maanantai 26. kesäkuuta 2017

Uni vauraasta "ylä"kaupungista

Noin jokin aika sitten seuraavanlaista unta:

Olin jossain pikkukaupungissa jossain maassa. Kaupunki oli varsin viehättävä. Kaupunkilaiset olivat hyvinvoivia ja mukavia.

Mutta sitten kävi ilmi, että suoraan sen alapuolella sijaitsi vielä osa kaupungista.

Kuljin alapuolella olevassa kaupungin osassa. Mukanani oli nuorehko nainen, joka oli jonkin sortin maailmanparantaja. Kuljeskelimme kaupungilla, ja ihmettelimme näkemäämme köyhyyttä. Vertailin sitä "ylä"kaupungin keskiluokkaiseen miljööseen. Sanoin seuralaiselleni, että olin kaiken aikaa luullut "ylä"kaupungin olevan kaupunki kokonaisuudessaan. Kysyimme eräältä kaupunkilaiselta suorinta tietä sinne. Ja me kävelimme sitten "ylä"kaupunkiin.

Koska ko. nainen ei ollut käynyt "ylä"kaupungissa, minä esittelin hänelle paikkoja. Näytin kahta katolista kirkkorakennusta, Jehovan todistajien salia ja luterilaista kirkkoa. Luterilaisessa kirkossa oli meneillään jossain määrin jumalanpalvelusta muistuttava tapahtuma. Me tuppauduimme sinne, ja istuimme alas. Ao. pastori tunnisti minut ja tervehti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti