perjantai 21. heinäkuuta 2017

Uni kahdesta Jumalasta ja eeppisestä sodasta

Näin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Oli jonkinlainen henkimaailman eeppinen voimankoetus meneillään. Oli jopa arkkienkeleitä. Niin, niitä oli kaksin kappalein, sillä unessa Jumaliakin oli kaksi.

Unessa siis oli kaksi eri Jumalaa ja näillä arkkienkelinsä ja muu osa enkeleiden sotajoukoista. Ja näiden kahden Jumalan armeijat olivat sodassa toisiaan vastaan.

Siteeraan sosialidemokratian perustajaa Karl Marxia: "Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima."

Arkkienkelit olivat hirvittävän pyhiä.

Haastattelin unessa eräitä yliluonnollisia olentoja koskien oikeusjärjestystä. Erään kohdalla tein diagnoosin, että näyttää siltä, että tämän asennoituminen on täysin psykopaattista. Ko. henkilö myönteli analyysini olevan oikeansuuntaista.

Eräässä pitkään seuraamassani tv-sarjassa on ollut enkeleitäkin. Ja sarjan mukaan nämä ovat usein kusipäitä.

Mutta unessa en tainnut nähdä varsinaisia taisteluita.

Näin unen loppuillasta ja alkuyöstä ennen kuin heräsin. Olin nukahtanut silloin hieman etuajassa, koska olin kahtena aamuna peräjälkeen joutunut heräämään selvästi tavallista aikaisemmin, koska minun piti hoitaa veljentytärtäni. Illalla minussa vallinnut väsymys ja siitä johtunut huono olo ovat varmaankin vaikuttaneet unen syntymiseen.

Toiseksi siihen varmaankin on vaikuttanut se, että edellisenä iltana olin jutellut puhelimessa vanhan naispuolisen ystäväni A.:n kanssa, ja tämä oli muun ohella puhunut henkivaltojen taistosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti