tiistai 7. maaliskuuta 2017

Yle puhui ruotsalaisesta "trollitehtaasta"

Yle sanoi lähes kaksi viikkoa sitten julkaistussa uutisartikkelissaan seuraavaa:
Ruotsiin on perustettu trollitehdas, jonka ainoa tarkoitus on häiritä toimittajia. Granskning Sverige -niminen trollitehdas värvää tavallisia ihmisiä soittamaan toimittajille esimerkiksi maahanmuuttajiin ja Venäjän politiikkaan liittyviä puheluja, kertoo sanomalehti Eskilstuna-Kuriren.

Puhelujen sävy on yleensä uhkaava. Soittajat käyttävät vääriä nimiä ja nauhoittavat puhelut. Puhelut julkaistaan Granskning Sverigen omalla kotisivulla ja Youtubessa, ja niitä jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Kyseisen sanomalehden toimittaja päätti sitten selvittää, miten trollitehdas toimii. Hän loi itselleen internetiin väärennetyn profiilin, jolla uskoi saavansa toimeksiannon trollitehtaasta ja jätti työhakemuksensa. Ja pian hän alkoikin saada viestejä.

Hän sai pitkiä listan kysymyksistä, joita toimittajille kuulemma kannattaa esittää. Yle listaa näistä seuraavat kolme:
  • Onko rasistista sanoa, että ruotsalaiset kansana ovat olemassa?
  • Onko rasistista sanoa, että kaikki eivät ole tai voi tulla ruotsalaisiksi?
  • Voiko olla Ruotsin kansalainen olematta Ruotsin kansaa?
Ja sitten artikkelissa kauhistellaan kovasti. Minusta ainakaan nämä Ylen luettelemat kolme kysymystä eivät ole mitenkään epäasiallisia vaan täysin järkeviä. Mutta toki ne voivat järkyttää sellaisia ihmisiä, joiden kuva todellisuudesta ei ole tästä maailmasta.

Ja normaali ihminen luulisi, että jos kysymyksiin olisi sisältynyt epäasiallisempia, niin Yle olisi kertonut sellaisista.

PS En blogini tultua tähän ikään viitsi enää lisätä blogini tunnisteisiin sanaa pakokauhu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti