Kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään

Olen halunnut ajatella, että eräs avain tyytyväiseen elämään olisi se, että elää mahdollisimman paljon "tässä ja nyt". Kuten tuntemani koirat ja kissat. Voi noita onnellisia. Kristinuskoisten merkkihenkilö Jeesuskin on sanonut heidän pyhän kirjansa Raamatun viimeisimmän neljänneksen Uuden testamentin mukaan: "Jokaiselle päivälle riittää sen oma huoli."

Toinen vaihtoehtoni on ollut se, että odottaa mielellään seuraavaa päivää, koska haluaa tietää, mitä kaikkea se tulee sisältämään.

Mutta kumpikin on ainakin meikämannelle vaikea tapa saada piristystä. Koska ihminen ei hallitse ajatuksiaan vaan ne hallitsevat häntä. Tai ainakin melko lailla näin lienee. Voisin kuvitella. Vapaata tahtoa ei joka tapauksessa ole eikä tule. Ihmisellä on yhtä paljon vapaata tahtoa kuin shakkitietokoneella on vapautta valita siirtonsa.

Romanialaisranskalainen filosofi Emil Cioran (1911–1995) tykkäsi hankkia elämälleen merkitystä kuvittelemalla omat hautajaisensa. Siteeraan häntä:

Ei ole parempaa tapaa karkottaa kauhu tai itsepintainen ahdistus kuin kuvitella omat hautajaisensa: tehokas menetelmä, ja kaikkien ulottuvilla. Ettei tarvitsisi turvautua siihen päivän aikana, on parasta heittäytyä sen hyveisiin heti ylös noustua. Tai kenties käyttää sitä hyödykseen erityistilanteissa, niin kuin paavi Innocentius IX maalautti itsestään muotokuvan kuolinvuoteella. Hän loi silmäyksen kuvaan joka kerta kun oli tehtävä tärkeä päätös…

Cioranista on Sarastus-verkkolehdessä noin 13 ja puoli vuotta sitten julkaistu kauhean kroatialaisyhdysvaltalaisen politiikantutkijan ja diplomaatin Tomislav Sunićin kirjoittama – ja kauhistuttavan suomalaisen kirjailijan Timo Hännikäisen suomentama – kirjoitus E. M. Cioran ja kuoleman kulttuuri. Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan kirjoittajasta muun ohella muuten näin, ainakin minun kannaltani mielenkiintoisesti, jos siis ketään kiinnostaa: "Sunić is critical of Judeo-Christian monotheism, to which he attributes the rise of communism and liberalism." Eli Tomislav Sunić tuon mukaan suhtautuu kriittisesti juutalaiskristilliseen monoteismiin, jonka ansioksi hän lukee kommunismin ja liberalismin nousun. No, jokaisella on oma mielipiteensä samoin kuin persereikänsä. Ei minulla muuta sanottavaa.

Siteeraan kuitenkin vielä pätkän kyseisestä kirjoituksesta:

Kiintoisa piirre Cioranissa on hänen pyrkimyksensä taistella eksistentiaalista nihilismiä vastaan nihilismin keinoin. Toisin kuin monet aikalaisensa, Cioran karsastaa muodikasta pessimismiä, jota viljelevät modernit intellektuellit voivottelevat kadonneita paratiiseja ja saarnaavat edelleen loputtomasta taloudellisesta edistyksestä.[...]

Aikaisemmin olin voinut tutuissa porukoissa heilutella viiden euron seteleistä koostuvaa setelitukkua ja sanoa samalla: "Minulla tätä riittää." Ja tämä oli vain osittain vitsi. Pärjäsin taloudellisesti hyvin.

Tätä nykyä taas taloudellinen toimeentuloni on jossain määrin kärvistelyä. Mutta tämä suhteellinen köyhyys, joka on koitunut osakseni, sai minut lopulta ajattelemaan elämän merkityksiä ja tarkoituksia uusiksi, varsinkin kun aika paljon muutenkin on ollut elämässäni viime aikoina ikävää. Muistin Cioraninkin.

Jouduin toteamaan itselleni, että elämä päättyy aina lopulta kuolemaan. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."

Lisäksi siteeraan vielä Raamatun vanhimpaan pitkälliseen 3/4-osuuteen eli Vanhaan testamenttiin kuuluvan Saarnaajan kirjan | yhdeksättä lukua:

Kaiken tämän olen ottanut sydämelleni, tätä punninnut mielessäni: millä tavoin hurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta, koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan, puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa. Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan. Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen – suoraa päätä vainajien joukkoon!

Elämä on maailmankaikkeudessa hirmuisen harvinainen ja silkkaan onnekkaaseen sattumaan perustuva ilmiö. Ja eliöt joutuvat sitten kilpailemaan resursseista niin oman lajin muita yksilöitä kuin ja varsinkin muiden lajien yksilöitä vastaan, sekä käyttämään hyväksi muita lajeja, ja lajikkeita. Ne lajit ja lajikkeet, jotka nk. elävät ihmisiksi, tulevat todennäköisesti melko pian kuolemaan sukupuuttoon. Elämä on täynnä kurjuutta ja kärsimystä ja paskamaisuutta. Ja elämä päättyy poikkeuksetta kuolemaan.

Olen tavannut joskus tai välillä lausua: "Ruusut ovat punaisia, orvokit ovat sinisiä. Kaikki on mustaa, saatana." Tämä ei ole oma runoni, mutta joka tapauksessa viime vuonna 2025 lausuin näin suuremman virallisista kirkkokunnistamme paikallisessa kerhotilassa, ja lausumani kuuli paikalle juuri saapunut naispuolinen pastori. Eräs paikalla ollut entinen yhteistyökumppanini oli selittänyt lausumaani tälle kertomalla: "Tomppa on entinen seurakuntanuori." Ehkä oli vain armeliasta, ettei tuttuni kertonut pastorille, että olin ennen wanhaan toiminut eri kirkkokunnassa. Ja vieläpä sellaisessa, joka ei edes ole virallinen.

Viimeisten sadan tai kahdensadan vuoden aikana on kuitenkin suuressa osassa maailmaa köyhyys ja puute runsaasti vähentynyt teollisen vallankumouksen, vaurauden lisääntymisen, tieteen ja siihen liittyvän tekniikan, lääketieteen kehittymisen ja yhteiskuntien demokratisoitumisen ansiosta.

Sekin on todellisten viimeaikaisten edistysaskelten ansiota, että nykyihmisellä voi itse asiassa olla kodissaan parempi vessa kuin muinaisen Egyptin faaraoilla.

Mutta tosiasia kuitenkin on, että karkeasti ottaen ihmisen ruumis alkaa rappeutua 20 vuoden iässä. Noin 25 vuoden iässä hänen aivonsa ovat vihdoin aikuisessa tilassa eli täysin kehittyneitä, ja nekin rappeutuvat tästä eteenpäin. Koko ihmisen loppuelämä on tätä elimistön rappeutumista. Parhaimmassa tapauksessa hänellä on elämässä paljon kivaa, mutta se ei tee hänestä ikinuorta kuolematonta.

Minusta nyt on paras ottaa kuolemasta kiinni ja tähdätä siihen, että joskus sitä kuitenkin kuollaan.

Ihmisellä kuin ihmisellä on ihmisarvo, tai näin ainakin kuuluu nykyään melko laajalle levinnyt epätieteellinen uskomus, mutta hänen kuoltuaan sillä ei ole hänelle itselleen mitään merkitystä. Ihminen toki toivoo eläessään, että hänen elämällään on sitä, ja hän myöskin toivoo, että hänen kuoltuaan hänen läheisensä pärjäilevät. Mutta ei hän kuoltuaan läheisiäänkään muista. Nämä ovat muuttuneet merkityksettömiksi hänelle. Häntä itseään ei enää ole.

Jälkeenjääneet sen sijaan voivat surra.

(Itse uskon ihmisarvon olemassaoloon, vaikka pidän asiaa todistamattomana.) 

Ihmisten, kuten muidenkin eläinten, ja eliöiden, elämä on vain lyhyt tähdenlento. Ja elämä on täynnä turhaa kärsimystä. Ja sosiaalisilla yhteisölajeilla, kuten ihmisellä, se on muun ohella kilpailua statuksesta lajiyhteisössä.

Ihmislajiin kuuluvilla on taakkanaan vielä se, että he kykenevät miettimään nk. syntyjä syviä. Tähän samaan lajityypilliseen ominaisuuteemme perustuu ihmisen kyky kehittää erilaisia kulttuureita ja kulttuurin ja siihen kuuluvien keksintöjen avulla sopeutua tehokkaasti kulloiseenkin elinympäristöön. Samaan perustuu myös ihmislajin edustajien kyky muodostaa yksilömäärältään todella suuria yhteisöjä.

Mutta koska transhumanismi ei ole tässä ja nyt, minä tähtään kuolemaan. Sen ainakin kykenen tekemään. Yritän kuitenkin olla tekemättä itsemurhaa.

Yritän tarkkailla elämääkin. Ehkä siitä löytyy jotain mielenkiintoista. Ja minulla on projekteja, joiden parissa haluan ehtiä puuhaamaan. Itsemurha olisi tässä vaiheessa "syntiä", jos sallitte tällaisen uskonnollisen ilmaisun.

Oma "kuolemankulttini" on ainakin omasta mielestäni myönteisempi kuin oli ollut natseilla.

Haluan olla kuin stoalaista elämänasennetta kannattava muinainen sotapäällikkö, joka siitä huolimatta, että tietää varsin varmasti tulevansa häviämään pian koittavan taistelun vihollisen supermassiivisen ylivoiman vuoksi, ei menetä toimintakykyään.

Aion nauttia. 

Ja tähän alle lisään vielä joitakin käyttökelpoisia masentavia ajatuksia:

Sadan vuoden kuluttua uusiutumattomat luonnonvarat ovat kaluttuja jo melko pitkälle tyhjiin. Jos emme ole siinä vaiheessa saastuttaneet maailmaa jo pilalle, niin ainakin nyt viimeistään elintaso meillä ihmisillä romahtaa lähemmäs keskiaikaista tasoa.

Emme tule koskaan pääsemään tähtiin.

Emme tule koskaan edes asuttamaan merkittävässä määrin omaa aurinkokuntaamme.

Muutaman miljardin vuoden kuluttua aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja kärventää Maapallon tuhoten sillä vielä piilevän elämän.

Ja jo jonkin aikaa ennen sitä Maapallon pintakerrokset ovat ehtineet pitkälle kuivua auringon lisääntyneen lämmöntuoton vuoksi.

Entropia eli käyttökelpoisen energian määrä suljetussa järjestelmässä syö lopulta kaiken. Maailmankaikkeus on kokeva lämpökuoleman, eikä tuolloin edes periaatteessa voi missään enää olla elämää.

Ja jos maailmankaikkeuden laajeneminen todella on kiihtyvää lajia, niin tähtiin pääseminen tulee olemaan siksikin vaikeaa, kun galaksijoukoissa olevat galaksit irtoavat erilleen toisistaan, ja seuraavaksi auringot eroavat toisistaan galakseissa.

Taivaankappaleet eroavat toisistaan yhä tyhjenevämpään avaruuteen.

Lopulta itse ainekin hajoaa tilan supernopean laajenemisen vuoksi. Molekyylit hajoavat osiinsa, ja atomit ja sitten protonit, neutronit ja elektronit hajoavat osiinsa. Lopulta maailmankaikkeus on täynnä pelkästään irrallisia kvarkkeja, tai jotain vielä kummallisempaa.

Ja alle vielä pätkä tuosta Sunićin tekstistä:

Jos Cioranista voisi laatia muotokuvan yhdessä lyhyessä tekstikappaleessa, häntä pitäisi luonnehtia kirjailijaksi, joka näkee modernissa älyn ihailussa älyllisten keskitysleirien ja maailman rumentamisen piirustukset. Cioranin mielestä ihmisen tehtävä on puhdistaa itsensä eksistentiaalisen tarkoituksettomuuden koulussa, sillä tarkoituksettomuus ei ole lohduttomuutta. Tarkoituksettomuus on palkinto niille, jotka haluavat päästä eroon elämän epidemiasta ja toivon viruksesta. Tämä kuvaa luultavasti parhaiten miestä, joka luonnehtii itseään fanaatikoksi vailla vakaumuksia – maailmankaikkeuteen hylätyksi sattumaksi, joka luo nostalgisia katseita kohti nopeaa katoamistaan.

Tällä pitkällä tekstimassalla olen halunnut ilmaista ennen kaikkea sen, että kuolemaan voi luottaa enemmän kuin elämään. 

Omaa "kuolemankulttiani" on lupa nimittää esimerkiksi joviaaliksi pessimismiksi.

Koen joka tapauksessa tässä kirjoituksessani siirtyneeni pois tavanomaisista elämän ajatteluluutumista, ja se hieman piristää mieltäni.

Kaaoksen ja mielipuolisuuden voimat maailmassa, suhtaudu

Olen joskus ilmaissut näissä blogeissani (esim. 10.10.2023), että minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan ja että lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Haluaisin esittää nyt lopulta ylläolevaan varauksen: minulle on tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan, mikäli niitä vastaan on ylipäätään mahdollista taistella.

Pari hajamietelmääni nk. generatiivisesta keinoälystä sekä Babylon 5 -tieteissarjasta

Alemmas olen koonnut jonkin verran räynää historiasta, sekä muutamia harvoja ajatuksiani nk. generatiivisesta keinoälystä. Mutta ensin pitkä kulttuuripitoinen johdanto, ennen kuin päästään asiaan:

Vuosina 1993-1998 tehtiin viisi tuotantokautta Babylon 5 -nimistä fiktiivistä tieteisdraamasarjaa.

Sarja näytettiin myös Suomen televisiossa. Sen oli luonut J. Michael Straczynski (lyhennetysti JMS) (s. 1954).

Babylon 5:n juonen suuret linjat oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoa oli kuvattu.

Sarjassa keskiössä on jättimäinen neutraalille avaruuden alueelle pystytetty avaruusasema, jonka syntyyn oli vaikuttanut suuresti se, että kymmenisen vuotta takaperin erään valitettavan lajien välisen väärinymmärryksen seurauksena ihmiskunta oli joutunut melkein tuhon omaksi jouduttuaan sotaan sotilasteknologisesti hieman edistyneempää lajia vastaan. Sota ihme kumma päättyi jostain kumman syystä juuri ennen kuin tuo laji sotakoneineen olisi päässyt Maapallon ja sen ihmisasujaimiston kimppuun. Lopputulosta pidettiin outona paremmissakin piireissä.

Rakennettiin sitten avaruusasema, ja rakennettiin useaan kertaan. Viimeisen, pysyvänoloisen, nimeksi tuli sitten Babylon 5. Tämän tarkoitus oli toimia diplomatian, kaupankäynnin ja turismin ym. keskuksena ja solmukohtana. Useat lajit lähettivät asemalle suurlähettiläänsä.

Babylon 5 -avaruusasemalla on käytössä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima, kun paremman ja hienomman käyttöönottoon ei ole tietotaitoa. Aseman johto annetaan ihmislajin hoidettavaksi, koska nämä olivat vasta olleet vähällä joutua suoranaisen holokaustin kohteeksi. Maapallo nimittää siis sille sotilaskuvernöörin.

Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella punotaan juonenlankoja kokoon ja esitellään perusasiat hommasta. Toisesta tuotantokaudesta neljänteen sisältää vallan tuhottomasti dramatiikkaa ja eeppisyyttä. Viidennellä tuotantokaudella taas valmistellaan sarja lopettamiseen. Ja kaikki on tehty ilman mustavalkoisia kysymyksenasetteluita. Ja ihmiset ja muunlajiset eliöt kehittyvät kukin omaan suuntaansa.

Minusta hauskinta sarjassa ovat paitsi uroscentaurien hiusmuoti, niin myös se, että naamatukkataulun karvoituksesta jossain määrin näki eri ihmishenkilöistä, että millä tuotantokaudella ollaan. Mutta nämä ovat vähemmän tärkeitä yksityiskohtia sarjassa.

Mitä tulee Babylon 5 -avaruusaseman ihan normaalien fysiikan lakien mukaan keskipakoisvoiman avulla toteutettuun keinopainovoimaan, niin on aivan luonnollista, että sitä ei sarjassa teknisistä syistä saatu näyttämään täsmälleen sellaiselta kuin se olisi oikealla avaruusasemalla.

Ja näyttelemisen hankaluus taas oli syy sille, että sarjan näyttelijät eivät puhuneet omanlajistensa kanssa omaa äidinkieltään jatkuvasti. Nämä puhuivat sen sijaan englantia. Ihan kuin näyttelijöillä sekä sarjan katsojilla olisi ollut korvassaan yksinkertainen versio Baabelin kalasta, joka osaa kääntää toisen puhuman kielen ainoastaan englannin kielelle.

Ja nyt pääsen vihdoin otsikon ilmaisemaan asiaan. Eli (vain) muutama sananen aiheesta, eikä mitään ihmeempää:

Vuoden 2022 loppupuolella nousi suuren yleisön tietoisuuteen sellainen asia kuin generatiivinen keinoäly. Tämä keksintö perustuu siihen, että ohjelmiston annetaan oppia erittäin suuren esimerkkiaineiston avulla "maailmasta", ja lopulta ohjelmisto kykenee olemaan tavallaan "luova", eli se kykenee luomaan oppimansa pohjalta jotain uudenlaista, kuten tekstiä, kuvia ja videoita.

Allekirjoittanut ja jokunen muukin ihminen on kuitenkin ehtinyt jo todeta, että generatiivisen keinoälyn tuotokset ovat usein hengettömiä. Mutta ne perustuvatkin siihen, että "apina näkee jotain", ja sitten "apina tekee jotain". Mutta englanninkielisestä sanonnasta kopsaamani "apina" ei ole tässä elävä biologisen evoluution synnyttämä olento vaan sieluton generatiivinen keinoäly, joka kykenee vain muodostamaan uusia yhteyksiä sitä ohjaavan algoritmin avulla.

2020-luvulla on World Wide Web ehtinyt jo verrattain lyhyessä ajassa täyttyä generatiivisen keinoälyn tuottamasta roskasta. Todennäköisesti suurin osa sen sisällöstä on nykyisin jo generatiivisen keinoälyn tuottamaa. Kotimaisten kielten keskuksen vuoden 2025 sanapoimintojen listalta löytyykin sitä kuvaava sana:

tekoälylieju (engl. AI slop) tekoälyn avulla nopeasti tuotettu tyhjänpäiväinen sisältö, joka määrällään peittää paikkansapitävän tiedon ja harkiten luodut sisällöt 

Generatiivinen keinoäly ehtii myös tuottaa aikayksikköä kohden karkeasti arvioiden noin 10.000 kertaa enemmän epäpätevää tietoa kuin ihminen kykenee korjaamaan yhden sen tuottaman tietopuolisesti "horjuvan" "artikkelin". Toki samalla päästään – ainakin ennen pitkää – huomattavasta osasta itsetyytyväisiä, muita ihmisiä konservatiivisesti "valistavia" toimittajia eroon, mutta ehkä generatiivisen keinoälyn meidät siitä maksamaan panemaan hinta on kuitenkin liian suuri.

Olen ehtinyt viimeksi kuluneina kuukausina törmäämään tuhottoman moneen "suomenkieliseen" artikkeliin, jonka kirjoittajaksi on ilmoitettu suomensuomalaisella nimellä varustettu valkoisen näköinen henkilö mutta jonka "kirjoittama" teksti on varsin suurella todennäköisyydellä toteutettu kuitenkin keinoälyn avulla. Ja nämä tekstit on vielä voitu julkaista jonkin suomalaisen fi-domainnimen alla. Tällainen on usein saatu haltuun varmaankin siksi, että jokin taho on ensin luopunut aikasemmin käyttämästään domainnimestä, tai on unohtanut uusia sen Traficomilla. Jo vuosien ajan muutkin tahot kuin taatusti suomalaiskansalliset ovat saaneet vapaasti hankkia Suomi-domainnimiä. Tapa ilmaista asiat epäsuomalaisesti viimeistään paljastaa näissä huijarin. Taikka sellaiset kirjoitus- tai logiikkavirheet, jollaisiin suomensuomalainen ei syyllistyisi.

Jos jo suomen keskikokoisella kielialueella tällainen on muodostunut ongelmaksi, niin voi kysyä, että millainen sitten on tilanne englannin, saksan, espanjan, ranskan tai portugalin kokoisilla huomattavan paljon suuremmilla kielialueilla.

Keinoälyt kuulemma myös varastavat oikeiden kirjoittajien hengentuotoksia internetistä kopioimalla ne ja vain hieman muunneltuina julkaisevat ne sitten WWW:n ihmeellisessä maailmassa. 

Itse kannatan varsin vahvasti ihmistä sanataiteen ja muunkin taiteen tekijänä. Olen luomun kannalla! 

Generatiivista keinoälyä kannattaa mielestäni käyttää ennen kaikkea muuta yhteenvetojen tekemisessä koskien sellaisia aiheita ja aineistoja, jotka itse jo tuntee erinomaisesti. Se nimittäin osaa "hallusinoida". Eli se tuottaa välillä väärää informaatiota, koska sillä ei ole itsellään kykyä ajatella. Kyseessä on lähinnä ennustuskone, joka arvailee, mitä sen käyttäjän antaman syötteen perusteella pitäisi "lausua" vastauksena pyyntöön.

Ja toiseksi, ei ihminen opi mitään kunnolla, jos antaa generatiivisen keinoälyn tehdä työn puolestaan.

Jos generatiivinen keinoäly ei aina ole hyödyllinen eikä vahingollinen, niin se voi olla kuitenkin viihdyttävä ollen samalla harmiton. Yhteen aikaan netissä oli ollut generatiivisen keinoälyn hyödyntämiseen perustuva palvelu, jossa käyttäjä saattoi olla olevinaan keskustelemassa eri historian henkilöiden kanssa. Mentaalihygienian kannalta oli erinomaista, että palvelun tuottanut taho oli päättänyt olla sisällyttämättä siihen eri uskontojen pyhiä hahmoja! Itse "keskustelin" tuolloin kerran lyhyesti Egyptin viimeisen faraon, Ptolemaios-sukuisen Kleopatran  (69 – 30 eJs.) kanssa. Olenkin muuten ruvennut katsomaan Ylen Areenasta klassista historiallista elokuvaa Kleopatra vuodelta 1963. Päänäyttelijät esittävät minusta osansa siinä mainiosti. Elisabeth Taylor (1932 – 2011 jJs.) esittää rainassa Kleopatraa, Rex Harrison | Gaivs Ivlivs Caesaria (100 – 44 eJs.) ja Richard Burton (1925 - 1984 jJs.) | Marcvs Antonivsta (83/82 – 30 eJs.). Olen vasta melko alussa elokuvassa, mutta Caesarin ottopoikaa testamentin kautta suoritetun adoption kautta, Gaivs Octavivs Thvrinvsta (63 eJs. – 14 jJs., Rooman valtakunnan yksinvaltiaana vuodesta 27 eJs.), esittävä vähemmän tunnettu näyttelijä Roddy McDowall (1928 – 1998 jJs.) vaikuttaa myös hyvältä valinnalta osaansa. Olen toki nähnyt elokuvan jo aikaisemmin, mutta siitä saattaa olla kymmeniä vuosia. Adoption myötä Octavivksen klaaninimen olisi pitänyt muuttua muotoon Octavianvs, mutta hän käytti sen sijaan adoptioisänsä nimeä, ja aluksi myös sen takia, että hän halusi saada puolelleen alkuperäisen Caesarin alaisuudessa eri sotatoimissa palvelleet kokeneet legioonalaiset.

Mutta tuolle hirviölle, siis generatiiviselle keinoälylle, on olemassa vielä yksi hyvä käyttökohde jo mainitsemieni lisäksi. Olen sen itse juuri keksinyt. Se, että tehdään sellainen uusi Babylon 5 -sarja, jossa keinoälyn annetaan tuottaa, mahdollisimman aidosti, sekä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima että erilajisten olentojen puheet näiden omalla äidinkielellä.

Toki teknisesti tämä ehdotukseni lienee mahdollista toteuttaa kunnolla vasta joskus 2030-luvulla.

PS. Anteeksi, mutta minun on pakko kertoa vielä pari historiaan liittyvää asiaa, jotka eivät liity millään tavoin blogimerkinnän otsikon ilmaisemaan aiheeseen:

Loppuhyppäys kauas antiikin historiaan

Vuonna 332 eJs. Aleksanteri Suuri (356-323 eJs.) oli valloittanut Egyptin. Noista ajoista alkaen Egyptiä hallitsivat vieraat, kreikkaa äidinkielenään puhuvat hallitsijat.

Egyptiläinen kulttuuri oli ennen makedonialaiskreikkalaista valloitusta ollut jossain määrin sukupuolten välisen tasa-arvon kannalla. Uusien hallitsijoiden perinteisessä kulttuurissa taas naiset olivat olleet selvästi alisteisessa asemassa.

Kleopatra oli ensimmäinen ja viimeinen Egyptin hellenistisperäisistä äidinkielenään kreikkaa puhuneista faaraoista, joka osasi puhua maan alkuperäiskansan afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluvaa egyptin kieltä. Hän sattui myös olemaan kaikkien aikojen viimeinen Egyptin faarao.

Kleopatra ei säilyneiden lähteiden perusteella ollut läheskään yhtä kaunis kuin näyttelijä Elisabeth Taylor nuoruuden kukoistuksessaan, mutta hän oli ilmeisesti älykäs ja hyvin sivistynyt nainen ja henkevä ja valloittava persoonallisuus. Hän puhui kreikan ja egyptin ohella sujuvasti useita muitakin kieliä, joihin muuten kuului myös latina.

Octavianvksen voitettua paljon myöhemmin lopulta Kleopatran ja alkuperäisen Caesarin pitkäaikaisen ja pätevän alisotapäällikön Antonivksen yhteisen laivaston Aktionin taistelussa ja näiden lopulta kuoltua ja Octavianvksen valloitettua Egyptin ja annettua surmata varmuuden vuoksi hänen adoptioisänsä ja Kleopatran mahdollisen yhteisen pojan Kaisarionin mies, siis Octavianvs, palasi Roomaan. Hän oli nyt toistaiseksi onnistunut lopettamaan pitkäaikaisen ja hyvin ärsyttävän sisällissotien kauden. Valtakunnan hallinnon keskus senaatti ja Rooman kansa kaipasivat rauhaa ja vakautta. Ja koska Octavianvksen hallinnassa oli merkittävä asevoima, ei senaatti eikä kukaan muu katsonut voivansa mitään sille, että viimeisen sisällissodista voittaja kahmoi käsiinsä pysyvästi oleellisen poliittisen vallan Roomassa. Octavianvkselle senaatti myönsi kunnianarvoisaa tarkoittavan kunnianimen Avgvstvs. Tästä lähtien Octavianvs totteli nimeä Gaivs Ivlivs Caesar Avgvstvs. Hän osasi esiintyä vaatimattomasti ja väitti, ettei hänellä ollut poliittista valtaa yhtään enempää kuin kellä tahansa muulla senaatin jäsenellä. Ainoastaan hänen arvovaltansa oli suurempi kuin muilla. Ja senaatti ja Rooman kansa näyttelivät perässä.

Ja niin oli syntynyt uudestaan Rooman kuningaskunta. Mutta jälkimaailma on puhunut Rooman valtakunnasta tuosta ajasta lähtien keisarikuntana.

Rooma-niminen kaupunkivaltiokokonaisuus, tai sen itiö, oli alun perin syntynyt joskus 700-luvulla eJs. Lativmin alueella. Suurin piirtein samoihin aikoihin Roomasta pohjoiseen oli syntynyt etruskien kaupunkivaltioiden kokoelma. Etruskien valtakunnat lienevät syntyneet siten, että Vähän-Aasian länsirannikolta oli muuttanut väkeä alueelle. Ja nämä olivat sitten alistaneet alkuperäisasukkaat mutta omaksuneet näiden puhuman kielen.

Etruriassa vallitsi jonkinlainen sukupuolten tasa-arvo. Ainakin jos vertaa Rooman kulttuuriin, niin ero Etrurian hyväksi oli tässä suhteessa selvä. Roomalaisessa kulttuurissa taas perheenpään, pater familias (-s oli aikaisemmin toiminut yksikön genetiivin päätteenä latinan kielessä),  valta perheenjäsentensä yli oli ehdoton valtion ensimmäisten vuosisatojen aikana.

Roomalainen perimätieto oli ollut sitä mieltä, että varhaisimpina aikoinaan Rooma oli ollut kuningaskunta. Viimeiset Rooman kuninkaista ovat saattaneet olla syntyperältään etruskeja, tai ainakin roomalainen perimätieto katsoo näiden olleen heitä.

Lopulta roomalaiset karistivat kuninkaiden raskaan ikeen päältään. Tämä tapahtui ennen vuotta 500 eJs. Entinen kuninkaiden neuvonantajien neuvosto, senaatti ("vanhojen neuvosto" suomennettuna), muuttui nyt uuden tasavallan hallinnon keskukseksi. Otettiin käyttöön erilaiset  kansankokoukset, joiden tehtävänä oli päättää laeista.

Kuningaskunta vaihtui tasavallaksi. Latinaksi kyseinen poliittinen termi kuului res publica, joka tarkoittaa julkista asiaa. Käytännössä roomalaiset tarkoittivat sillä poliittista järjestystä, jossa valta ei ole yhdellä, kuten kuningaskunnissa, vaan monella.

Jopa korkeimman virkamiehen, praetorin, valta oli jaettu kahdelle keskenään samanarvoiselle henkilölle. Myöhemmin virka muuttui kahden consvlin viraksi. Korkeinta virkaa ei voinut periaatteessa pitää hallussaan useaa vuoden pituista kautta peräjälkeen. Vuodet nimettiin sen mukaan, ketkä olivat olleet tuolloin olleet korkeimpina viranhaltijoina.

Äärimmäisissä hätätilanteissa korkein valta saatettiin antaa yksiin käsiin, dictatorille ("sanelija"). Dictatorinkin virkakausi oli määritelty lyhyeksi.

Äänivalta kansankokouksissa oli joka tapauksessa siinä määrin epädemokraattisesti jaettu, että nk. paremmilla kansalaisilla oli uudessa valtiossakin pieneen määräänsä nähden huomattavan paljon poliittista valtaa. Varsinkin kun ottaa sen, että monilla roomalaisilla miehillä oli clienttisuhde patronukseen, joka toimi isäntänä ja suojelijana. Ja clientit tapasivat äänestää kansankokouksissa patronuksensa tahdon mukaan. Ja kun ottaa huomioon vielä senkin, että aluksi varsin monet tärkeät virat oli varattu senaattorisäätyisille henkilöille. Ja sen, että naisilla ei Roomassa ollut poliittisia oikeuksia. Eikä tietenkään orjilla. Eikä muilla ei-kansalaisilla.

Myöhemmin nk. luokkataistelujen seurauksena Rooman nk. parempi väki suostui antamaan hieman periksi vähäosaisimpien kansalaisten poliittisille vaatimuksille. Vallan tasapainoa kallistettiin hieman tavallisen kansan suuntaan, mutta vain hieman. Kapinointi joka tapauksessa loppui.

Noin vuonna 387 eJs. kelttiarmeija valtasi Rooman. Samalla Rooman valtionarkistot paloivat. Ja saatuaan lahjotuksi suurella määrällä kultaa epätoivotut maahanmuuttajat pois roomalaisten ylimyssukujen jäsenten piti kaivaa muistilokeroitaan ja perimätietojaan, jotta voitaisiin koostaa uudestaan kertomus siitä, kuinka tasavalta oli syntynyt.

Näin synnytetty uusvanha tarina on korkeintaan osatotuus ja varmasti jossain määrin vääristelty näkemys oikeasta historiankulusta. Mutta viimeistään näistä ajoista alkaen roomalaiseen itseymmärrykseen kuului se, että he Rooman kansana vihaavat kuningasvaltaa eivätkä koskaan anna sen palata. 

Gaivs Ivlivs Caesarilla ja myös hänen ottopojallaan "Avgvstvksella" on voinut olla omasta mielestään hyviäkin perusteita perustaa uudelleen yksinvalta Rooman valtakuntaan. Vallanhimon ja itserakkauden ja ylimielisyyden lisäksi mielestäni varsin hyvä syy olisi se, että kun 200 edeltävän vuoden aikana Rooma oli muuttunut kaupunkivaltiosta suorastaan maailmanvallaksi, niin on selvää, että sellaista valtakuntaa ei kannattanut eikä voinut pitemmällä tähtäimellä hallita kuin se olisi edelleen yhden kaupungin ja sitä ympäröivän pienehkön maaseutualueen muodostama minivaltio.

Roomalaisen noin vuodesta 387 eJs. alkaen synnytetyn kansallisen mytologian mukaan viimeisen etruskikuninkaan, roomalaiselta nimeltään Lvcivs Tarqvinivs Svperbvs, vallan kaatamisessa oli ollut merkittävässä osassa Brvtvs-niminen aatelinen.

Octavianvs antoi senaatin jäädä olemaan ja samoin hän säilytti konsulinvirat. Näillä ei kuitenkaan ollut jatkossa enää suurta poliittista merkitystä. Rooman valtakunnassa ei enää koskaan palattu tasavaltaan sanan alkuroomalaisessa merkityksessä.

Alkuperäinen Caesar oli ollut poliittisesti tyhmä. Hän tapasi olla jalomielinen roomalaisille poliittisille vihamiehilleen sen sijaan, että olisi antanut teloittaa tai edes karkottaa nämä. Ja hän oikeastaan vähät välitti omasta henkilökohtaisesta turvallisuudestaan. Ja hän painosti senaatin myöntämään itselleen elinikäiset dictatorin valtaoikeudet. Voin hyvin kuvitella, että Caesarin murhasalaliittoon osallistunut ylimys, joka sattui muuten olemaan nimeltään Brvtvs, kuten kaukainen historiallinen esikuvansa, tunsi halua päästä osaksi historiallista tapahtumaa, jossa jälleen hankkiudutaan eroon kuninkaasta.

Mutta huonostihan siinä kävi. Kuningas tosin kuoli, mutta tilalle tuli vielä vaarallisempi kuningas, nimittäin sellainen, joka onnistui.

"Avgvstvs" oli verrattuna adoptioisäänsä poliittisesti tavattoman älykäs ja taitava. Hän onnistui luomaan pysyvän hallintomallin, jossa valta oli keskitetty keisarin ja hänen nimittämiensä virkamiesten käsiin. Jopa kristilliseen Raamattuun, Luukkaan evankeliumin toiseen lukuun, on päässyt mukaan pikku pätkä ensimmäisen keisarin propagandan makua:

Siihen aikaan antoi keisari Avgvstvs käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Qvirinivksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Ennen vuotta 212 jJs., jolloin silloinen keisari Caracalla antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaasyntyisille valtakunnan alueella luvallisesti asuville, vain vähemmistöllä tai pienemmällä vähemmistöllä oli joka tapauksessa ollut Rooman kansalaisuus. Keisarin luultavasti verotuksellisista syistä tekemä laaja kansalaisoikeusuudistus johti ikävä kyllä ennen pitkää siihen, että jatkossa myös Rooman kansalaisia saatettiin oikeudessa tuomita ristiinnaulittavaksi. Tai ainakin, mikäli oli tarpeeksi vähäosainen.

Naisoletetuille roomalaisille suuruudistus aiheutti ennen pitkää sellaisen myönteisen sivuvaikutuksen, että jatkossa heidän etunimensä ei enää tarvinnut olla johdettu heidän isänsä klaaninimestä. (Esim. Marcvs Tvllivksen tyttären, tai tytärten nimi, jos heitä oli siunaantunut enemmän, oli tullut Tvllia.)

Rooman valtakunnan kristillistymisestä seurasi ainakin yksi hyvä asia. 300-luvulta jJs. alkaen kristityssä maailmassa ei enää pahemmin ristiinnaulittu ihmisiä. Toki muuten saatettiin olla julmia tai kusipäisiä myös uuden uskonnon nimissä, mutta ristiinnaulittu ketään ei enää.

...

PS. 30.1.2026: Tulin sitten kirjoittaneeksi eräänlaisen jatkon välittömästi yläpuolella olevalle pitkälle loppupätkälle: Caesar, "keisari". Käsittelen siinä nimitystä "keisari".

Politiikka päässäni asuu ja itsekseen pyörii, varsin lyhyt oppimäärä

Olen sekulaaris-sosiaalisen isänmaallisuuden kannattaja.

Mitä on kunkin ihmisen jumala

Voidaan katsoa, että ihmisen jumala on hänen mielensä ja tarkoitustensa ja päämääriensä ilmentymä ja heijastuma. Siksi on minusta tärkeää kieltää kaikki sellaiset uskonnolliset yhdyskunnat, jotka eivät kunnioita muita jumalia kuin omaansa.

Kyse on siitä, että sallitaanko ja säilyykö moninaisuus ihmiskunnassa. Tämä on tärkeä kysymys. Usein vain yhden jumalan olemassaoloon uskovat haluavat painostaa muita ihmisiä uskomaan uskonnollisesti juuri heidän laillaan. Juutalaiset ovat tärkeä poikkeus tähän melko yleiseen sääntöön, mutta tämä johtuu siitä, että juutalainen uskonto on etninen uskonto, johon ei kuulu toisuskoisten käännyttäminen omaan uskoon. Itse asiassa juutalaisuudessa on tehty päinvastoin varsin vaikeaksi kääntyminen juutalaiseksi.

PS.:

Mielestäni intialainen käsitys jumalista on kaikkein "järkevin", jos näin saa sanoa. Kaikkein "korkein" on siinä eräänlainen maailmansielu. Korkeampia "varsinaisia" jumalia on nykyhindulaisuudessa kolme:  Brahma on luojajumala, Vishnu on elämän ylläpitäjä ja Shiva on hävittäjä, mutta samalla uudelleenluova jumala. Näiden voi katsoa olevan maailmansielun ilmentymiä, ja kaikkien muiden jumalien voi taas katsoa olevan näiden kolmen ilmentymiä.

Ilmeisesti 2500 vuotta sitten eläneeksi sanottu buddhalaisuuden perustaja Siddharta Gautama uskoi myös jumalien olemassaoloon, mutta hän kuitenkin opetti, että jumalista voi olla apua vain ajallisissa asioissa, mutta jälleensyntymisasiassa he eivät voineet auttaa.

Joka tapauksessa arvostan buddhalaisuudessa sitä, että se hylkää hindulaisuuden kastijärjestelmän sekä ainakin tietyssä määrin myös hindulaisuuteen kuuluvan naisvihamielisyyden. Jälleensyntymiseen sen enempää kuin eräiden uskontojen teologian helvettiin en kuitenkaan itse henkilökohtaisesti usko. Enkä kyllä taivaaseenkaan.

...Kukaan ei muuten voi palata kuoltuaan tuonpuoleisesta kertomaan, että ei siellä olekaan kuolemanjälkeistä elämää.

Minulla itselläni on kuitenkin, kuten kaikilla muillakin ihmisillä, runsain määrin filosofisia tai uskonnollisia ennakkoluuloja, jollaisiin kuuluvat uskonnolliset opinkappaleet ja filosofiset käsitykset sekä arvot ja eettiset ja moraaliset väittämät. Mutta sellaisia ei mielestäni pidä olettaa tiedoksi. Ihmisen lajiolemukseen kuuluu se, että hän uskoo kaiken maailman höpöjen asioiden olevan totta. Mutta ilman taipumusta tähän me emme olisi enää ihmisiä.

Maltillinen normaali-liberalismini

En pääse näistä poliittisten itsemäärittelyitteni tekemisestä näköjään eroon:

– Kannatan liberalismin vapausoikeuksia.

– Kannatan myös sitä konservatiivista periaatetta, jonka mukaan tulee pyrkiä ennalta estämään poliittisten päätösten tarkoittamattomat haitalliset sivuvaikutukset.

– Kannatan myöskin sosiaalipasifismia. Jos poliitikko ei muuten kannata ajatusta, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, niin hänen tulee muistaa, että seuraukset ovat luultavasti yhteiskunnassa hirvittävät, jos hän myös toimii politiikassa sen mukaan.

PS. Alla seuraa kuitenkin mausteeksi aivan tavanomaista valitusta, jos lukija sinne asti viitsii lukea kirjoitusta:

Tuo on minusta aika hyvä, ja olen ollut samaa mieltä asiasta itseni kanssa jo viime vuoden 2025 helmikuusta asti. Minusta tuossa on kannaltani jotain pysyvää, mikä antaa minulle mielenrauhaa. Minusta tuntuu myös siltä kuin kyseessä olisi poliittinen ideologia, joka pyrkii pysymään erossa illuusioista.

Toisaalta mielenrauhani on tähän mennessä ollut silti tavallaan jo tiessään. Siitä syystä, että kun olen pyrkinyt olemaan olematta yhteiskunnallisesti liian "sosiaalinen", niin olen alkanut kaivata entistä enemmän sosialismia. Nimittäin syvällä sydämessäni minusta on pitkään tuntunut siltä, että haluaisin niin kovasti olla sosialisti. Mm. tätä asiaa olin käsitellyt yli seitsemän vuotta sitten julkaisemassani blogimerkinnässä Ajatuksiani sosialismista, työväenliikkeestä, Marxista ja marxilaisuudesta.

Markkinatalous vastaa hyvin kuluttajien tarpeisiin, mutta se toimii sosiaalisesti tehokkaasti ainoastaan, mikäli sen toimijoilla on suurin piirtein tai edes jossain määrin yhtä paljon taloudellista valtaa.

Jos joku keksisi sellaisen version sosialismista, josta eivät puuttuisi yksilönvapaudet ja johon ei kuuluisi täysin tai edes melko sataprosenttinen julkisen vallan omistus yrityksistä ja tuotannon ja rahoitusalan toimijoista, niin olisin välittömästi valmis hyppäämään kelkkaan mukaan.

Malli valtion tai julkisen vallan omistuksen laajasta määrästä talouselämän toimijoista ollessaan käytössä heikentää innovatiivisuutta ja yritteliäisyyttä, lisää huomattavasti byrokratiaa ja on myöskin erityisen huono vastaamaan kuluttajien tarpeisiin. Perinteinen sosialismi voi ajaa taloudellista tasa-arvoisuutta, mutta siinä myöskin joudutaan jakamaan niukkuutta sen valuvioista johtuen, koska se ei ole yhtä tehokas tuottamaan tavaroita ja palveluita kuin kapitalismi ja markkinatalous.

Muuten voisin olla korkeintaan jonkinlainen bernsteinilainen sosialidemokraatti.

Mutta lukitsen nyt vastaukseni: joko maltillisen normaali-liberalismin, (maahanmuuttokriittisen) bernsteinilaisuuden taikka hyvänlaatuisen (latinaksi benignus) sosialismin kannattaja. Olen. Toivottavasti tämä pätee tulevaisuudessa. Minulla on nyt kolme vaihtoehtoa tulevaisuutta varten.

Mutta kun tuo henkinen järistys tapahtui minussa jo aika monta kuukautta sitten, niin täytyy kiinnittää huomiota siihen, että monet tässä blogissa julkaisemani blogimerkinnät olen kirjoittanut jo kuukausia aikaisemmin eivätkä välttämättä vastaa täysin niitä näkemyksiäni, jotka minulla on ollut merkinnän julkaisuhetkellä.

Pappeus, pastorius ja nk. kolmannen sukupuolen edustajat

Kannatan sellaista uskonnonvapausjärjestelmää, että pappien, pastorien, seurakunnan esihenkilöitten ja teologisesti koulutettujen virallisten saarnaajien tulee kaikkien olla uskonnollisten yhdyskuntien piirissä nk. kolmannen sukupuolen edustajia.

Tässä tarkoitan nk. kolmannella sukupuolella niin transseksuaaleja, homoseksuaaleja sukupuolesta riippumatta kuin aseksuaaleja. Ja miksei myös interseksuaaleja, mutta en ole asiantuntija.

Vain sellaisten uskonnollisten yhdyskuntien tulee olla sallittuja, jotka hyväksyvät toiminnassaan tämän periaatteen.

Joskus toki voisi tulla eteen tilanteita, että väestöstä ei löydy nk. kolmanteen sukupuoleen kuuluvaa hyvää ehdokasta edellä mainitun kaltaiseen virkaan. Tällöin voitaisiin asettaa varahenkilö virkaa toimittamaan nk. normaaliväestöstä, kunhan pidettäisiin tiukka huoli siitä, että viranpidon on tässä tapauksessa tarkoitus olla vain väliaikainen. Vara- on vara-.

I PS. Oi, katso: Keksimäni seksikäs poliittinen järjestelmä.

II PS. Joskus hölmötkin ideat voivat olla parempia kuin toiset hölmöt ideat.

Söpöt ja vähemmän söpöt uskonnot liberaalissa yhteiskunnassa

Mielipiteeni on, että söpösti käyttäytyviä ja toimivia uskontoja, uskonnollisia yhdyskuntia, jumalia ja pyhiä hahmoja tulee arvostaa.

Sellaiset tahot eivät sen enempää henkisen kuin ruumiillisen väkivallan taikka vankeustuomion uhalla yritä saada lisää jäseniä taikka estää jäseniä eroamasta. Ne eivät edes pyri saamaan yhteiskunnassa erityisetuja taikka pyri muuttamaan poliittista järjestelmää uskonnolliseksi.

Muunlaisten taas tulee olla nk. vapaata riistaa. Väkivaltainen uskonto on kauhistus kaikille liberaaleille ihmisille, sekä marxilaisille, sekä kveekareille. Ja osalle muitakin ihmisiä.

Väkivaltaiset uskonnot tulee muussata kengänkoron alle ja lopuksi jauhaa yhdessä ryynimakkaran kanssa tuhjuksi, jota voidaan sitten heitellä seinägraffitien päälle...

Uudet virkanimikkeet epäsukupuolitetuissa viroissa

On näköjään olemassa Wikipediassa artikkelikin aiheesta sukupuolittuneisuus suomen kielessä. Siinä käsitellään myös ammattinimikkeiden historiallisista syistä johtuneesta sukupuolittuneisuudesta.

Tässä olisi esimerkkinä useita tunnettuja wanhoja ammattinimikkeitä:

virkamies
palomies
talonmies
lakimies
esimies
ulosottomies
perämies

Periaatteessa nimikkeissä sana "mies" voitaisiin korvata sanalla "henkilö", mutta sanasta tulisi silloin varmaan useimpien suomalaisten mielestä liian pitkä ja jäykkä. Jälkimmäisessä sanassa on kuitenkin kolme kirjainta enemmän kuin edellisessä. Vai miltä nämä teidän mielestänne näyttävät?:

virkahenkilö
palohenkilö
talonhenkilö
lakihenkilö
esihenkilö
ulosottohenkilö
perähenkilö

Minusta esihenkilö on näistä ainoa, joka voisi kelvata jatkuvaan käyttoon johtuen siitä, että yhdyssanan ensimmäinen osa "esi"-, joka sisältää vain kolme kirjainta, tekee sanasta riittävän lyhyen.

Muita nimikkeitä varten ehdottaisin sellaista, että sana "henkilö" lyhennettäisiin ja rankasti muotoon "lö". Sanaa ei pitäisi käyttää omana erillisenä sananaan koskaan, vaan sitä käytettäisiin ainoastaan tällaisten ammattinimikkeiden jälkimmäisenä osana. Saataisiin kätevästi tällaiset ammattinimikkeet:

virkalö
palolö
talonlö
lakilö
esilö / esihenkilö
ulosottolö
perälö

Valtionvelka on veli otettaessa...

Iltasanomat-lehden viime viikolla julkaistun artikkelin mukaan Suomen julkisen velan kasvuvauhti jättää muun Euroopan kirkkaasti taakseen:

Keväällä Suomi velkaantui kovemmin kuin yksikään muu Euroopan unionin (EU) jäsenmaa. Tämä käy ilmi EU:n tilasto­viranomaisen Eurostatin tuoreista tiedoista, joiden mukaan Suomen julkisen sektorin velkasuhde oli huhti–kesäkuussa peräti 7,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Artikkelissa näkyvä graafi on pysäyttävä. Täytyy siteerata Frank Pappaa sanomalla: "Tähän ei eläin pysty."

(Toki on selvää, että ihminen biologisena olentona on siltikin yksi eläinlaji muiden joukossa, mutta ihmistä voi kuitenkin niin halutessaan pitää luomakunnan kruununa, vaikka lajiamme ei Raamatussa sellaiseksi nimitetäkään.)

Puhutaan keynesiläisestä talouspolitiikasta. Itse en ole talousasiantuntija, mutta liikutaan nyt sitten eräänlaisella hauki on kala -tasolla. John Maynard Keynes (1883-1946) oli englantilainen talousoppinut, jonka oppeihin kuuluu se, että talouden laskukausina valtion budjetin kannattaa olla alijäämäinen, jotta sillä voidaan ruokkia kysyntää, mikä ruokkii taloutta. Ja nousukaudella taas kannattaa verotuksen kautta syntyvällä ylijäämäisellä budjetilla estää talouden ylikuumeneminen. Laskukaudella taas sitten valtio voi käyttää noususuhdanteen aikana kerättyjä varoja kysynnän elvyttämiseen. Niih.

Ongelmana on se, että nousukaudella mikä tahansa hallitus, puhumattakaan opposition puolueista, tuntee suurta kiusausta rahoittaa valtion budjetista kaikkea kivaa ja tärkeää, jotta seuraavissa vaaleissa ei tulisi takkiin. Sen sijaan, että säästettäisiin varmasti tulevan pahan päivän varalle.

Suomen nykyinen hallitus vuosimallia 2023 on joka tapauksessa pyrkinyt rajaamaan valtion velanottoa, jotta tulevat polvet ja vähän nykyisetkin eivät joudu hillittömien ongelmien eteen joutuessaan maksamaan lopulta valtion velkoja pois.

Valtio kuin valtio joutuu maksamaan ottamastaan velasta myös korkoja, ja korot tapaavat nousta, jos tulee epäilyjä siitä, että valtio kykenee heikommin niitä pois makselemaan.

Hallituksemme ei ole kovin hyvin tähän asti kyennyt suorittamaan tätä velkaantumisen taittamista, mutta viime aikoina on ilmeisesti Suomen eduskunnassa muistaakseni saavutettu jonkinlainen yksimielisyys siitä, ettei sitä velkaa kannata ottaa miten paljon tahansa.

Eduskuntaryhmät ovat jopa juuri saaneet nimettyä jäsenensä niin sanottua velkajarrua koskevaan parlamentaariseen työryhmään. Ryhmä on aloittava työnsä marraskuun 4. päivänä. Sen keskeinen tehtävä on asettaa rahoitusasematavoite eli käytännössä sopeutustarve, ja asia on tarkoitus saada sovituksi ensi vuoden 2026 jKr. helmikuun loppuun mennessä.

Talouden elvyttämisen ja velkaantumisen taittamisen keinoista ollaan sitten kuitenkin erimielisiä. Sitä kuvaa se, että parlamentaarisessa työryhmässä on mukana myös Vasemmistoliitto, joka ei ole sitoutunut velkajarruun.

"Sitten on mahdollisimman laaja mahdollisuus parlamentaarisesti osallistua. Se on myös todella tärkeä keino ylläpitää yhteistä tilannekuvaa, jotta kaikilla eduskuntaryhmillä on yhteinen käsitys ja paras mahdollinen tieto siitä, missä meidän taloutemme tällä hetkellä kulkee", ryhmän puheenjohtaja, Kokoomus-puolueen Ville Valkonen on lausunut.

Hallitusta arvostellaan nyt kuitenkin siitä, että laman aikana leikataan kuluja. Tämä on muuten ihan oikein, mutta Suomen bruttokansantuote on asukasta kohti nyt ilmeisesti pienempi kuin se oli ollut vuonna 2008.

Jos ei ole mitään tietoa siitä, että milloin se oikea kasvu oikein alkaa, niin järkevää lienee kuitenkin rajata velanottoa. Jos velanotolla olisi taloudellinen kasvu maassamme käynnistettävissä, niin se olisi jo alkanut. Näin voi epäillä.

Suomessa päättäjät ovat voineet tehdä monet asiat väärin viimeisten noin 17 vuoden aikana. Ihan niin kuin täällä ei osattaisi.

Vaikka tätä ei saisi sanoa, koska se on tuhmaa, niin sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto lienee osaltaan aiheuttanut vaikeuksia hyvinvointivaltion viimeaikaiselle ylläpidolle.

Avoimet rajat ja hyvinvointivaltio eivät oikein sovi yhteen. Wanhat sosialidemokraatit olivat saattaneet hyvin ymmärtää tämän. Kuten Kari Rajamäki (s. 1948).

Muistan myös klassisen korkean virkamiehen Eila Kännön (1921-2009). Jos Jumala olisi olemassa, minä pyytäisin siunaamaan Kännöä.

Jos velan kasvua ei saada loppumaan, joudumme Euroopan unionin sääntöjen sekä sen vuoksi, että olemme väestöltämme pieni ja siksi mitätön maa, EU:n kurinpitotoimien kohteeksi. Ranska taas on väestöltään suurikokoinen maa, ja siksi EU ei halua tehdä sille mitään Ranskan kansan vaatiessa pienempää verotusta ja suurempaa valtion tulojen käyttöä.

Velan taittamiselle olisi toki oikea vaihtoehtokin olemassa: se että Suomi eroaisi EU:sta. Velkaa voitaisiin ottaa silloin ihan miten paljon halutaan, ja jos halutaan olla joutumatta Kansainvälisen valuuttarahaston holhoukseen, niin Suomi voi erota  kansainvälisestä rahoitusjärjestelmästä ja hallitus voi jatkossa sitten ottaa velkansa suomalaisilta pankeilta. Mutta sitten ne, siis suomalaiset pankit, mennevät lopulta nurin. Mutta ainakin oltaisiin toteutettu alkuperäinen – ei nykyinen – Vihreiden keskuudessa jonkinlaista suosiota aikoinaan nauttinut vaatimus maamme irrottamisesta kansainvälisestä kilpailukyvystä.

Tietoturvapäivitysten saaminen vuoden lisäajaksi Windows 10:lle vaatii vielä rekisteröitymisen Microsoftin salaperäiseen ohjelmaan pikapikaa [päivitetty]

Päivitys:

Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmän yleinen tukiaika on päättymässä 14. lokakuuta 2025. Se ei näköjään aivan viimeisimmän tiedon mukaan kuitenkaan tarkoita tietoturvapäivitysten päättymistä. Nyt Microsoft on ilmoittanut luopuvansa Euroopan talousalueella myös aiemmin julkistamastaan edellytyksestä ilmaisten tietoturvapäivitysten saamiseksi.

