perjantai 24. maaliskuuta 2017

Ylen kunnallisvaalikoneessa käyty Herran vuonna 2017

En ollut vielä edes muistanut pohtia sellaista tärkeää asiaa, että kirjoittaisin blogiani varten merkinnän Herran vuoden 2017 kunnallisvaalikoneeseen kautta -koneisiin liittyen. Mutta blogistikollegani Pekka herätti minut horteestani. Otin häneltä vaikutteita, koska olen matkijaeläin. Mies jakaa merkinnässään hyvän keksimänsä ohjeen, jonka avulla ihminen saa valittua kunnallisvaaleissa itselleen sopivan ehdokkaan. Lisäksi hän kertoo, millä lailla oli vastannut Ylen vaalikoneen kysymyksiin. Ja kommentoi enemmänkin niihin liittyen.

Mutta minäkin siis menin ja vastasin Ylen vaalikoneeseen, jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä, ja kopioin vastaukseni lisäkommenteilla varustettuna alle. Ja voisin mainita tässä olevani vantaalainen. Oi, katso, vastaukseni:

K a t e g o r i a  "Oppi":

1. Nuoret on velvoitettava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun suoraan peruskoulun jälkeen.

Ohita kysymys. Totta kai nuorten olisi hyvä keksiä jotain tulevaa elämäänsä varten peruskoulun jälkeen. Mutta pakottaminen ei välttämättä toimi.

2. Kuntien tulee tarjota lasten päivähoidon varhaiskasvatus ilmaiseksi kaikille lapsille.

Jossain määrin eri mieltä. Edes Vantaalla ei ole varaa ilmaisen lasten päivähoidon varhaiskasvatuksen tarjoamiseen kaikille lapsille. Mutta jos se pysyisi huokeana, niin olisin iloinen.

3. Kouluissa pitää olla vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä.

Jossain määrin eri mieltä. Jos kaupungilla olisi varaa siihen, että se tarjoaisi lapsille sekä liha- että vain kasvis -vaihtoehdon, niin hyvä olisi. Mutta jos siihen ei ole varaa, niin yhteinen liha plus kasvis -ruokalinja käy minun puolestani jatkossakin.

4. Kunnan tulee tukea kulttuuria antamalla tilojaan ilmaiseksi yhdistysten käyttöön.

Jossain määrin samaa mieltä. On olemassa paljon hyvää aktiviteettia, mitä yhdistykset tekevät ja tarjoavat. Mutta esim. skientologeille ei pidä antaa mitään tiloja.

5. Koulujen opetusryhmät ovat jo niin isoja, että oppiminen häiriintyy.

Ohita kysymys. Ei harmainta hajua eli ei aavistustakaan, koska minulla ei ole oikein kunnollista kosketusta kouluelämään enää nykyisin. Mutta jos opetusryhmät olisivat jo liian isoja, niin niitä olisi hyvä pienentää. Jos siihen olisi varaa.

K a t e g o r i a  "Hoito":

1. Vanhuksilla on oltava oikeus palvelukotipaikkaan, koska nykyinen kotihoito ei ole riittävää.

Ohita kysymys. Kotihoidon laatu ja määrä tulisi saada riittämään, niin ei tarvittaisi niin paljoa kallista palvelukotiasumista.

2. Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa.

Täysin eri mieltä. Tuotannollistaloudellisten syiden tulisi koskea myös kuntatyöntekijöitä. Jos on liikaa työntekijöitä, niin heitä tulee vähentää. Kannattaisin mielelläni kautskylaista sosialismia muuten, mutta se on hirveän tehoton ja tuhlaava järjestelmä.

3. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuus on tärkeämpää kuin sijainti.

Jossain määrin samaa mieltä. Molemmat ovat mielestäni tärkeitä, mutta kun asun Vantaalla, ja täällä suurin piirtein lähellä nämä palvelut ovat, niin keskittyisin toimivuuteen. Tosin olisi kiva saada Länsi-Vantaallekin poliisiasema, mutta siihen ei taida olla varaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Myyrmäestä lähti jo verovirasto.

4. Kunnallisten terveyspalveluiden yksityistäminen tuo palveluihin tehokkuutta ja säästää kustannuksia.

Jossain määrin eri mieltä. Minulla ei ole mitään erityistä syytä uskoa, että yksityistämisellä olisi automaattinen taipumus parantaa jo entisestään suhteellisen toimivaa terveydenhuoltojärjestelmää. Haja-asutusalueilla palveluiden tarjonta tulee luultavasti heikkenemään uudistuksen myötä. Toivottavasti valvotaan kunnolla uusia toimijoita, etteivät pääse kiertämään veroja.

5. Avohoidon suosiminen mielenterveystyössä luo turvattomuuden tunnetta.

Ohita kysymys. Mielenterveyskuntoutujat saattavat joskus kyllä herättää turvattomuuden tunnetta. Mutta toisaalta, jos avohoito olisi järjestetty kunnolla toimivaksi, heitteille jätetyt mielenterveyskuntoutujat näkyisivät vähemmän katukuvassa, koska heidän hoitonsa toimisi. Jos suosittaisiin sen sijaan suljettuja laitoksia, se tulisi tavattoman kalliiksi yhteiskunnalle. Eli kannatan mielenterveyspuolella avohoidon kuntoon laittamista.

K a t e g o r i a  "Raha":

1. Kuntaveroa voidaan laskea roimasti, koska suuri osa tehtävistä siirtyy maakuntahallinnolle.

Ohita kysymys. Ei harmaintakaan hajua. Kukaan ei ole selvittänyt minulle, miten tehtävien rahoitus hoidetaan.

2. Rakentamista on nopeutettava kansalaisten valitusoikeutta rajoittamalla.

Jossain määrin samaa mieltä. Jos sitä on mahdollista rajoittaa siten, ettei ihmisten oikeusturva heikkene, niin sitten kyllä.

3. Yksityisautoilijoita suositaan liikaa kaavoitusratkaisuissa.

Ohita kysymys. En osaa sanoa.

4. Kunnan pitää tukea yrityksiä tarjoamalla niille halpoja tontteja.

Ohita kysymys. Yritysten ei pidä saada nauttia arvokkaiden alueiden ansiottomasta arvonnoususta. Mutta ei varmaan ole pahaksi, jos yritykset saavat tontteja kohtuuhintaan.

5. Ympäristö- ja luontoarvoista voidaan joustaa, jos siten voidaan lisätä työpaikkoja.

Ohita kysymys. En haluaisi suin surminkaan, että luonto ja eläimistö raiskattaisiin ja ympäristömme pilattaisiin, mutta työpaikatkin ovat tärkeitä. Jos ei ole työpaikkoja, ei ole myöskään veronmaksajia sosiaalivaltiolle ja kaikelle, mikä siinä on oikein, hyvää ja kaunista.

K a t e g o r i a  "Arki":

1. Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita.

Täysin eri mieltä. Ei siitä ole mitään hyötyä Vantaalle ja vantaalaisille, että otetaan tänne asumaan turvapaikan saaneita. Ja heitä valuu tänne ennen pitkää joka tapauksessa. Jos turvapaikan saaneet olisivat tosiaan kultamunia, niin Vantaa olisi velaton ja melko rikas kunta. Mutta he ovat ainoastaan siinä mielessä rikkaus, että eräät kantasuomalaiset saavat heidän avullaan hyvyyspisteitä ja moraalisäteillä.

2. Kirjastojen palveluista voisi periä vuosimaksun.

Täysin eri mieltä. Sivistys on arvo sinänsä. Ja kirjastojen palveluiden vuosimaksu heikentäisi sivistystä. Ennen Vantaalla joutui maksamaan 50 senttiä tekemistään aineiston varauksista. Se oli mielestäni ihan sopivan kokoinen maksu. Mutta mitään laajempia maksujärjestelmiä en Vantaan kaupunginkirjastoon kaipaa.

3. Tulorajat kunnan vuokra-asunnoista on poistettava.

Ohita kysymys. No, periaatteessa olisi kiva, jos kunnallisissa vuokra-asunnoissa asuisi myöskin nk. parempaa väkeä, etteivät ne kauheasti slummiutuisi. Mutta näyttäisi minusta siltä, että kunnallisista asunnoista on tällä hetkellä huutava pula. Osittain tämä johtuu turvapaikanhakijoista, jotka eivät ole rikkaus.

4. Kuntani käyttää liikaa rahaa urheilupaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon.

Jossain määrin eri mieltä. Vanhana pakkourheilun vastustajana tämä kysymys pisti aluksi aivonystyräni vinoon. Mutta kun kyse on vapaaehtoisesta urheilusta ja liikunnasta, niin kannatan ehdottomasti nk. alemman tason liikuntaa ja urheilua. Se tekee hyvää ihmisille ja auttaa yhteiskunnan rahoituspohjan varmistamisessa. Mutta mielestäni Suomen tulisi sanoutua irti olympialaisista.

5. Jokaisen pitää päästä palveluiden äärelle joukkoliikenteellä.

Täysin samaa mieltä. Tässä asiassa ei ole mitään pahaa. Myös rikkaiden tulisi päästä palveluiden äärelle joukkoliikenteellä. Vanhana bernsteinilaisena sosialidemokraattinakaan en osaa tuntea niin suurta kaunaa rikkaita kohtaan, etten sanoisi näin.

K a t e g o r i a  "Koti":

1. Vantaan talouden tasapainottamis- ja velkaohjelma toimii ja sitä tulee jatkaa vähintään samassa mittakaavassa.

Ohita kysymys. Jos asiasta jotain ymmärtäisin, niin hyvä.

2. Aviapoliksen kehittämisen sijaan Vantaan pitäisi keskittyä voimakkaammin asuintaajamien kehittämiseen.


Jossain määrin samaa mieltä. Kyllähän ihmiset tarvitsevat asuntoja. Jopa vantaalaiset.

3. Vantaan, Helsingin ja Espoon tulisi yhdistyä.

Jossain määrin eri mieltä. Joskus sadan vuoden päästä voi olla sopiva aika yhdistymiselle, mutta tällä hetkellä yhdistyminen olisi liian riskialtista.

4. Vieraiden kielten opiskelusta on Vantaan kouluissa tehty vähimmäiskokovaatimuksilla liian vaikeaa.

Ohita kysymys. Jos pakkoruotsista luovuttaisiin, niin kielivalikoima Vantaan kouluissa ennen pitkää laajenisi automaattisesti. Lisäksi täytyy sanoa, että ruotsalaisilla on vain yksi globaalisti hyödytön kieli, joka täytyy oppia tai jota täytyy ainakin opiskella. Suomalaisilla niitä on kaksi. Ruotsin kieli on Suomen afrikaans.

5. Kaupungin pitäisi ottaa täysi vastuu Silkkitehtaan kunnostuksesta ja saattaa alue paraatikuntoon.

Ohita kysymys. Ei harmainta hajua.

K a t e g o r i a  "Arvot":

1. Ennen ei ollut paremmin - suomalaisen elämäntavan muutokset ovat olleet hyvästä.

Jossain määrin samaa mieltä. Historian harrastajana ajattelen, että sata vuotta sitten elinolot olivat todella kurjat. Ja sitä eivät elintavatkaan parantaneet. Arvostan myös mikrotietokoneita sekä internetiä globaalina tietoväylänä ja sen mahdollistamaa sosiaalista mediaa, joka vie toimittajilta tiedon portinvartijan viran. Mutta toki on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeinen aika tuonut mukanaan myös ongelmia. Joillakin on nykyään elämäntapana toiseuden palvonta ja suomalaisuuden halveksunta.

2. Tarvitsemme vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta kompromisseille.

Ohita kysymys. Sekä vahvaa johtajuutta että kompromisseja voidaan tarvita demokratiassa.

3. Lasten on tärkeämpää olla uteliaita ja itsenäisiä kuin hyvin käyttäytyviä ja tottelevaisia.

Ohita kysymys. Lasten on mielestäni tärkeää olla näitä kaikkia.

4. Pohjimmiltaan elämässä vallitsee resurssi- ja valtakilpailu, jossa ei pärjää ilman taistelua.

Ohita kysymys. Järjestäytyneessä sosialidemokraattisessa yhteiskunnassa on paljon vähemmän tarvetta resurssi- ja valtakilpailulle kuin kaikkien sota kaikkia vastaan -skenaariossa. Mutta kyllä siltikin on olemassa edelleen resurssi- ja valtakilpailua. Se johtuu resurssien rajallisuudesta ja siitä, että ihmislajin jäsenillä on melko yleisesti taipumus haluta hyvä ja menestyksekäs elämä itselleen ja varsinkin omalle jälkikasvulleen.

5. Yhteiskunnassamme olisi vähemmän ongelmia, jos ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisemmin.

Täysin samaa mieltä. Mutta jotkut vääntävät ja vääristävät tasa-arvonkin ns. positiiviseksi syrjinnäksi. Syrjintä ei ole koskaan positiivista. Vammaisille voidaan toki edelleen antaa erityisiä normiasteen ylittäviä tukia elämässä pärjäämisen mahdollistamiseksi. Ulkomaalaiset, tummaihoiset ihmiset, neekerit ja pakolaiset eivät ole määritelmällisesti vammaisia, ellei heitä vammaisiksi erikseen määritellä.

6. Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet rikkauteen ja onneen.

Täysin samaa mieltä. Suomessa toimii edelleen jossain määrin hyvin mahdollisuuksien tasa-arvo. Ihmisten luonnollisesta erilaisuudesta ja jossain määrin onnesta riippuu se, missä määrin lopputulosten tasa-arvo saavutetaan. Ja sitä ei ole mahdollista saavuttaa. Automaatio ja digitalisaatio tulevat kyllä tulevaisuudessa edelleen heikentämään mahdollisuuksien tasa-arvoa. Mikä on sääli.

PS Edellisellä kerralla jokunen päivä aikaisemmin käyttäessäni Ylen vaalikonetta olin kiinnittänyt ehdokasta valitessani huomiota myös näiden tekemiin lisäperusteluihin. Ja kun löysin erään entisen puoluetoverini pahan Perussuomalaiset -puolueen listalta, päätin äänestää häntä.

II PS vielä saman vuorokauden puolella. Olen kopioinut ao. Pekan porstuan merkintään laittamani lukijakommentin tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti