Siitä, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vähemmän ääniä saanut ehdokas voi voittaa

Tämän blogimerkinnän tarkoitus ei ole mitenkään puolustella Yhdysvaltain yhden välikauden jälkeen toisen kerran presidentiksi vuoden 2024 marraskuussa valittua Donald Trumpia. Mutta tällä saattaa sen sijaan olla jonkinlaista ainakin akateemista tai muuta mielenkiintoa.

Yhdysvalloissa on liittovaltion tasolla käytännössä vain kaksi puoluetta, joilla on merkitystä. Ne ovat pohjimmiltaan kapitalistisia sikapuolueita molemmat. (Mutta ainakin Karl Marx oli aikoinaan arvostanut kovasti Yhdysvaltain "kokeilua" uskonnonvapauksineen ja suhteellisine muine vapauksineen ja tasa-arvoisuuksineen, joten en lyttää maan koko perustuslaillista järjestystä. Marx on niin kiva. Ja Engels. Mutta Bernstein on paras. Tai ainakin minä olen sitä mieltä.)

Vuonna 2016 Donald Trump oli ensimmäisen kerran ehdokkaana Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Hän edusti Republikaanista puoluetta.

Yhdysvalloissa presidentti sekä nimittää hallituksen jäsenet että johtaa sen toimintaa, ja hänellä on myös oikeus halunsa mukaan erottaa hallituksensa jäsenet. Yhdysvaltain presidentillä on myös laajat oikeudet hallita asetusten kautta. Tätä voisi verrata siihen, että Ranskassa presidentillä on myös laajat valtuudet asetusten kautta hallitsemisen suhteen, vaikka toisaalta Ranska on parlamentaarinen demokratia eli sen poliittisessa järjestelmässä hallituksen tulee nauttia parlamentin luottamusta, kuten on laita Suomessakin.

Ranskan erittäin vahva presidentinvalta yhdistettiin parlamentaariseen järjestelmään toisen maailmansodan jälkeen siksi, että heidän sotasankarinsa Charles de Gaulle oli ilmoittanut suostuvansa presidentiksi vain, mikäli viranhaltijalle annetaan rutkasti valtaa. Ja oi, katso: niin tehtiin.

Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleissa Donald Trumpin tärkeimpänä vastaehdokkaana oli Demokraattisen puolueen ehdokas Hillary Clinton. Joka oli paitsi kokenut kehäkettu niin toisaalta myöskin jossain määrin vihattu hahmo. Hillary oli entisen presidentin Bill Clintonin vaimo. Myöhemmin kävi ilmi, että vastoin puolueen sääntöjä Demokraattisen puolueen puoluekoneisto oli alusta eli puolueen esivaaleista alkaen toiminut Hillary Clintonin ehdokkuuden puolesta ja oikeasti suosittua Bernie Sandersia vastaan. Sandersiä niin Trump kuin Clinton pitivät äärivasemmistolaisena. Minä taas en, mutta olenkin suomalainen ja vähän muutenkin "tuhma".

Hillary Clinton sai selvästi enemmän ääniä vaaleissa kuin vastaehdokkaansa Trump: 65.853.514 ääntä Trumpin 62.984.828 ääntä vastaan. Mutta vaalimatematiikan vuoksi Trump voitti ihan oikeasti kisat.

Yhdysvalloissa presidentti valitaan siten, että äänestäjät äänestävät sellaista valitsijamiestä, joka kannattaa heidän kannattamaansa ehdokasta. Kuten Suomessakin oli ollut ennen wanhaan ennen kuin presidentinvaali vaihdettiin meillä suoraksi kansanvaaliksi.

Yhdysvalloissa, koska maa on rakenteeltaan liittovaltio eikä yhtenäisvaltio, kuten Suomi, presidentinvaalit hoidetaan osavaltioittain. 48:ssä eli melkein kaikissa maan osavaltioista eniten osavaltiossa ääniä saanut ehdokas saa "omakseen" osavaltion kaikki valitsijamiehet. Vain kahdessa osavaltiossa on käytössä sellainen vaalijärjestelmä, jossa vaalitapa on tuota ainakin jonkin verran suhteellisempi eikä em. kaltainen "voittaja vie kaiken" -systeemi.

Ehdokas Trumpin suosio oli selvästi suurempi harvemmin asutuilla maaseutualueilla, kun taas Hillary Clintonia kannatettiin jonkin verran enemmän suurissa kaupungeissa. Trump sai taakseen vähemmän ääniä kuin Clinton mutta hän sai taakseen tätä enemmän osavaltioita. Ja se juuri ja juuri ratkaisi vaalit Donald Trumpin hyväksi.

Vielä voisin mainia Yhdysvaltain presidentinvaalijärjestelmän toimintaan liittyvän tärkeän yksityiskohdan: sen, miten lasketaan se, kuinka paljon äänivaltaa kullakin osavaltiolla on niissä.

Yhdysvaltain lainsäädäntöelin kongressi on kaksikamarinen. Sen kamareilla, edustajainhuoneella ja senaatilla on jossain määrin eriävät valtaoikeudet, mutta ne ovat melko lailla samanarvoisia ja samanpainoisia kamareita.

Senaatin tehtäviin kuuluu vahvistaa tietyt presidentin tekemät nimitykset korkea-arvoisiin virkoihin, kuten ministerinimitykset, ja liittovaltion oikeusistuimiin. Senaatti myöskin vahvistaa kansainväliset sopimukset. Edustajainhuoneella on taas esitysoikeus kaikkien niiden lakien osalta, joilla pyritään hankkimaan rahaa tai saattamaan alulle virkasyyteprosessi. 

Edustajainhuoneessa on kaikkiaan 435 äänivaltaista edustajaa. Kullakin osavaltiolla on paikkoja senaatissa suhteessa sen väkilukuun.

Senaatissa taas on vain sata äänivaltaista edustajaa, kaksi kustakin osavaltiosta.

Edustajainhuoneeseen valitaan joka toinen vuosi edustajat jokaisesta osavaltiosta.

Senaattiin taas valitaan kerrallaan kustakin osavaltiosta vain yksi kahdesta senaattorista. Senaattoreiden toimikausi on kuusi vuotta.

Kahden vuoden välein valittava edustajainhuone on tarkoitettu välittämään kuvaa kansalaisten senhetkisistä mielipiteistä, kun taas hitaammin muuttuva senaatti on tarkoitettu pohdiskelevammaksi kamariksi.

Kukin osavaltio saa äänivaltaa maan presidentivaaleissa yhtä paljon kuin on sen edustajainhuoneen jäsenten ja senaattoreiden yhteenlaskettu lukumäärä.

Yhdysvaltain pienin osavaltio on Wyoming. Sillä oli ja on edelleen ainoastaan yksi edustaja kongressin edustajainhuoneessa ja kaksi senaatissa. Se tekee yhteensä kolme.

Asukasluvultaan selvästi suurin osavaltio on Kalifornia. Sillä oli vuonna 2016 jopati 55 edustajaa edustajainhuoneessa. Kalifornian väestön osuus koko maan väkiluvusta on lievästi vähentynyt kyllä sittemmin. Jos Yhdysvaltain presidentinvaalit pidettäisiin nyt, osavaltiolla olisi saatavissa vain 54 valitsijamiestä.

Yhdysvaltain väkiluvultaan toiseksi suurin osavaltio on Texas.

Kalifornia meni vuonna 2016 Clintonin valitsijamiehille, kun taas Texas meni Trumpin valitsijamiehille.

Muista väkiluvultaan suuremmista osavaltioista Florida ja Pennsylvania menivät Trumpille ja New York ja Illinois Clintonille.

Suomessa ja monessa muussakin Euroopan maassa laajat joukot olivat vuonna 2016 olleet sitä mieltä, että Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on mätä, koska vähemmän ääniä saanut voitti presidentinvaaleissa enemmän ääniä saaneen.

Yhdysvaltalaiset joka tapauksessa arvostavat alueeltaan ja väestön suuruudeltaan varsin laajan maansa osavaltioiden suurta autonomiaa, joten edes periaatteessa ei voi syntyä lähivuosikymmeninä tilannetta, että selvä enemmistö yhdysvaltalaisista haluaisi heikentää rajusti osavaltioidensa itsehallintoa. Yhdysvaltain presidentinvaalijärjestelmä on tämän osavaltioiden asemaa koskevan arvostuksen vesa.

Mutta voi kysyä, että jos Hillary Clinton olisi voittanut presidentinvaalit vuonna 2016 siten, että hän olisi saanut vähemmän ääniä kuin ehdokas Trump, niin olisivatko em. suomalaiset ja eurooppalaiset arvostelijat valitelleet siinä tapauksessa Yhdysvaltain presidentinvaalijärjestelmää epäoikeudenmukaiseksi.

Onneksi sentään vuoden 2024 presidentinvaaleissa ehdokas Trump voitti varsin suurella ääntenerolla tärkeimmän vastaehdokkaansa, Demokraattisen puolueen Kamala Harrisin. Trump sai 77.232.887 ääntä, kun taas Harris sai vain 74.935.796 ääntä. Itse kannatin Kamala Harrisia, koska hänellä on mielestäni hieno etunimi, mutta valitettavasti minulla ei ollut äänioikeutta. Minulla olisi siis ratkaissut vain nimeen liittyvä mielikuva ehdokkaani valinnan, jos olisin ollut Yhdysvaltain kansalainen.

Kamalan näin selkeä häviö käsittääkseni johtui ennen kaikkea siitä, että hänen esimiehensä, presidentti Joe Biden, panttasi turhan pitkään viestikapulan antamista eteenpäin. Näin Demokraattisen puolueen presidentinvaalikuviot menivät varsin juosten kustuiksi, ja ilman sitä puolue olisi jopa voinut tulla valinneeksi ehdokkaakseen jonkin oikeasti valovoimaisen tähden. Presidentti Biden oli mustasukkaisena presidenttiydestään pitänyt Kamalan koko kautensa ajan hieman sivussa, eikä tämä ollut saanut kovinkaan paljon kokemusta esimiehensä hallinnon asioista. Joten Kamala Harris ei päässyt hankkimaan varapresidenttikautenaan liiemmälti uskottavuutta.

(Jo vanhastaan, koko pitkän poliittisen uransa ajan kongressissa, Joe Biden oli lausunut "bidenismeja", mutta kaudellaan presidenttinä hän oli selvästi kallellaan vanhuuteen. Donald Trump on tässä suhteessa samanlainen nyt toisella presidenttikaudellaan. Tosin miehen ohut tietopohja voi tehdä vaikeaksi tällaisen arvioinnin. Mutta tämä kaikki ei ole tämän blogimerkinnän aiheen kannalta tärkeää.)

Voidaan myöskin verrata Euroopan unionin parlamentin vaaleja Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Kuten sanoin, niin Yhdysvaltain parlamentin eli kongressin kaksi kamaria ovat keskenään suurin piirtein tasa-arvoisia. Ja edustajainhuoneeseen jokainen maan osavaltio saa edustajia suhteessa väkilukuunsa. Senaattiin taas kaikki osavaltiot saavat tasan kaksi edustajaa.

Europarlamentti taas on yksikamarinen parlamentti. Parlamentaarikkoja sillä on 720 kappaletta.

Jäsenmaan edustus europarlamentissa on, tavallaan kuten Yhdysvalloissakin, riippuvainen sekä maan väkiluvusta että siitä, että jäsenvaltioiden tulisi olla jossain määrin tasa-arvoisia päätöksenteossa.

Eli kun määritellään kunkin jäsenmaan edustajien lukumäärä, niin EU:ssa järjestelmä sorsii hieman suuria maita ja suosii hieman pieniä maita.

Voimme tästä vetää sen johtopäätöksen, että jäsenmaiden edustus Euroopan unionin parlamentissa on jossain määrin yhtä epäoikeudenmukainen kuin Yhdysvaltain presidentinvaalien valitsijamiesten valinta, kun kerran edustuksen määrä ei riipu yksi yhteen jäsenmään väkiluvusta vaan luvun määräämisessä otetaan huomioon myös jäsenvaltioiden yhdenvertaisuus.

Europarlamentti toki Yhdysvaltain kongressista poiketen koostuu eri kansakuntien edustajista, eikä saman kansakunnan autonomisten osien edustajista, kuten Yhdysvalloissa.

Joten luulisi, että europarlamentin tulisi olla koostumukseltaan vieläkin "epäoikeudenmukaisempi" kuin Yhdysvaltain kongressin koostumus on.

Laskinpa huvikseni, missä määrin EU:n jäsenmaiden paikkojen määrä Euroopan parlamentissa kuluvalla vaalikaudella 2025–2029 ovat "oikeudenmukaisia".

Euroopan unionilla on 27 jäsenvaltiota. Otan vain seitsemän väestönsä määrältä erikokoista maata tarkastelun kohteeksi esimerkkeinä:

MAA        PAIKAT PROSENTTIA
                  PAIKOISTA
Saksa      96     13,33 %
Espanja    61      8,47 %
Alankomaat 31      4,31 %
Ruotsi     21      2,92 %
Suomi      15      2,08 %
Liettua    11      1,53 %
Malta       6      0,83 %

Seuraavaksi tarkastelen jäsenvaltioiden väkilukua verrattuna koko Unionin väkilukuun, joka on lähes 450 miljoonaa. Olen laskenut prosenttimäärät 449 miljoonan asukkaan mukaan, kun en parempaakaan keksinyt:

MAA        MILJOONAA PROSENTTIA
           ASUKASTA  KOKO UNIONIN
                     VÄESTÖSTÄ
Saksa      83,58     18,61 %
Espanja    46,55     10,37 %
Alankomaat 17,81      3,97 %
Ruotsi     10,61      2,36 %
Suomi       5,67      1,26 %
Liettua     2,79      0,62 %
Malta       0,47      0,10 %

Kahden desimaalin merkitsemällä tosin Maltan prosenttiluku tulee tuohon jonkin verran epämääräisesti. Jos ottaisi yhden desimaalin lisää mukaan Maltan prosenttilukuun, se olisi nimittäin 0,105 %. Mutta se ei kokonaiskuvaa liiemmin muuta.

Kun näitä kahta taulukkoa vertaa toisiinsa, niin voi tehdä sellaisen päätelmän, että Euroopan unionin parlamentissa kunkin jäsenmaan edustus on suhteessa väkilukuun suurin piirtein yhtä suuri kuin on Yhdysvaltain kunkin osavaltion vaikutusvalta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Eli vaikka suurilla jäsenvaltioilla on enemmän vaikutusvaltaa, niin pienemmät valtiot saavat hieman tasoitusta sillä yksinkertaisella perusteella, että sattuvat olemaan Unionin jäsenvaltioita.

Mikä on minusta ihan oikein. Meilläkin voi tämän laskelman perusteella kuka tahansa "valaistunut" nyt opettaa ihmisille sitä, että järjestelmä on epäoikeudenmukainen, koska väkimäärältään pienemmillä jäsenvaltioilla on suhteettoman paljon vaikutusvaltaa Euroopan unionissa.

Ja jos Unioniin perustettaisiin joskus vaaleilla valittavan presidentin virka, niin luulisin siinä käyttävän samantapaista laskentaperustetta kunkin jäsenvaltion äänestäjien vaikutusvallan määrittämiseksi.

Tosin Yhdysvalloissa sikäläisen parlamentin eli kongressin voimasuhteet on määritelty siten, että meikäläiseen EU-maailmaan verrattuna jäsenvaltiot ovat huomattavan paljon tasa-arvoisempia, mikä on tietysti hieman outoa siksi, että Yhdysvallat koostuu osavaltioista, jotka ovat osa samaa kansakuntaa, kun taas Euroopan unioni koostuu kansallisvaltioista.