Kiitoksia kuluttajien oikeuksia ajavan Euroconsumersin painostukselle.

Windows 10 -tietokoneen liittäminen Extended Security Updates (ESU) -ohjelmaan onnistuu asetuksista. Käytössä pitää olla vähintään Windows 10:n 22H2-versio.

Mutta aivan viimeisimmän tiedon mukaan Microsoft on sittemmin kuitenkin Euroconsumersille aikaisemmin lähettämäänsä kirjelmää korjannut sillä tiedolla, että ESU-paketin käyttö vaatii joka tapauksessa käyttäjältään Microsoft-tilin.

Alla alkuperäinen tekstini:

No nyt menee jälleen kerran erikoisemmaksi julkaisusyklini. Olen tapojeni orja, ja tapaan julkaista tässä blogissani merkinnän kullakin viikolla joko keskiviikkona, tai tiistaina sekä torstaina, taikka maanantaina, keskiviikkona sekä perjantaina.

Tällä viikolla julkaisin vasta keskiviikkona ensimmäisen blogimerkintäni, ja silti nyt vielä tänään perjantaina yhden. Maailmassa on selvästi virhe.

Mutta nyt lopulta sitten asiaan, joka on asia, josta puhun blogeissani nyt jo kolmatta kertaa tällä viikolla (tätä lajia ei tule enempää, tai siis tällä viikolla ei tule)...:

Aikaisin alkuvuonna oli tullut tieto, että Microsoft-yhtiö antaa Windows 10 -käyttöjärjestelmänsä käyttäjille sittenkin vuoden lisäaikaa käyttää sitä täysillä tietoturvapäivityksillä varustettuna ilman eri maksua. Suomalaisille(kin) käyttäjille on olemassa sellainen vaihtoehto, että ihmisen tulee ottaa käyttöön Microsoftin pilvipalvelu OneDrive. Näin Microsoft saa lisää käyttäjiä omistamalleen pilvipalvelulle, mutta uusia ominaisuuksia Windows 10 -käyttöjärjestelmään ei enää tule vuoden 2025 lokakuun 14. päivästä alkaen. Eli jos on käytössä Windows 10:n käyttäjillä OneDrive, niin sinne pitää sitten pistää varmuuskopiot omista tiedoista. Tosin Microsoftin antama ilmaistila pilvipalvelussaan voi tulla äkkiä täyteen, sillä tallennustilaa on vain viiden gigatavun verran, mikä on nykyaikana melko vähän. Mutta äkkiäkös sitä ihminen kaivaa kuvettaan ja maksaa yhtiölle rahaa.

Myöhemmin eli ihan viime tingassa on saatu sitten tieto, että kyseisen ylimääräisen vuoden kestävän tietoturvapäivitystuen saa ihminen vain, mikäli hän on rekisteröitynyt Microsoftin Laajennetut tietoturvapäivitykset (Extended Security Updates, ESU) -ohjelmaan. Tosin edes Suomen Ylellä ei ollut vielä 24.9.2025 tietoa siitä, että milloin ihmiset Suomessa pääsevät ohjelmaan rekisteröitymään. Täytyy nyt minun(kin) todeta, että Mikkisofta on jättänyt homman toooodella viime tinkaan. Ehkä tarkoitus on ollut saada myytyä Windows 11 wanhoille käyttäjille puolipakolla.

Ja täytyy vielä huomauttaa, että ei kannata ohjelmasta myöhästyä, mikäli haluaa ylimääräisen vuoden ajan saada ilmaiseksi Windows kymppiinsä Microsoftilta järjestelmän tietoturvapäivitykset. Ohjelmaan tulee saada siirryttyä viimeistään lokakuun 13. päivänä tänä vuonna 2025. Tätä myöhemmin se ei enää ole mahdollista.

Ja vuoden kuluttua, eli vuoden 2026 lokakuussa, joka tapauksessa päättyy Microsoftin ilmainen tietoturvapäivitystuki Windows 10:n käyttäjille, lopullisesti. Siitä pitäen ei käyttöjärjestelmään tule enää tietoturvapäivityksiä, eli se muuttuu ennen pitkää rei'ikkääksi, eli siitä tulee "matopurkki", eli yksilön tietoturva tulee olemaan mennyttä. Ei ainakaan kannata Windows 10:ssä sitten hoidella enää pankkiasioita.

Täytyy sanoa, että onneksi ongelma ei koske minua. Olen käyttänyt kotitietokoneideni käyttöjärjestelmänä Linuxia 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä alkaen. Olen silti joutunut auttamaan useita tuttujani nyt Windows 10:n suhteen ja vuosien varrella yleensä Windowsin kanssa.

Tärkein syy Windowsin nuivintaani ja Linuxin käyttöön on ollut vapauden arvostaminen. En halua olla sidoksissa suuryhtiöön, joka määrää alusta loppuun, mitä sen käyttöjärjestelmässä on ja pitää olla. Linuxhan on hajautettu projekti. (Lisäksi minusta on kiva, että Linuxin laittoi aikoinaan alkuun suomalainen tietojenkäsittelytieteen opiskelija Linus Torvalds.)

Jos saan sanoa hiukan tuhmasti, niin Microsoft hoitaa Windowsinsa kuten Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja kansallissosialistisen Saksan hallitseva puolue Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (anteeksi redundanssi): määrätään kaikki ylhäältä alaspäin.

Microsoft on myöskin käyttänyt vuosien varrella runsaasti kyynärpäitään kilpailun tukahduttamiseksi. Linuxilla toisaalta on ollut ongelma, joka kuuluu myös sen parhaisiin piirteisiin: on olemassa runsaasti erilaisia Linuxin levitysversioita, ja jo pelkästään tästä syystä Linux-käyttöjärjestelmä vaatii käyttäjältään enemmän "oppineisuutta" kuin Microsoftin Windows, jonka eri versiot eroavat toisistaan vain vähäisen.

Linuxin ohella on toki olemassa muitakin avoimeen lähdekoodiin perustuvia käyttöjärjestelmiä. Tärkeimpänä niistä pitää varmaankin mainita vapaat BSD-käyttöjärjestelmät, mutta niiden voi keskimäärin sanoa sopivan huonommin aloittelijoille kuin eräiden suosittujen Linuxin levitysversioiden.

Eduskunnan palkkiotoimikunta on aivan turha elin

Nyt kun Suomen hallitus pyrkii säästämään julkista kulutusta, jotta nykysuomalaisten lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset ja näiden lapset eivät joudu maksamaan valtion ottamaa velkaa omasta selkänahastaan, on eduskunnan palkkiotoimikunta päättänyt korottaa kansanedustajien palkkoja.

Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. 

Palkkiotoimikunta perustelee korotuksia yleisellä ansiokehityksellä. Tämä varmaankin on sinänsä järkevä peruste.

Kansanedustajien palkkioita oli ilmeisesti korotettu edellisen kerran vuoden 2023 keväällä vaalikauden vaihtuessa. Ajanmääreen täytyy tarkoittaa "heti eduskuntavaalien jälkeen". Ennen eduskuntavaaleja edes eduskunnan palkkiotoimikunta ei uskalla korotella kansanedustajien palkkioita.

Uutimessa sanotaan, että kaikkien palkansaajien keskimääräinen ansiokehitys on ollut Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2023 toisesta neljänneksestä vuoden 2025 toisen neljänneksen loppuun mennessä 6,2 prosenttia.

Aiemmin ensimmäisen kauden kansanedustajan palkkio oli ollut 7137 euroa, ja nyt se nousee 7.637 euroon. Mitä pitempään kansanedustaja on ollut "talossa", sitä suurempi on hänen kuukausipalkkionsa. Tosin suhteessa pitkä eduskuntakokemus ei tuo kauhean paljoa lisäfyrkkaa. Sen eteen joutuu tekemään töitä. Pitempään kuin kolme kautta kansanedustajana toimineilla henkilöillä kuukausipalkkio nousee nyt lähes 8 400 euroon.

Vaikka monet kansalaiset suuttuvat tällaisesta päätöksestä, niin 200 kansanedustajan palkat ovat valtion budjetissa pisara meressä. Jos palkkiotoimikunnan päätöstä vastustaa, niin se täytyy tehdä periaatteen vuoksi eikä fiskaalisten syiden vuoksi.

Olen sitä mieltä kuitenkin, että poliitikot ovat aivan erityistä rotua. Erityisesti jos viitsii, kykenee ja myöskin jaksaa olla pitemmän aikaa arvostelun alaisena julkisuudessa, ja eduskunnassa, jonne on tullut valituksi maamme kansalaisten äänillä.

Olen saanut kuitenkin sen käsityksen, että koska kansanedustajien kuukausipalkkiot ovat palkkioita eivätkä palkkaa, niin niistä ei makseta veroa.

Vaikka monesta tavallisesta kansalaisesta kansanedustajien ansiotaso eduskunnan palkoilla on suuren suuri, niin on kuitenkin niin, että monikaan samalla hirveän pätevä sekä yhteiskunnallisia asioita hyvin tunteva ihminen ei halua astua "myrskyn silmään" poliitikoksi, kun saa kuitenkin jatkuvasti haukkuja ja sitä paitsi ansiotaso alenee politiikkaan ryhtymisen seurauksena. Tämän luulisi koskevan erityisesti Kokoomuksen edustajia.

Mutta jos taas ihminen on ennen kansanedustajaksi valituksi tuloaan nauttinut neljän-viiden vuoden ajan esim. noin 2400-2600 euron kuukausipalkkaa, niin silloin hänen elintasonsa nousee kyllä kohisten, kun hän alkaa nauttia kansanedustajuuden palkkioedusta.

Jotkut voivat toki ryhtyä poliitikoksi vallanhimonsa vuoksi.

Ilmeisestikään ei ole olemassa mitään sellaista hyvää, yleistä sääntöä kuukausipalkkion määräytymisestä, joka olisi terveellinen kaikille kansanedustajuudesta nauttiville.

Aatteen ja yhteisen hyvän pitäisi riittää suureksi osaksi kansanedustajan palkkiota, mutta ihmiset tapaavat olla erilaisia.

Mutta jos minun pitäisi vielä jotain lausua kansanedustajien kuukausipalkkioiden korottamisesta, niin minusta on ollut eduskunnalta tyhmää keksiä tällainen instituutio kuin eduskunnan palkkiotoimikunta. Sen avulla eduskunnan jäsenet saavat pestyä kätevästi kätensä palkkioidensa määräytymisestä. Veikkaan, että silti kansanedustajat ovat pitäneet ja pitävät edelleen huolta siitä, että palkkiotoiminta täytetään sellaisilla jäsenillä, jotka pitävät riittävässä määrin huolta kansanedustajien aineellisten etujen toteutumisesta.

Esim. ei varmastikaan voi olettaa, että eduskunnan palkkiotoimikunta koskaan tekisi sellaista päätöstä, että jatkossa kansanedustajien kuukausipalkkio olisi 1,5 kertaa kansalaisten mediaanipalkka. Sanoin mediaanipalkka, enkä keskipalkka. Suomessa keskipalkka on suurempi kuin mediaanipalkka, koska pienituloisia palkansaajia on enemmän kuin suurituloisia palkansaajia.

Mediaanipalkkahan saadaan laskettua sillä lailla, että laitetaan ihmisten kuukausipalkat jonoon pienimmästä suurimpaan ja valitaan palkoista keskimmäinen. Keskipalkka taas määritellään laskemalla ihmisten palkkasummat yhteen ja jaetaan lopuksi palkka ihmisten lukumäärällä.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 kokoaikaisten palkansaajien kokonaiskuukausiansioiden mediaani oli ollut 3564 euroa ja keskiarvo 4007 euroa kuukaudessa. Samana vuonna kokoaikaisten palkansaajien pienipalkkaisin kymmenys taas oli ansainnut enintään 2483 euroa kuukaudessa.

Tänä Jeesuksen vuonna 2025 luvut ovat ilmeisesti jo hieman isompia.

Kansanedustajien kuukausipalkkion määrän sitominen äänestäjien mediaanipalkkaan ikään kuin sitoisi kansanedustajat tavallisten ihmisten elämään. Jos tällaisen uudistuksen tultua voimaan kansanedustajat haluaisivat itselleen enemmän liksaa, niin ainoa mitä heidän tulisi saada tehtyä olisi aikaansaada korkeampi ansiotaso äänestäjille.

Minusta olisi parasta, jos 65 % suomalaisista kuuluisi ylempään keskiluokkaan ja taloudellisesti pahnanpohjimmaisia olisi vain vähän.

Mutta ihan vakavasti, tai vielä vakavammin ottaen, niin minusta olisi rehellistä, jos eduskunnan palkkiotoimikunta lakkautettaisiin ja eduskunta määräisi ihan itse omin käsin oman kuukausipalkkionsa määrän. Mutta minulle kyllä kävisi aikuisen oikeasti esittämäni kansanedustajien liksojen sitominen äänestäjien mediaanipalkkaan. Siteeraan Spede Pasasta (1930-2001): "Se on niin kiva."

Pelien suoratoistopalvelu Steam on ollut suuri siunaus Linuxin käyttäjille

Olen itse käyttänyt Valven kehittämää pelien suoratoistopalvelua Steamia jo monen vuoden ajan. Olen nykyään huono opiskelemaan uusia tietokonepelejä, joten varsin suuren leijonanosan peliajastani ovat viimeksi kuluneina vuosina vieneet täysiverinen lentosimulaattori X-Plane | muiden lentosimulaattorien ohella sekä vuoropohjainen sotastrategiapeli The Operational Art of War IV. Jälkimmäistä en tosin ole pelannut enää vuosiin.

Ja ai niin. Välillä olin hyvän aikaa pelannut myös peliä WorldBox – God Simulator. Olen nimittänyt sitä yhdelle hyvälle kaverilleni jumalapeliksi. Yhdelle toiselle kaverilleni olin aikoinaan lausunut, että minua vaivaa jumalakompleksi. Kyllä kerroin sitten hänelle välittömästi, että asia liittyy tähän tietokonepeliini.

30 vuotta sitten olin vielä kyennyt helposti opiskelemaan uusia pelejä nuorine aivoineni.

Olen myöskin käyttänyt PC-tietokoneissani käyttöjärjestelmänä jo 20 vuoden ajan Microsoft Windowsin sijaan Linuxia.

Steam on myös sikäli ollut erinomainen toimija, että se on mahdollistanut yhä useamman pelinimikkeen pelaamisen Linux-työpöydillä. Natiivi peli tarkoittaa sellaista peliä, joka on kehitetty tai ainakin koodista käännetty tietylle käyttöjärjestelmälle. Vaikka Steamin myötä on Linuxille saatu yhä enemmän myös natiivina pelejä, niin Valvella on Steamissä käytössä tai käytettävissä Wine-ei-emulaattoriin pohjautuva Proton-niminen yhteensopivuusrajapinta, jonka ansiosta nykyään varsin monet Windows-pelitkin saa toimimaan työpöytä-Linuxissa. Proton kykenee tänä päivänä jo varsin moneen. Olen hyvin kiitollinen asiasta Valvelle.

Ylempänä mainitsemani sotastrategiapeli The Operational Art of War IV ei ole natiivi peli Linuxin käyttäjien kannalta, sillä siitä on tehnyt versio ainoastaan Windowsille. Peli oli julkaistunut vuoden 2017 melko lopulla. Steam-sovelluksen antaman tilaston mukaan olen pelannut sitä aikoinani yhteensä 1137,4 tunnin ajan. Siitä huolimatta, että jos laittoi äänet päälle pelissä, niin peli hidastui käsittämättömän paljon. TOAW IV ei ollut paras mahdollinen ostos, mutta itse asiassa tiesin ko. yhteensopimattomuusviasta jo etukäteen. Ostin pelin itselleni, koska olin aikoinani pelannut pelisarjan versiota yksi Windowsissa, ja tiesin nelosen olevan oikeasti parannettu versio tuosta. Ja sitä paitsi ykkösversiotakin olin aikoinani pelannut usein äänet pois päältä, koska en ollut halunnut yöaikaan herättää naapureita.

En taida kokeilla nyt uudestaan tuota. ProtonDB-sivustolta löysin tiedon, jonka mukaan peli on luokkaa Silver (hopea), mikä tarkoittaa englanniksi sanottuna "runs with minor issues, but generally is playable". Eli sen kanssa on pieniä ongelmia, mutta peli on yleisesti ottaen pelattavissa oleva. Kyseessä on siinä määrin vanha peli jo, että voisin olettaa, ettei sen toimintaan Linux-työpöydillä tulle enää parannuksia.

Tätä nykyä eniten vaikeuksia Windows-peleille toimia Linuxissa tuottavat eräiden pelinvalmistajien harrastamat ohjelmalliset huijaustenestot. Huijausten estämisessä ei ole mitään pahaa, mutta Linux-käyttöjärjestelmäperheen kehittäjien ja käyttäjien piirissä ei pidetä hyvänä sellaista, että joku yhtiö saisi tunkea invasiivisesti käyttöjärjestelmän ytimeen jotain. Microsoftia taas ei vastaava haittaa Windows-käyttöjärjestelmänsä suhteen.

Valve on myöskin kehittänyt Steam Deck -nimisen käsikonsolin pelaamista varten. Siinä on käyttöjärjestelmänä Arch Linuxiin pohjautuva SteamOS-käyttöjärjestelmä, jossa myöskin käytetään tätä Protonia (kun tarvitsee). Ja voidaan sanoa, että ilman Steam Deckin kehittämistä Valvella ei olisi ollut yhtä suurta insentiiviä panostaa Linuxia käyttäviin pelaajiin.

Steamin omien tilastojen perusteella muuten tämän vuoden 2025 alussa Linuxin osuus pelaajien käyttöjärjestelmistä oli ollut melko maltillinen 1,45 prosenttia, mutta maaliskuussa oli tapahtunut jo merkittävä ponkaisu 2,33 prosenttiin. Kesäkuussa osuus oli jo 2,57 prosenttia. Heinäkuussa osuus oli noussut jo 2,89 prosenttiin.

Windowsin osuus oli silti edelleen mielettömän suuri 95,23 prosenttia, kun taas Applen macOS:n osuus oli 1,88 prosenttia.

Valven käsikonsolin Steam Deckin käyttöjärjestelmä SteamOS muodostaa joka tapauksessa edelleen suurimman osan Linuxin osuudesta.

On siltikin varsin selvää, että suhteellinen nousu käyttäjäosuuksissa on Linux-työpöytien puolella ollut tänä vuonna erittäin suuri. Pienestä pienikin ponnistaa.

PS. Arch Linux ei ole sellainen Linux-käyttöjärjestelmäperheen vesa, jota tavallisen ihmisen kannattaisi asentaa PC-tietokoneeseensa, mutta se sopii ilmeisen hyvin pohjaksi SteamOS:lle. (Olen käyttänyt jo monen vuoden ajan PC-tietokoneissani sellaista Linuxin levitysversiota kuin Linux Mint. Se on melko mukava, ja nykyään moni muukin taho kehuu sitä.)

Valtion palvominen yksilön tehtäväksi?

Monet lukijoistani tietävät minun suhtautuvan myötämielisesti ihmiskasvoisen nationalismin muotoihin ja kielteisemmin sen patologisempiin muotoihin.

Minulle oli tullut aikoinaan mieleen sellainen ajatus, että valtion palvominen voisi rajoittaa ihmisten tarvetta olla ilkeällä tavalla nationalisteja.

Jospa tehtäisiin tässä asiassa kuten kansalliskaappi J. V. Snellman (1806-1881) ja korotettaisiin valtio Järjen instrumentiksi?...

Keksimäni seksikäs poliittinen järjestelmä

Joskus muinoin olen julkaissut tässä blogissani todella järkyttävän poliittisen tekstin. Ja itse asiassa, pian sen julkaisun jälkeen julkaisin saman tien toisen blogimerkinnän, jossa lausuin, etten kannatakaan em. blogimerkinnässäni kannattamia ajatuksia. Mutta oli se hauska ajatuskoe.

Tässä olisi kuitenkin ikään kuin moniulotteisempi, leppeämpi ja miellyttävämpi versio siitä tekstistä. Tämä teksti itse asiassa myöskin auttaa minua antamaan arvon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille, ja toivottavasti tekee niin joillekin muillekin:

Poliittisen järjestelmän tulee mielestäni olla seksikäs. Tämä toteutuisi minusta hyvin seuraavilla ehdoilla:

Sellaisissa valtiollisissa vaaleissa, joissa valitaan lainsäätäjiä, miespuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulee olla kolme ääntä. Naispuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulisi taas olla vain kaksi ääntä.

Toisaalta naiset olisivat ainoita, joilla olisi oikeus toimia pääministerinä sekä poliittisen puolueen puheenjohtajana.

Muunsukupuolisilla – joukkoon luettaisiin tässä ihan järjestelmän vuoksi  transseksuaalien lisäksi myös homoseksuaalit ja aseksuaalit – äänestysikäisillä henkilöillä taas ei olisi eduskuntavaaleissa äänioikeutta.

Mutta jos olisi olemassa sellainen presidentinvirka, joka ei sisältäisi isompaa poliittista vallankäyttöä, ja toivottavasti sellainen olisi, niin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka voitaisiin asettaa ehdolle tähän virkaan. Heillä olisi myös tässä vaalissa äänioikeus. Muunsukupuolisilla olisi vaalissa neljä ääntä ja miessukupuolisilla sekä naissukupuolisilla kummallakin vain yksi.

Samoin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka pääsisivät oikeusistuimien tuomareiksi.

Muunsukupuoliset myöskin olisivat ainoita, jotka voisivat toimia valtiollisen ja yleisuskonnollisen Korkeimman olennon tai Tuntemattoman jumalan kultin pappisvirassa. (Kävisi myös: pastafarismi.)

