keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Elämän tarkoitus ja elämän merkitys

En ole ensimmäinen, joka asian on huomannut, mutta englannin kielessä ei ole ilmaisua "elämän tarkoitus" vaan "elämän merkitys", meaning of life. Edellinen tarkoittaa jotain uskonnollista tai kokonaisvaltaisen maailmankatsomuksen mukaista. Jälkimmäinen on paljon vaatimattomampi ilmaisu.

Ihminen näyttää janoavan kuitenkin elämän tarkoitusta. Elämän merkitys ei monelle ole tarpeeksi suureellista. Siksi maallisistakin ideologioista parhaiten näyttävät menestyvän sellaiset, jotka toimivat uskonnon korvikkeina ja täten tarjoavat elämän tarkoituksen. Sellaiset kuin marxilaisuus, marxismileninismi ja monikulturismi.

Olisi kuitenkin hienoa, jos ihmisille riittäisi elämän merkitys. Se tekisi elämän yksinkertaisemmaksi.

Rupesin pohtimaan näitä asioita, kun yhtenä päivänä oli paljon valvottu viikonloppu takana enkä ollut vielä kokonaan toipunut siitä. Silloin tajusin, että minulla ei ole elämän tarkoitusta. Samalla muistin englannin kielen vastineen ilmaisulle.

Näin jokin aika sitten sellaista unta, että mietin vakavissani sellaista, että maallisillekin ihmisille pitäisi olla olemassa omia riittejä, esim. kunnolliset hautaanpanijaiset lisukkeineen. Mietin maallisen kirkon mahdollisuutta. Sitä olen tehnyt aikaisemmin jo valvetilassakin.

Muistan, kuinka eräällä keskustelufoorumilla oli vuosia sitten eräs henkilö lausunut, että hänelle sopisi sellainen kirkko, jonka jäsenten ei tarvitsisi uskoa Jumalaan.

Terminator-elokuvien John Connor on fiktiivinen henkilö, mutta hän on lausunut: "There's no fate but what we make for ourselves". Suomeksi sanottuna se kuuluu: "Ei ole muuta kohtaloa kuin se minkä luomme itsellemme". Lausuma on minusta liioitteleva. Ihminen ei pelkästään luo omaa kohtaloaan, vaan siihen vaikuttavat hänen itsensä lisäksi monet tekijät, joista useat ovat hänen vaikutusvaltansa ulkopuolella. Mutta elämän merkitykseen se sopii hyvin. Elämämme merkitys on se, minkä itse siksi luomme.

2 kommenttia:

  1. "Elämämme merkitys on se, minkä itse siksi luomme." Erittäin hyvin kirjoitettu, sisältää kaiken oleellisen elämästä.

    VastaaPoista