilanteesta, ja Foylen työsarkana ovat usein kiskonnat ja mustan pörssin keinottelut samoin kuin murhat. Hän on valmis panemaan itsensä alttiiksi sotilas- ja tiedusteluviranomaisten vihalle kaivaessaan esille totuutta. Maavoimat on lainannut hänelle autonkuljettajaksi naisoletetun Samantha Stewartin, ja tämän lisäksi hänen tärkeänä apulaisenaan toimii jalkaan haavoittunut ja sitä kautta sotatoimikelvottomaksi joutunut rikosylikonstaapeli Paul Milner. Christopher Foyle ei myöskään ole rasisti. Yhdysvaltalaisten sotilaitten maahantulo tuo hänen työhönsä omat haasteensa. Foyle on poliisistatuksestaan huolimatta sopivan inhimillinen kansalaisten palvelija. Jos minun pitäisi jotain kritiikkiä häntä kohtaan esittää, niin se on se, että mies näyttää kannattavan kuolemantuomiota. Mutta toisaalta poliisina hän joutuu noudattamaan toimessaan lakia, eikä hän edes voisi yksinään tehdä mitään kuolemantuomion poistamisen hyväksi, vaikka haluaisi.
       Niin, ja sodan jälkeen Foyle pestautuu tiedusteluviranomaiseksi. Tämä osa sarjaa oli minusta vähemmän kiinnostava ja mukava.
       Näin myöhemmin henkilöhahmoon liittyvän unen, jossa olin itse Foyle.
3. Patrick Jane, mentalisti. Mentalisti-tv-sarjan nimiosahenkilö. Jane oli julkisesti eli televisiossa mennyt vittuilemaan rankasti väärälle ja hyvin älykkäälle, runsaasti resursseja omaavalle ja kierolle rikolliselle. Tämä mies, josta käytetään nimitystä Red John, tappoi sitten hänen perheensä. Aikaisemmin Patrick Jane oli elänyt jonkinlaista erinomaisen taitavan huijarin elämää. Nyt kun hänen entinen normaali elämänsä on tuhoutunut, hän päättää omistaa elämänsä perheensä murhaajan saattamiseksi oikeuden eteen; toki toinen ja todellinen vaihtoehto on tämän tappaminen omin käsin. Niinpä hän onnistuu ujuttautumaan Kalifornian osavaltionpoliisin CBI:n (=California Bureau of Investigation) palkattomaksi konsultiksi. Samalla kun hän yrittää löytää Red Johnin, hän tulee auttaneeksi lainvalvontaviranomaisia myös muiden rikosten selvittelyssä, ja yleensä melko suurella onnistumisprosentilla. Jane on erinomainen tuki CBI:n tutkimuksissa erinomaisen havaintokykynsä ja ihmistuntemuksensa perusteella.
       Sarjassa muuten tavattoman monen jakson nimessä on tavalla toisella adjektiivi punainen.
       Olen itse tavannut arvostaa taikureita ja mentalisteja siitä syystä, että he ovat erinomaisia paljastamaan huijareita.

Vähän aikaa mietittyäni sinä päivänä keksin kyllä oikeankin elämän henkilön, jota voisin pitää esikuvanani. Tämä henkilö on Eduard Bernstein (1850-1932), saksalainen marxilainen teoreetikko ja poliitikko, josta tuli selkeän älynsä ja viileän järjenkäyttönsä ansiosta marxilaisuuden reformistisen suuntauksen perustaja. Toinen marxilaisen työväenliikkeen alkuperäisistä perustajista, Karl Marx (1818-1883), oli halunnut kääntää filosofi Friedrich Hegelin (1779-1831) idealistisen filosofian ylösalaisin, jotta se saataisiin jaloilleen eli perustumaan havaittaviin tosiasioihin. Minun mielestäni Bernstein taas on se, joka sai marxilaisuuden laskeutumaan pilvistä ja seisomaan tosiasioiden vankalla perustalla.

Vuonna 2017 tässä blogissani julkaisemastani blogimerkinnästä Bernsteinilainen sosialidemokratia – ei utopismia voi halutessaan käydä katsastamassa, mitä olen aikaisemmin sanonut Bernsteinin teeseistä.

Bernsteinin vuonna 1899 ilmestynyt teos Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät on näyttänyt suuntaa maailmalle. Asiaa toki auttoi sosialidemokratiasta irrottautuvan ja väkivaltaiseen vallankumoukseen uskovan kommunismin syntyminen ensimmäisen maailmansodan lopulta alkaen, mutta joka tapauksessa viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana sosialidemokraattisen aatteen sisältö alkoi yhä enemmän olla sitä, mitä Bernstein oli esittänyt kirjassaan.

Historia on myös osoittanut, että sosialidemokraattinen yhteiskuntamalli sanan laajassa merkityksessä tuottaa eniten hyvinvointia kansalaisille.

Myöhemmin olin keksinyt myös kaksi varsin pontevaa hyvää ehdokasta esikuvikseni: Spartacuksen ja Jeesus Nasaretilaisen.

Spartacus (k. 71 eKr.) on se traakialainen orjagladiaattori, joka onnistui saamaan aikaan pahiten Rooman valtakunnan olemassaoloa uhanneen orjakapinan. Kun hän oli tovereineen keittiöstä hankkimillaan välineillä taistellut tiensä ulos Capuan gladiaattorikoulusta, hän vetäytyi tovereineen, joihin oli liittynyt lisää vapautta janoavia karanneita orjia, ennen pitkää Vesuvius-vuorelle. Roomalaiset eivät pitäneet orjakapinallisia minään oikeana uhkana vaan pikemminkin vain poliisitoimet osakseen ansaitsevana tapauksena. Ja niinpä he lähettivät Spartacuksen joukkiota vastaan ensin vain tavallisista kansalaisista koostuvan miliisiyksikön. Jota armeijaa johtava Gaius Claudius Glaber oli siinä määrin ylimielinen ja varma omasta sotilaallisesta ylivoimastaan orjiin nähden, että hän tukittuaan näiltä pääsyn pois Vesuviukselta hän jätti linnoittamatta leirinsä. Mutta orjat valmistivatkin köynnöksistä välineitä, joiden avulla he laskeutuivat vuoren toiselta puolelta alas. Ja sitten vyöryttivät tehokkaasti roomalaiset asevelvolliset. Tämän jälkeen Glaberista ei kuultu enää mitään. Hän oli joko kuollut taistelussa taikka maineensa menetettyään menettänyt myöskin mahdollisuuden jatkoon virkauralla (cursus honorum).

Tämän jälkeen Spartacus ja kumppanit onnistuivat lyömään vielä useita heitä vastaan lähetettyjä roomalaisia armeijoita, mukaan lukien Rooman korkeimpien viranhaltijoiden konsuleiden johtamat armeijat. Rooman rikkain mies ja suuri kusipää, Marcus Licinius Crassus onnistui lopulta lyömään entisten orjien armeijan, mutta se vaati erittäin paljon oman pätäkän pistämistä tiskiin ja hirvittävän määrän legioonalaisia varustamista ja kouluttamista. Yhden kerran hän sotakampanjan aikana joutui jopa turvautumaan wanhaan ja jo osittain unohtuneeseen perinteeseen, hirvittävään decimatioon kurin parantamiseksi joukoissaan. Onneksi hän sitten kuoli vuosikymmeniä myöhemmin lähdettyään omin luvin sotimaan Parthiaa vastaan. Mutta sääli tavallisia sotaretkeen osallistuneita legioonalaisia, joista myöskin lähes kaikki kuolivat.

Ei sinänsä liity enempää Spartacukseen, mutta vasta äskettäin olen julkaissut blogimerkinnän Crassula-rahapuun latinankielisen nimen ja Marcus Crassuksen henkilön välisestä todennäköisestä suhteesta.

Nämä kaksi miestä ovat tietty esikuvina hiukan hankalia. Tämä johtuu siitä, että kummastakin on jäänyt jälkimaailmalle vain vähän todellista tietoa.

Jeesus Nasaretilainen on minusta eri asia kuin Jeesus Kristus. Jälkimmäinen on normikristityillä uskonnollisen uskon kohde.

Uskon, että Jeesus Kristus -hahmo perustuu kuitenkin tietyiltä osin todelliseen historialliseen henkilöön. Hänen henkilöönsä on kuitenkin liitetty runsaasti legendanomaista ainesta sen jälkeen, kun häntä jumaloivat ihmiset tekivät hänestä paitsi maailman messiaan niin lopulta vielä Jumalan ainoan pojan.

Luultavasti kaikki evankeliumeihin sisällytetyt kertomukset miehen lapsuudesta ovat ei-aitoperäisiä.

Minusta näyttää siltä kuin Jeesus olisi kuitenkin ollut juutalainen rabbi, joka olisi kerännyt ympärilleen oppilasjoukon, johon poikkeuksellisesti sen ajan juutalaisen kulttuurin kannalta kuului myös naisoletettuja.

Ennen julkista toimintaansa Jeesus lienee toiminut keskiluokkaisessa rakentajan ammatissa, jonka hän oli oppinut isältään Joosefilta, joka näyttää kuolleen ennen poikansa ryhtymistä aktivistirabbiksi.

Jeesuksen opetuksen mukaan Jumalan valtakunta oli lähellä. Hän myös Vuori- tai Kenttäsaarnassaan veti eettiset vaatimukset aivan tappiin, jotta kuulijat lopulta ymmärtäisivät, ettei kukaan kykene pelastamaan itseään omilla Jumalasta irrallisilla voimavaroillaan ja mahdollisuuksillaan. "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista", Jeesus on Uuden testamentin mukaan todennut.

Jeesus oli ideologisesti lähellä farisealaisten "puoluetta" johon kuuluvat pyrkivät tekemään juutalaisen lain noudattamisesta vähemmän kuormittavaa tavallisille juutalaisille. Hän kuitenkin saattoi arvostella lainopettajia tekopyhyydestä ja kovuudesta, mikä toi hänelle vihamiehiä.

Juutalaisten pääsiäisjuhlan aikana, jolloin uskonnollinen loiskiehunta tapasi olla korkeimmillaan, eräiden juutalaisten johtomiesten lähettämä aseistettu miesjoukko nouti Jeesuksen oikeudenkäyntiin, joka pidettiin yöllä. Monet johtohenkilöistä olivat pelänneet, että Jeesuksen puhe itsestään messiaana saisi roomalaiset vallanpitäjät hermostumaan. Ja Rooma sitten mittavilla sotilaallisilla voimavaroillaan aiheuttaisi runsaasti henkilömenetyksiä rauhanomaisille juutalaisille.

Uuden testamentin mukaan Jeesus oli kieltänyt tilanteessa itsensä puolustamisen miekalla, ja tämä on minusta myönteistä.

Juudean roomalainen praefectus, sotilasviranomainen nimeltä Pontius Pilatus, lopulta tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ristillä. Koska Jeesus ei ollut Rooman kansalainen, hänelle ei suotu helppoa kuolemaa hänen kaulansa katkaisemisella miekalla. Ristiinnaulitseminen oli mahdollisimman kiduttava tapa kuolla. Roomalaiset lienevät oppineet rangaitsemisinstituution karthagolaisilta, ja Karthago oli alun perin ollut ollut foinikialaisten siirtokunta. Foinikialaiset taas lienevät omaksuneet tavan persialaisilta.

Jotenkin kummasti historiallisen Jeesuksen tunteneet ihmiset sitten kuitenkin myöhemmin saivat päähänsä, että Jeesus oli kyllä kuollut ristille naulattuna mutta sitten herännyt henkiin. Ja noussut Jumalan oikealle puolelle. Ja lähettänyt myöhemmin Jumalan Pyhän hengen oppilailleen.

On kuvaavaa, ettei Jeesus tarinan mukaan jäänyt useammaksi kuukaudeksi saatikka vuodeksi henkiinheräämisensä jälkeen hengailemaan Maan päälle.

Minusta neljästä Uuden testamentin evankeliumista Markuksen evankeliumi on söpöin, koska se näyttää kirjoitetun sillä mielellä, että kaiken pitää mennä siinä oikein, juuri siten kuin oli oikeasti tapahtunut. Vanhimmista evankeliumin käsikirjoitusversioista muuten puuttuu tarina Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ja Markuksen evankeliumi onkin vanhin evankeliumeista.

Evankeliumit toki kertovat Jeesuksesta vain sellaista, mitä tietyllä tavalla uskonnollisesti virittyneet kirjoittajat ovat katsoneet tärkeäksi tai ei ainakaan kovin epäoleelliseksi. Mutta minun on vaikea uskoa, että ensimmäiset kristityt olisivat keksineet koko hahmon.

Evankeliumien kirjoittajat ovat kuulemma kirjoittaessaan niitä käyttäneet hyväkseen wanhoja Jeesuksen puheiden kokoelmia.

Ja joka tapauksessa minulle on täysin selvä asia, ettei historiallinen Jeesus Nasaretilainen olisi halunnut perustaa uutta uskontoa. Hän oli juutalainen ja vain juutalainen siitä huolimatta, että hän saattoi suhtautua tavanomaista myötämielisemmin pakanoihin eli ei-juutalaisiin, sekä naissukupuolen edustajiin.

Jeesus-uskonnollisuudessa minua ärsyttää varmaankin eniten kuitenkin se, että Jeesuksen tuominen osaksi Jumalaa antropomorfisoi Jeesus-uskovaisten jumalakuvaa. Juutalaisuudessa taas, myöskin silloin Jeesuksen aikana, on taas kielletty tekemästä kuvaa Jumalasta, koska sellaisen palvominen katsotaan epäjumalanpalvelukseksi.

Mitä taas tulee Spartacukseen, niin myös hänestä me tiedämme varsin vähän. Minusta se on varsin ikävää. Mutta hän on kuitenkin selvästi historiallinen henkilö eikä ole ollut kenenkään uskonnollisen uskon kohde. Spartacus kuoli taistelukentällä muuten noin sata vuotta ennen kuin historiallinen Jeesus Nasaretilainen ristiinnaulittiin.

Mutta Jussi Halla-ahosta (s. 1971) ainakin voi sanoa, että hän on todellinen henkilö, vaikka onkin joidenkin ihmisten kannalta ärsyttävä. Hallis on länsimaisen (liberaalihkon) kulttuurin sairaalloisen pelon eli fobian uhri ja ihan vielä oikeusteitse. Tällaisesta fobiasta voi käyttää vaikka nimitystä hesperofobia (kreikan kielellä hesperos=länsi). Mutta ainakin Jussi Halla-aho on päässyt tasavallan toiseksi korkeimmalle pallille eli Suomen eduskunnan puhemieheksi. Oman kulttuurin sairaalloista pelkoa muuten nimitetään oikofobiaksi. Tavallaan pidän Halla-ahoa myös eräänlaisena esikuvanani. Demokratian ja ihmiskasvoisen nationalismin kannattaja, joka asettaa itsensä alttiiksi epäliberaalihkon oikeuslaitoksen ja yksisilmäisehkön ja myöskin epäliberaalihkon valtamedian riepoteltavaksi ja kuvaannollisesti potkittavaksi ei voi olla nk. turha jätkä.

Sylvian joululaulu sopisi parhaiten Kauheimmat joululaulut -laulukirjaan

Sylvian joululaulu on jätetty pois tämän vuoden Kauneimmat joululaulut -vihosta, mikä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona.

Monet ovat tosiaan pitäneet tätä joululaulua kauhean kauniina siitä huolimatta, että lapsia ei kuitenkaan haluttaisi tosiasiassa altistaa sen sanomalle.

Toisaalta olivathan alkuperäiset Grimmin sadutkin olleet hiukan poliittisesti epäkorrekteja. Tosin on huomattava, että ne oli sentään tarkoitettu aikuisille, ja ne olivat tosiaan olleet sisällöltään karkeita ja raakoja.

Mutta miksei kukaan ajattele lapsia!!?1!

Sylvian joululaulun sanoma on sen kauhisteleminen, että jotkut puhkovat "sylvian" eli mustapääkertun (Sylvia atricapilla) silmät ja sen jälkeen pistävät nämä yölinnut sirkuttamaan häkkeihin, jotta niiden lajitoverit tulisivat harhautetuiksi kusipäisten ihmisten verkkoihin.

Mustapääkerttu on siis muuttolintu, joka talvehtii Etelä-Italiassa Sisilian saarella.

Sylvian joululaulu (ruots. Sylvias hälsning från Sicilien) taas on alun perin ollut satusetä Zacharias Topeliuksen (1818-1898 jJs.) vuonna 1853 ruotsinkielisenä julkaisema runo, jonka Karl Collan (1828-1871 jJs.) sävelsi joululauluksi. Runon ovat suomentaneet Elina Vaara (1903–1980 jJs.) ja Martti Korpilahti (1906–1938 jJs.), ja jälkimmäinen suomennos vuodelta 1918 on päätynyt yhdeksi rakastetuimmista joululauluista maassamme Suomessa, koska ihmiset usein tapaavat olla typeriä. Se on itse asiassa homo sapiensin lajiominaisuus.

Aiheeseen myös jotenkin kiinteästi liittyen, niin vuonna 1870 (tai 1874) Z. Topelius oli mukana perustamassa Suomen ensimmäistä eläinsuojeluyhdistystä Maj Föreningeniä (suomeksi Kevätyhdistys), jonka tärkein suojelukohde olivat pikkulinnut. Yhdistyksen toimiala laajeni pikapikaa muihin eläimiin, ja sen nykyinen nimi on Helsingin eläinsuojeluyhdistys - Helsingfors djurskyddsförening HESY ry.

Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta minusta Sylvian joululaulu sopisi parhaiten Kauheimmat joululaulut -nimiseen laulukirjaan. Minusta siihen voisi kyllä sisällyttää myös Eppu Normaali -musiikkiyhtyeen punkversion kappaleesta Heinillä härkien kaukalon.

500 tuntia lennetty X-Plane 12 -lentosimulaattorilla

Aikaisemmin tällä viikolla, olikohan kyseessä tiistain jälkeinen alkuyö, sain täyteen 500 tuntia kaupallisella X-Plane 12 -lentosimulaattorilla.

Koska oletin, että olin kuitenkin noin prosentin verran simulaattorin käyttöajasta käyttänyt muuhun kuin lentohärvelillä lentämiseen, päätin hankkia täydet 505 tuntia täyteen.

Eli nyt olen lentänyt lentosimulaattorillani täydet 500 tuntia yhteensä.

Tiedän X-Planesta olevan myös olemassa versio oikean fyysisen maailman lentäjien kouluttamista varten. Se oli käynyt minulle ilmi National Geographic -tv-kanavan ohjelmasta Lentoturmat hetki hetkeltä.

Kävin katsomassa sovelluksen hinnan. Se oli tuhat dollaria, ja olettaisin hinnan koskevan asennusta yhteen työasemaan.

"Epäkaupallinen" versioni on maksanut minulle huomattavan paljon vähemmän.

X-Plane on varsin mainio. Myöskin sen graafinen ilme on loistava tai vielä loistavampi, mikäli tietokoneessa riittää potkua. Lisäksi se vielä toimii Linux-(työpöytä)käyttöjärjestelmässäkin.

Vuoden 2021 tammikuussa olin ostanut tehokkaan PC-tietokoneen keskusyksikön yhden kaverini kehotuksesta, kun minulla sattui silloin olemaan hieman ylimääräistä varallisuutta. Hökötys maksoi ilman kuljetuskustannuksia hieman alle 900 euron verran. Siitä tuli pelitietokoneeni ydin. Kaverini lahjoitti minulle tuolloin näytön pelinautintoa varten. Annoin uudelle tietokoneelleni nimen  Monsteri sen ilmiselvän tehon, ja fyysisen koon, vuoksi.

Tai tiukasti ottaen keskusyksikkö ei ollut uusi, sillä kyseessä oli entinen yritystietokone, joka oli saanut uuden elämän myytynä edelleen tietokoneliikkeelle. Ja päädyttyään sitten minulle. Jotkut yritykset kun ovat harrastaneet tällaista, että käyttävät huipputehokkaita työasemia esim. kahden vuoden ajan, kunnes jälleen vaihtavat uusiin.

Olen tavannut käyttää ilmaisua kotilentosimulaattori. Termi viittaa siihen, että kyseisenlaista lentosimulaattoria ei luultavasti tai välttämättä käytetä oikeiden lentäjien koulutukseen vaan sitä käytetään yleensä kotitietokoneella.

Lentoharrastukseni kotilentosimulaattoreilla oli alkanut vuoden 2020 alkupuolella koronapandemiarajoitusten alkamisen vuoksi, kun ei ensin päässyt edes periaatteessa käymään lafkan, josta käytän nimitystä yhdistykseni, paikallisessa toimipisteessä, jossa itse olin tavannut viettää aikaa aika paljon. Samasta yhdistyksestä eräs kaverini nimeltä Hannu ryhtyi hommaan mukaan. Kokoonnuimme tuolloin aina silloin tällöin kotonani. Jonkin ajan päästä toinen kaverini, myöskin yhdistykseni väkeä, tuli hommaan mukaan. Myöhemmin homma kuitenkin alkoi hiipua, kun yhdistys oli taas avautunut, ja myöhemmin koronarajoitukset muutenkin vielä purettiin.

Jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet keksiä jonkin halvemman harrastuksen, kuten Tetriksen pelaamisen. Tai edes Taistelun Wesnothista pelaamisen. Jälkimmäistä voi pelata hyvin myös yhdessä kaverin tai kavereiden kanssa. Siinä on omanlaisensa ja hyvin toimiva pelimekaniikka. Minulle olisi käynyt myös poliittisen simulaatiopelin NationStates pelaaminen yhdessä verkossa.

Jouduin ensi alkuun ostamaan itselleni ilotikun, jonka monet tuntevat vain englanninkieliseltä nimitykseltään joystick. Siis kyseessä tuli olla sellainen ilotikku, jossa on kierrettävä sauva sekä vipu kaasun säätämistä varten, eli lentoilotikku. Sauvaa kiertämällä voi siis korvata sivuperäsinpolkimet lentosimulaattorissa.

Paljon myöhemmin tulin ostaneeksi rakkineen, josta olen käyttänyt lyhyttä nimitystä kaasuvivustöhärpäke, joka ei kuvaa laitteen ominaisuuksia kovin kattavasti.

Olin tavannut vuodesta 2020 alkaen lennellä kahdella epäkaupallisella kotilentosimulaattorilla eli GeoFS:llä ja FlightGearillä. Jälkimmäinen näistä on enemmän oikea lentosimulaattori ja edellinen on selvästi "arcademaisempi". GeoFS:ssä ei kotipilotin ole mahdollista hallita ohjaamon asioita yhtä perusteellisesti kuin oikeammissa lentosimulaattoreissa. Myöskin vauriomallinnus on siinä kovin karkea.

GeoFS:ää olen käyttänyt enemmän rentoutumiseen ja FlightGeariä oikean lentotuntuman hakemiseen. GeoFS, joka pyörii internetselaimessa, on myös käytössä paikan, josta käytän nimitystä "yhdistykseni lännenpuoleinen toimipiste", asiakastietokoneessa. Tai no totta kai se on, kun sitä pääsee käyttämään yksinkertaisesti kirjoittamalla selaimen osoitepalkkiin internetosoitteen. Tai internetin hakukoneen kautta.

FlightGear oli ollut liian raskas ohjelmisto siinä pyöriäkseen siitä huolimatta, että se on selvästi kevyempi kuin kaupalliset lentosimulaattorit – tuo Laminar Researchin X-Plane ja Microsoftin FlightSimulator. Ei kykene toimimaan edes uusimmassa asiakastietokoneessa.

Vuonna 2023 yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä oli ollut töissä järjestöapulaisena nainen, jonka onnistuin lyhyessä ajassa kouluttamaan lentämään GeoFS:llä. Tosin on todettava, että hän oli todellinen luonnonlahjakkuus. Hän opetti sitten myös yhdistykseni kävijöitä lentämisen jalossa taidossa. Valitettavasti byrokraattisten syiden vuoksi hän joutui myöhemmin lähtemään palveluksestamme. Hän oli palkkatukityöllistettynä nimittäin meillä, ja siihen aikaan rupeama sai kestää korkeintaan vuoden. Nykyään maksimiaika palkkatukityöllistetyllä on jopa vain kymmenen kuukautta. Ja viimeiset viikot työrupeaman kestosta koostuu ansaituista lomapäivistä.

Kiitokseksi koulutuksestani työntekijämme oli ostanut minulle juuri ennen loppulomalle lähtöään keraamisen minipienoismallin toisen maailmansodan aikaisesta yhdysvaltalaisesta Vought F4U Corsair -hävittäjästä. Säilytän sitä aarteenani.

Koska upea kaasuvivustohärpäkkeeni toimii hyvin ja perusteellisesti ainoastaan X-Planessa, lentelyni epäkaupallisilla lentosimulaattoreilla on vähentynyt sittemmin paljon.

Voin tässä mainita lyhyesti, että X-Planen versio 11:lla olin aloittanut X-Plane -"urani". Paljon myöhemmin vasta ostin sitten itselleni version 12.

Olen aina ollut kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä. Isäni oli ollut lentokonemekaanikko Finnairilla ennen kuin hänet pistettiin eläkeputkeen. Hän kuoli vuonna 2007.

Tunnen (mm.) suomalaisista sotalentäjistä kirjoittaneen ja edelleen kirjoittavan kirjailija Jukka Piipposen, jonka nettisivuja ylläpidän, ja myöskin arvostan suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää panosta viime sodissamme.

Olen vuoden 2023 syyskuusta alkaen pitänyt blogia nimeltä Lentoblogi. Sen aihepiiri on lentäminen ja erityisesti virtuaalilentäminen, joka termi tarkoittaa kotilentosimulaattorilla lentämistä.

Oli ollut tarkoitus, että useampikin virtuaalilentämistä harrastavista kavereistani tulisi mukaan kirjoittamaan blogiini, mutta lopulta vain Piipponen on ehtinyt mukaan hommaan. Hän kirjoittaa siihen kuitenkin vain säännöllisen epäsäännöllisesti, koska hänellä on muutakin elämää. Kuten tietokirjailijan ammatti.

Torstaina 11.12.2025 jJs.Suomen aikaa klo 00.53 lentokoneeni pyörät olivat pysähtyneet Australian Darwinin lentokentän kiitotiellä, paikallista Pohjoisterritorion aikaa klo 8.23.

Pelien suoratoistopalvelun Steamin tilaston mukaan olin käyttänyt X-Plane 12- lentosimulaattoria 510 ja puolen tunnin ajan, joten uskon todella lentäneeni nyt sen 500 täyden tunnin ajan tällä.

Olin aloittanut Australian ympäryslentoni lentokentältä, joka sijaitsee hyvän matkaa kaakon suuntaan Darwinista. Darwinissa olin poikennut sitten. Tulin siihen tulokseen, että voisin tehdä – suhteellisen hitaalla – lentokoneella Beechcraft Baron 58:lla, joka oli toiminut jo pitemmän aikaa "vakiolentokoneenani", lentäen Australian ympäri.

BB 58 on alatasoinen sisäänvedettävillä laskutelineillä ja kahdella potkuriturbiinimoottorilla ja hyvin pienellä matkustamolla varustettu pienlentokone. Lensin sillä Darwinista vastapäivään koko Australian ympäri, ja yleensä lensin melko lähellä merta. Välillä tein pieniä poikkeamia reitilläni, mutta Tasmanian saarella en viitsinyt käydä, koska olin käväissyt siellä joskus aikaisemmin. Siis lentosimulaattorilla.

Saatoin lentää suuren osan matkasta 7000 jalan korkeudessa. Nopeuteni saattoi olla melko yleisesti noin 350 km/h. On se sentään vähän parempi nopeus kuin aikaisemmalla vakiolentokoneellani Cessna 172:lla.

Opin lentorupeamani aikana uudelleen pelkäämään pimeää, varsinkin Länsi-Australian osavaltiossa. Siellä ei ole isommin hyviä lentokenttiä.

Olin ennen rupeamaan ryhtymistäni heivannut perämiehen hittoon hytistä ja samoin kaiken mukana kuljetettavan rahdin, olivat nämä sitten tavaraa tai ihmisiä. Yleensä tankkasin polttoainetankit mahdollisimman täyteen löpöä, ja se olikin hiton järkevää.

On toisaalta ollut viimeksi kuluneina vuosina hieman virtuaalilentämistä hankaloittava tekijä, ettei minulla itselläni ole ollut lennonopettajaa.

Lentoblogini aihetunnisteista löytyy myös Australia. Tosin en ole tehnyt siellä selkoa läheskään koko tuosta älyttömän pitkästä lentorupeamastani.

Feminismi ja maskulismi, kaksi todellisuutta kahlitsevaa "teoriaa"

Feminismillä on perinteisesti tarkoitettu sitä, että kannatetaan sukupuolten tasa-arvoa. Myöhemmin syntyneissä aatteen muodoissa sanalla on tosin voitu tarkoittaa sitä, että pitää ajaa vain naisten oikeuksia eikä miesten ollenkaan.

Feminismin aatesisältö on näin kenties jäänyt nykyajassa hieman hämäräksi.

Kun feminismin aatesisällöstä on nykyaikana käytössä kaksi täysin erilaista määritystä, niin miksi emme ottaisi tässä käsittelyyn myös vanhaa kunnon sanaa "maskulismi".

Ja kuten vapaassa WWW-tietosanakirjassa ystävällisesti tästä sanotaan:

Maskulismi (tai maskulinismi) on yhteiskuntateorian suuntaus ja poliittinen katsomus, joka korostaa miehen oikeuksia ja haluaa näin saavuttaa tasa-arvoa sukupuolten välille. Tällä tavoin se on vastine feminismille. Maskulismin kannattajien mielestä naiset ovat useissa tilanteissa etuoikeutettuja miehiin nähden. Suomessa asevelvollisuus on tästä yksi esimerkki. Toinen on poikien huonompi keskimääräinen koulumenestys, jonka jotkut katsovat johtuvan pojille asetetuista erilaisista rooliodotuksista. Maskulismista on erotettava käsite antifeminismi, joka on yleistä feminismin vastaisuutta kuvaava termi.

Jotkut muut tahot tosin samaistavat maskulismin naisten oikeuksien vastaiseen yhteiskunnalliseen taisteluun.

Täten me näytämme olevan maskulismin suhteen päässeet samaan kuin missä feminismi on jo onnistunut: on olemassa kaksi keskenään täysin ristiriitaista käsitystä aatteen sisällöstä.

Ja kuten vapaan WWW-tietosanakirjan Wikipedian osastossa Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Professori Huonot D.G. vitsit ja muu höpöhöpö on sanottu:

Maskulismi pyrkii vapauttamaan miehet kahlitsevista roolimalleista, kuten feminismi on onnistuneesti tehnyt aikaisemmin.

New York, uusi pormestari; avoin yhteiskunta

Yhdysvaltain New Yorkin osavaltion suurimman kaupungin New Yorkin uudeksi pormestariksi tuli äskettäin valituksi demokraattisissa vaaleissa ensimmäistä kertaa historiassa muslimi. Kyseessä on ugandalaistaustainen Zohran Mamdani (s. 1991).

Miehen isä on ugandalainen antropologi ja poliittinen kommentaattori Mahmood Mamdani ja äitinsä on islamilaista huivia käyttämätön intialaistaustainen elokuvantekijä Mira Nair.

Zohran Mamdani on tullut poliittisesti tunnetuksi siitä, että hän kannattaa "demokraattista sosialismia". Tämä saattaa olla ja todennäköisesti onkin eräänlainen kiertoilmaus jonkinlaiselle modernille sosialidemokratialle eikä täten tarkoita sitä, että Mamdani edes periaatteessa haluaisi ottaa talouselämän ja yritykset julkisen vallan omistukseen.

Yhdysvallat vain sattuu olemaan erikoinen maa, jossa minkä tahansa lainen sosiaalinen poliittinen liike joutuu välittömästi leimatuksi kommunismiksi.

Aloittavan pormestarin Zohran Mamdanin vastustajissa on ollut sellaisiakin, jotka ovat sitä mieltä, että hän on sekä muslimi että kommunisti. Koska kommunisti-termillä kuitenkin täysipäiset ihmiset tapaavat viitata marxismileninismin, joka on totalitaristisen lisäksi ateistinen ja uskonnonvastainen ideologia, kannattajiin, niin tuollainen tyypittely on, sanotaanko, hieman epäreilua. Mamdani voisi olla ideologisesti muslimi, taikka ideologisesti kommunisti, mutta hän ei voi olla samanaikaisesti kumpaakin.

Kyseessä on samanlainen nimittely, kun eräät ovat kutsuneet Suomen eduskunnan nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa fasistiksi, rasistiksi ja natsiksi. Ja eräät suomalaiset ovat idän kiihkonationalistista hirmuhallitsijaa Putinia mukaillen nimittäneet tämänhetkistä Suomen hallitusta natsihallitukseksi.

Onneksi puhemiehen virka on kuitenkin Suomen tasavallan toiseksi korkein virka. Sille Putinkaan ei voi mitään.

Mamdani joka tapauksessa kannattaa sellaisia sosiaalisia uudistuksia, jollaisista ei Suomessa olisi minkäänlaisiksi erityisen järkytyksen aiheiksi. Mutta niillä on varsin huono läpimenon mahdollisuus New Yorkin kaupungissa jo pelkästään siksi, että asia riippuu paljon osavaltion päättäjien tahtotilasta. Ja toiseksi yhdysvaltalaisittain ehdotukset ovat varsin radikaaleja. Uusi pormestari lupaa perustaa viisi julkista maitokauppaa (maitokauppa on oma ilmaisuni), jotka myyvät terveellistä ruokaa kaupunkilaisille, ja hän lupaa myöskin ilmaisen päivähoidon pikkulapsille, ja vieläpä hän ehdottaa ilmaisia bussimatkoja. Busseilla kulkeminen on harvassa paikassa Suomessakaan ilmaista, mutta New Yorkin kaupungissa tilanne olisi kiireellisempi siltä kannalta, että kalliissa kaupungissa monilla on vaikeuksia ylläpitää valmiutta oman henkilöauton käyttöön, eikä heillä sitten ole kyllä varaa maksella jatkuvasti taksimatkojakaan töihin ja takaisin.

Uudistukset on tarkoitus rahoittaa kiristämällä yritysten ja miljonäärien verotusta. Yhdysvalloissa sillä suunnalla voisi löytyäkin työsarkaa, mutta eivät miljonäärit, taikka miljardöörit, välttämättä ole valmiita rahoittamaan sellaisia puolueita, joiden edustajat kannattavat tällaisia asioita. Ja rahahan ratkaisee.

Maailma on toisaalta täynnä liittovaltioita, joissa hommat on hoidettu hivenen Yhdysvaltoja sosiaalisemmin, kuten Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada. 

Joka tapauksessa Suomen Yleisradiokin on nimittänyt Zohran Mamdania populistiksi. Kiitoksia, Yle.

Mutta ainakin nuo asiat on nyt Yhdysvalloissa nostettu politiikan puheenaiheiksi. Siitä se lähtee, jos on lähteäkseen.

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump on lievästi järkyttynyt miehen valituksi tulemisesta tehtäväänsä. Mutta ei se mitään. Järkytystä maailmassa riittää, ja järkyttyminen on ihan normaali tapa suhtautua asioihin politiikan rajattomassa maailmassa.

Nyt sitten vain odottamaan, että New Yorkin pormestariksi tulee jonain päivänä valituksi kansallissosialisti. Niin muslimit kuin kansallissosialistit voivat olla länsimaisissa yhteiskunnissa nuivittuja uskonryhmiä.

Zohran Mamdani voi olla ihan okei heppu, joka pitää kammottavana sellaista, että islamiin on alun perin kuulunut sen profeetan ajatusten ohjaamana periaate käydä asein toisinajattelijoita vastaan. Mamdani on voinut ihan itse määritellä sen, mikä on hänen mielestään "oikeaa" islamia.

Samoin kansallissosialisteihin aikoinaan kuulunut, sittemmin kuuluisaksi tullut heppu nimeltä Oskar Schindler (1908-1974) on voinut ihan itse määritellä sen, mikä on hänen mielestään "oikeaa" kansallissosialismia. (Ja olikin tehnyt niin, vaarantaen sitä tehdessään vapautensa, terveytensä ja henkensä.)

Tällaisiin määrittelyihinhän ei mitään profeettoja tarvita, on kyse sitten profeetoista Muhammad tai Adolf Hitler tai näiden oppeja ja kantoja koskevista vallitsevista tulkinnoista ja käsityksistä uskovaisten yhteisössä tai sellaisen ulkopuolella.

Tämä ei tietysti ole nykyään kovinkaan suosittu ajatus, mutta sanon nyt, että minusta juutalaisen miehen tulisi voida pitää julkisesti päässään kipaa ja että juutalaisen ihmisen tulisi voida pitää kaulassaan Daavidin tähti -riipusta joutumatta häirinnän tai fyysisen hyökkäyksen kohteeksi.

Myöskin voisin sanoa vakaan kantani olevan, että kaikkien ideologioiden pyhiä asioita tulee saada kuvaannollisesti lyödä julkisestikin kuin vierasta sikaa. Niin, ja uskonnotkin ovat inhimillisiä, toisin sanoen ihmisen luomia ideologioita aivan kuten poliittisetkin ideologiat. (Niin ja elämänfilosofiatkin kuuluvat tähän joukkoon.) Näin asiat nähdään liberaaleissa yhteiskunnissa, mutta ei-liberaaleissa yhteiskunnissa meininki saattaa tietenkin olla toinen.

Lisäksi olen sitä mieltä, että naisia ja tyttöjä ei pitäisi pakottaa pukeutumaan siveästi tai vaatimattomasti, ja miespuolisten ihmisten tulisi vakaumuksesta tai sen puutteesta huolimatta voida pitää itsensä kurissa eikä ruveta seksuaalisesti häiritsemään sellaisia naisia ja tyttöjä, jotka ovat "vääräuskoisia" tai jotka ovat pukeutuneet "väärin" tai joiden seurana ja turvana ei ole näiden miespuolista sukulaista. Paljon pienempi synti kuin naisen tai tytön raiskaaminen on sellainen, että tuollaiseen toimintaan vetoa tuntevat miehet ja muut miespuoliset ihmiset panisivat toisiaan. Mutta tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Ja liberaalien ihmisten mielipide.

Jotkut jumalistakin saattaisivat olla eri mieltä asiasta minun kanssani, jos siis sellaisia taikaolentoja olisi oikeasti olemassa. Taikaolentojen olemassaolon puolesta ei ole vielä tällä hetkellä kuitenkaan olemassa empiiristä todistusaineistoa.

Olen myöskin sitä mieltä, että ihmisten tulisi liberaalissa yhteiskunnassa saada olla eri mieltä historiantutkijoiden kanssa historian tapahtumista, ja tuoda mielipiteensä vielä julkikin. Esim. holokaustista eli Hitlerin Saksan kansallissosialistien toisen maailmansodan aikana suorittamasta juutalaisten kansanmurhasta. Sanoin "liberaalissa", ja tämä tarkoittaa sitä, että ei-liberaalissa yhteiskunnassa sellainen voi tietysti olla kiellettyä.

Ja jos ihmiset haluaisivat olla eri mieltä historiantutkijoiden kanssa siitä, että muinaisroomalainen urhea ja suurenmoisen itserakas ja kunnianhimoinen kusipää, valtiomies, kirjailija ja sotapäällikkö Gaivs Iulivs Caesar (100–44 eKr.) on todella ollut joskus olemassa, niin heillä täytyisi mielestäni olla siihen täysi oikeus, ja myöskin tuoda mielipiteensä julki.

Sama koskee tietenkin esim. mielipiteitä Paavo Väyrysen olemassaolosta tai maamme vuoden 1918 kansalaissodan historiallisuudesta.

Liberaaleissa yhteiskunnissa voidaan vapaasti keskustella myös vaikeista ja kiistanalaisistakin aiheista ja jopa sietää hölmöjen mielipiteiden julkituomista. Suvaitsevaisuus tarkoittaakin juuri sietämistä. Epäliberaaleissa yhteiskunnissa taas sellainen voi olla vaikeampaa. Filosofi Karl Popper (1902-1994) oli nimittänyt sellaisia yhteiskuntia heimokantaisten tabujen yhteiskunniksi vuonna 1945 ilmestyneessä kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset.

Avoimessa yhteiskunnassa toinen ihminen voi olla omasta mielestä väärässä, mutta ei hänen kurkkuunsa saa silti käydä eikä usuttaa väkijoukkoa tai edes virkavaltaa hänen kimppuunsa.

Asioista voidaan keskustella ja väitellä ja omaa kantaa voi puolustella perusteluin. 

Toisen poliittiseen toimintaan saa puuttua ainoastaan silloin, jos kyseinen poliittinen toiminta todella uhkaa hävittää suvaitsevaisuuden. Siteeraan ko. Popperin teosta:

Vähemmän hyvin tunnettu on suvaitsevaisuusparadoksi: rajoittamattoman toleranssin pitää johtaa toleranssin katoamiseen. Jos me laajennamme rajoittamatonta toleranssia myös niihin, jotka ovat suvaitsemattomia, jos me emme ole valmiina puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomien hyökkäystä kohtaan, niin silloin suvaitseva tulee tuhotuksi ja suvaitsevaisuus tämän mukana.

Lisäksi minä haluaisin sanoa, että lasten ympärileikkauksen, jossa on kysymys lasten silpomisesta, tulisi olla lailla kiellettyä liberaalissa yhteiskunnassa. Sanoin "liberaalissa", ja tämä tarkoittaa jälleen sitä, että ei-liberaalissa yhteiskunnassa sellainen voi tietysti olla sallittua.

Mielestäni myöskin uskonnollisen kiellon olla syömättä jotain eläintä tulisi olla kiellettyä. Rajaisin vaatimukseni kuitenkin semmoisiin tilanteisiin, joissa käytäntö johtuisi siitä, että uskonnollisista syistä vihataan jotain eläinlajia eikä siksi suostuta nauttimaan sen lihaa. Mutta jos taas jotain eläinlajia uskonto pitäisi korkeassa arvossa eivätkä sitä kannattavaan uskonyhteisöön kuuluvat ihmiset siksi syö sen lihaa, niin tällaisen pitäisi olla minusta sallittua. Tämä ei ole sinänsä liberaali mielipide, mutta sitä pitää pärjätä sillä, mitä on.

...Parasta tietenkin olisi, mikäli voitaisiin jalostaa sellainen eläinlaji ruoaksi, joka haluaa tulla syödyksi. Tällainen oli ollut yhdessä kuusiosaisessa kirjatrilogiassa, jonka viimeisen osan olen juuri saanut luettua (tai, no ei, on jäänyt vähän vajaaksi, mutta tällä viikolla saan kuitenkin sen luettua ihan loppuun).

Olen myös sitä mieltä, että yleensä uskonnon uhreja tuottavien kulttien tulisi olla yhteiskunnassa kiellettyjä. Lasken joukkoon menestysteologiaa kannattavat yhteisöt sekä myös sellaiset "kirkkokunnat", joiden tehtäviin kuuluu rahan lapioiminen seurakuntalaisilta "kirkon" johtajille. (Termi menestysteologia viittaa sellaiseen uskonnollisen oppiin, jonka mukaan oikein uskomiseen kuuluu ja liittyy ajallinen menestys.)

I PS.: 

Lopuksi siteeraan Tieteessä tapahtuu -lehdessä julkaistua mielestäni mainiota, asiallista ja asiapitoista Tom Holménin artikkelia kirjoittamaa Vaikeinta Jeesuksessa on uskoa siihen, että hän oli Palestiinan juutalainen. Näillä sanoilla se alkaa. Suhtaudu:

Kun Jeesus Nasaretilaista tarkastellaan historian henkilönä, näkyviin ei tule ensimmäistä kristittyä, varhaishumanistia, esidemokraattia tai protoarjalaista, vaan Palestiinan juutalainen, jossa ei oikeastaan ole muuta erityistä, kuin että ilman häntä maailmanhistoria olisi totaalisesti toisenlainen. Vaikeinta Jeesuksessa onkin ”uskoa” häneen aikansa juutalaisena.

Artikkelissa kerrotaan, että Jeesuksen elinaikana juutalaisuus on ollut varsin moninaista eli ei ollut yhtä tiettyä standardia "olla juutalainen" tai "uskoa juutalaisesti". Siinä myös kiistetään ponnekkaasti sellainen usein kannatettu näkemys, että Jeesus olisi kannattanut jotain tavanomaisista juutalaisen uskonnon käsityksistä selvästi eroavaa kantaa tai asennekokoelmaa.

Siinä kerrotaan myös, että puhe Jumalan valtakunnasta ei ollut mikään tavaton ilmiö Jeesuksen ajan juutalaisuuden piirissä, mutta hänen julistuksessaan sillä oli joka tapauksessa erityisen keskeinen asema. Uuden testamentin mukaanhan hän oli puhunut siitä suorastaan koko ajan.

(Neuvostoliiton avantgardistisen kirjallisuuden mestarin Daniil Harmsin (1906-1942) mukaan taas Venäjän kansallisrunoilija Aleksandr Puškin (1799-1837) rupesi aina heittelemään kiviä nähdessään niitä (siis kiviä). Harmsin kirjoitustaide veikin hänet lopulta vankilaan, missä hän kuoli. Harms ei liity kauhean paljon nyt tässä käsittelemäni Jeesus-osion aiheeseen, mutta ei se mitään. Tein sen silti.)

Artikkelin mukaan vaikka Jeesusta aikansa juutalaiset olivat saattaneet epäillä Israelin Jumalan kanssa tehdyn Liiton nuivimisesta, niin oikeasti Jeesus tapasi vain esittää asiat omaa persoonaansa korostaen ja että hän siitä huolimatta todennäköisesti kannatti Liittoa.

Tässä tulee kuitenkin nyt siteerattua kyseistä tekstiä melkoisen paljon.

Artikkelissa on kaksi mainiota kohtaa, joissa käsitellään sitä, kuinka eri aikoina erilaisia kantoja kannattaneet ihmiset ovat halunneet kaikki esittää Jeesuksen olleen lähellä juuri heidän omia kantojaan.

Kohta 1: 

Kuten on todettu, aikojen ja tapojen vaihtuessa Jeesuksesta on kehkeytynyt milloin valistusaatteellinen, milloin liberaali optimisti, milloin arjalainen, milloin taas demokratian ja tasa-arvon edistäjä. Kiehtovalla tavalla yhteiskunta ei koskaan tunnu tulevan tarpeeksi maallistuneeksi ollakseen kiinnostumatta katsantokantojensa vanhurskauttamisesta Jeesukseen viittaamalla.

Mahdollisesti eräs selvimpiä tämän päivän esimerkkejä kyseisestä taipumuksesta on poliittisesti korrekti Jeesus, joka on diplomaattinen, hienotunteinen ja suvaitsevainen. Jeesus ja hänen aikansa osoittautuvat kovin vieraiksi tällaisille näkemyksille.

Kohta 2:

Jeesuksen tulkitseminen hänen omasta kontekstistaan käsin merkitsee sitä, ettei häntä voi kuvata joukkoon jotenkin eksyneeksi humanistiksi. Siitä huolimatta, että monia yhtymäkohtia löytyykin, kuten esimerkiksi Jeesuksen asenne niin sanotusti syntisiä ja muita ulkopuolisia kohtaan, ei osasta voi johtaa kokonaisuutta sortumatta anakronismiin.

Ne, jotka ehkä ovat valmiita hurraamaan Jeesuksen varauksettomalle asenteelle kaikkein syrjäytyneimpiäkin kohtaan, varmasti vaikenevat kuullessaan joutuvansa kadotukseen, elleivät ryhdy Jeesuksen seuraajiksi ja noudata hänen opetuksiaan. Samoin moraalin saralla moniarvoisuuden nimiin vannova yhteiskunta tuskin kykenee tuntemaan omakseen Jeesuksen ja hänen aikansa arkaaista yksiarvoisuutta, tuli kysymykseen sitten avioliittoetiikka tai samaa sukupuolta olevien suhteet.

Kun nykyään voidaan vaikka puhua "kristillisestä politiikasta", niin piintyneesti maallistuneet ihmiset voivat hyvin sanoa, että uskontoa ei pidä sekoittaa politiikkaan, mutta kuitenkin jos jokin uskonnollinen tai uskonnollispoliittinen taho joskus puolustaisi julkisuudessa jotain näiden maallistuneiden kannattamaa asiaa, niin he eivät suinkaan olisi ensimmäisinä ampumassa viestintuojaa alas.

Mutta kyllä todellinen tai kuvaannollinen parta varmaan tosiaankin värisisi ja pärisisi nykyajankin ihmisillä sukupuolesta riippumatta, jos he pääsisivät aikakoneella tapaamaan historiallista Jeesusta. "Et sinä noin voi sanoa!" he voisivat huutaa päin Jeesuksen naamaa. "En äänestä sinua!" (Keskustelukielinä toimisivat mitä todennäköisimmin hyvin sekä aramea, heprea että kreikka.)

Jeesus oli juutalaisten pääsiäisenä ratsastanut Jerusalemiin aasilla. Modernin sanonnan mukaan taas aasit ratsastavat nykyään Jeesuksella.

II PS: Lukijaa saattaa kiinnostaa nyt lähes kolmen vuoden ikään ehtinyt blogimerkintäni otsikolla Mitä ajattelen Jeesuksesta nykyään.