Niiden päättävien elinten vaaleissa, joissa ei päätetä varsinaisesta lainsäädännöstä, muunsukupuolisilla olisi äänioikeus sekä vaalioikeus. Tällaisissa vaaleissa muunsukupuolisilla olisi kolme ääntä ja naissukupuolisilla sekä miessukupuolisilla vain yksi ääni kummallakin.

PS.:

Mallini mielestäni vähentäisi sukupuolten välistä repivää poliittista kilpailua. Lisäksi se on mielestäni seksikäs.

Mutta hauskinta tässä kirjoituksessani on mielestäni, jos siinä mitään hauskaa on, että siinä esittelemääni mallia voivat vastustaa niin oikeistolaiset, sananvapauden kannattajat, kansallissosialistit, liberaalit, konservatiivit, liberaalit, feministit, fasistit, sananvapauden vastustajat, vihreät, oikofoobikot, kiihkoilijat, demokratian kannattajat, rivologit, vähäuskoiset, Kumbayan laulajat, uskonnollisesti välinpitämättömät, kansallissosialismifoobikot, demokratian vastustajat, autokratian kannattajat, vasemmistolaiset, isänmaalliset, kerubinkasvoiset, juutalaisten hyväksyjät, sekulaarin valtion kannattajat, sosialidemokraatit, totalitarismin kannattajat, maltilliset, keskustalaiset, nekrospirituaalit, antisemiitit, sosialistit, rasistit, kommunistit, maskulinistit, "kolmannen tien" kannattajat, marxilaiset, ateistit, anarkistit, epäisänmaalliset, uskonnottomat, anarkokapitalistit, teistit, ihmisvihaajat, ihmiskasvoisen uskonnon kannattajat, minarkian kannattajat ja kiihkouskovaiset ml. teokratian kannattajat. Vain muutamia mainitakseni.

Kansalaisluottamuksen menetys ihmisille, jotka vastustavat sekulaaria valtiota?

Mielestäni tulisi ottaa uudelleen käyttöön kansalaisluottamusinstituutio. Mutta tässä kannattamassani versiossa siitä ihminen voitaisiin tuomita kansalaisluottamuksensa menettämään siten, että hän menettäisi sen myötä paitsi äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden niin myöskin oikeuden toimia julkisessa virassa, mikäli hän kannattaisi muuta kuin sekulaaria valtiota.

Sekulaarilla valtiolla en tarkoita uskonnonvastaista vaan uskonnollisesti sitoutumatonta valtiota.

Ja asiaan kuuluisi se, että luonnollisesti sellaisten uskontojen tulisi olla maassa kiellettyjä, jotka eivät hyväksy sekulaaria valtiota.

Teokratiat ovat syntiä

Uskonnot ovat erinomainen keino suurten väkijoukkojen ja kansojen hallitsemiseen sekä myös kiihottamiseen. Jos emme sellaista välinettä halua osaksi valtarakenteita, niin meidän tulee tehdä valtioista sekulaareja. Uskonto olkoon yksityisasia. Teokratiat ovat syntiä.

Ehdotukseni kaksikomponenttidemokratiasta

Minähän melko lailla kannatan parlamentaarista demokratiaa. Ennen hirmuvaltio Neuvostoliiton romahtamista vuonna 1991 Suomessa oli ollut voimassa poliittinen järjestelmä, jossa oli sekaisin parlamentaarisen ja presidenttivaltaisen järjestelmän piirteitä. Se muistutti kovasti ranskalaista mallia, joka on Ranskassa voimassa vieläkin. Presidentin valtaa on Suomessa sittemmin vähennetty, mutta edelleen hän on tai näyttää olevan ulkopoliittisissa ja turvallisuuspoliittitissa asioissa tärkein suunnanmäärittäjä.

Ukkini Paavon, isäni isän, ollessa vielä elossa – hän kuoli vuonna 2005 – olin hänelle joskus ehdottanut sellaista, että olisi kiva, jos valtiossa olisi kaksi vallaltaan yhtä vahvaa hallituksen johtajaa, joista toinen johtaisi ulko- ja toinen sisäpolitiikkaa. Ukkini oli virkaiältään wanha ja tärkeä Maalaisliiton/Keskustapuolueen vaikuttaja. Ehdotukseni saattoi olla hauskin poliittinen ajatus, mistä hän oli koskaan kuullut, mutta hän ei silti suoralta kädeltä tyrmännyt ajatustani.

Yli vuosi sitten olin keksinyt koostaa tähän hieman tuosta ammentavan poliittisen mallin:

Tasavallan presidentti, joka on valtionpäänmies, valitaan neljän vuoden välein suoralla kansanvaalilla samoihin aikoihin kuin pidetään eduskuntavaalit, siirtoäänivaalitavalla. Siirtoäänivaalitapa on siitä hyvä, että se hukkaa mahdollisimman vähän ääniä, vaikkakin on matemaattisesti jossain määrin monimutkainen.

Presidentin tehtävä tässä mallissani olisi hoitaa sisä- ja melko lailla myös turvallisuuspoliittiset asiat hallituksessa. Hän nimittäisi suurimman osan ministereistä oman tahtonsa mukaan ja määräisi hallituksen tämän osan toiminnasta. Eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta näille presidentin "omille" ministereille.

Eduskunta taas valitsisi hallitukseen ulkoasioita hoitamaan yliministerin. Yliministerin tulisi olla mielellään sellainen, jonka eduskunta katsoo kykenevän yhteistyöhön presidentin kanssa. Yliministeri taas valitsisi alaisikseen pari sellaista ministeriä, joiden hallinnonaloilla on jotain tekemistä ulkopolitiikan hoidon kanssa.

Ulkoasiain yliministerin ja tämän alaisten ministerien tulisi nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, eli eduskunta voisi nämä halutessaan erottaakin.

Presidentti johtaisi hallituksen kokouksia, mutta hän joutuisi ottamaan huomioon sen, että yliministeri hoitaisi ulkopolitiikan ja että tämän takapiruna toimii eduskunta.

Ulkopolitiikka on minusta sen verran tärkeä asia, ettei sitä voida jättää yhden vaaleilla valitun henkilön hoidettavaksi. Asialla on myös turvallisuusaspekteja.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin säätää laissa sellainen, että yliministerin viran voisi eduskunta määrätä otettavaksi käyttöön, jos tarve niin vaatii. Ylimininisterin viran perustamisen mahdollisuus olisi presidentille siis eräänlainen Damokleen miekka. Eli presidentin kannattaisi pitää välit ulkoasiainvaliokuntaan kunnossa.

Minusta olisi myös hyvä, että jos jokin puolue olisi saanut ehdokkaansa kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi valituksi presidentiksi, niin toisen kauden jälkeiselle kaudelle ko. puolue ei saisi asettaa ehdokasta, vaan sen pitäisi pitää yksi kausi väliä.

Miksi yhdysvaltalaiset eivät osta eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan valittavat?

Jo toiseen otteeseen elämänsä aikana vapaassa vaalissa valituksi tullut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vihainen, koska eurooppalaiset eivät nykyään pahemmin osta yhdysvaltalaisia autoja.

Hän on niin vihainen asian vuoksi, että haluaa asian vuoksi tullimuurin ja kauppasodan välillemme.

Ehkä yhdysvaltalaisten autontuottajien kannattaisi sitten valmistaa sellaisiakin autoja, joihin eurooppalaiset tykästyisivät. Mutta se ei herra presidentille ilmeisesti käy. Vai osaamisestako tässä on kyse?

Eivätkö yhdysvaltalaiset tuottajat osaa valmistaa polttoainepihejä ja laadukkaita mutta samalla riittävän halpoja autoja Euroopan markkinoille? Vai eivätkö halua?

Käsittääkseni nykyään yhdysvaltalaisetkin ostavat usein eurooppalaisia autoja.

Toinen kysymys on sitten, että miksi yhdysvaltalaiset eivät osta eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan valittavat.

Eurooppalaisten pitäisi muka ostaa PC-tietokoneisiinsa yhdysvaltalaisen Microsoftin valmistamaa Windows-käyttöjärjestelmää, jonka levittämisessä joka kotiin Microsoft ei ole epäröinyt käyttää kyynärpäitä. Mutta niin vain ne Bill Gatesin arvot muuttuivat, kun hän ei enää valmistanut ohjelmistoja kellarissa.

Onneksi Steve Ballmer ei sentään ole enää tuon suuryhtiön ohjaksissa.

Kolmas kysymys on se, että miksei Euroopassa käytetä enempää eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan Microsoft Windowsia. Tai ei niiden välttämättä tarvitse olla aina eurooppalaisiakaan. Mutta ei niiden tarvitsisi kyllä olla aina yhdysvaltalaisia. Virossa on sentään osattu paljon Suomea paremmin käyttää hyödykseen avoimeen lähdekoodiin perustuvia ohjelmistoja (ne ovat melkein sama asia kuin vapaat ohjelmistot), vaikka Suomi on erään tärkeän avoimen lähdekoodin projektin nimeltä Linux synnyinmaa (linkin takana huonohko mutta sentään tuore blogikirjoitukseni Linux-käyttöjärjestelmästä).

PS. Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaara oli muuten äskettäin käsitellyt tuota Trumpin "asiaa" sekä myös laajemmin kaupan vapauden kysymystä julkaisemassaan blogimerkinnässä Kaupan vapaus uhrataan. (Minulla on taipumus olettaa, että Soininvaara on tieteellisissä kysymyksissä yleensä oikeassa, ja onhan hän tutkija eikä ole myöskään toiminut aikoihin aktiivipoliitikkona. Arvo- ja henkilökohtaisen maailmankatsomuksen kysymyksissä hän taas on yhtä oikeassa tai väärässä kuin kaikki muutkin ihmiset, koska ne ovat subjektiivisia kysymyksiä. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.)

Voisin kannattaa tällaista poliittista aatetta

Erika Vikman -blogimerkintäni julkaisemisen jälkeen minusta on parasta julkaista taas näitä tavanomaisempia ulostulojani:

Kannattaisin poliittista aatetta, joka sisältäisi seuraavanlaiset kannanotot, jos voisin (ja miksi en voisi):

• sananvapaus on kiva asia
  
• kullakin kansalla on oikeus viljellä ja varjella omaa kulttuuriaan, puolustaa etujaan pahassa maailmassa sekä korottaa itsensä kansakunnaksi
• poliitikkojen kannattaa pyrkiä ennalta ehkäisemään poliittisten päätöstensä tarkoittamattomat sivuvaikutukset
• eri kansat, valtiot ja kansakunnat voivat harjoittaa rauhanomaista yhteistyötä keskenään yhteisten etujen ja arvojen pohjalta
• ne voivat myös olla rauhanomaisessa kilpailussa keskenään
  
• ne voivat myös vielä käydä kauppaa toistensa kanssa
• filosofi John Rawlsin (1921-2002) oikeudenmukaisuusteoria on kiva asia
• isänmaallisuuskin on kiva asia
• tieteellinen menetelmäkin on kiva asia
  

PS. Aiheesta huolimatta en ole kertaakaan joutunut sisällyttämään tähän blogimerkintään sellaisia sanoja kuin liberalismi, konservatismi, sosialidemokratia ja nationalismi.