perjantai 20. tammikuuta 2017

Trumpin triumfi: astuu tänään presidentinvirkaan

Ja niin käy tänä päivänä, että suurhirvi Donald Trump lausuu virkavalansa Amerikan Yhdysvaltain uutena presidenttinä klo 12.00 Washington DC:n aikaa. Tämä on herättänyt suurta vihastusta ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona, että hänet päästetään tekemään se.

Trump joutuu vähentämään viehättävää spontaaniuttaan, mikäli aikoo jäädä historiaan hyvänä Yhdysvaltain presidenttinä. Harkitsemattomilla ulostuloilla ja puheilla miehen on helppo heiluttaa maailmantaloutta sekä aiheuttaa diplomaattisia kriisejä.

Yhdysvaltain presidentin virka ei ole pelkästään virka, vaan kokonainen instituutio. Virkaan astuva presidentti tuo mukanaan omat neuvonantajansa ja virkamiehensä, joita on tuhansittain. Trump lienee jossain määrin osannut valita lähimpiä neuvonantajiaan. Hänelle on ehkä jo selvää, miten presidentin hommia on hyvä hoitaa. Mutta jos näin ei olisi, luvassa olisi meille runsasta viihdettä.

Itse en usko, että Donald Trump presidenttinä tulee olemaan katastrofi.

En usko, että hänessä Venäjän suurjohtaja Vladimir Putin on saanut myötämielistä kumppania Valkoiseen taloon. Jos Putin on sellaista yhtään ajatellut, niin hän tulee pettymään.

Trumpin suhtautuminen NATO-liittolaisiin on ollut esillä oleva suuri kysymys. Mies on vaatinut puolustusliiton jäsenmaita ottamaan suuremman taloudellisen vastuun omasta puolustuksestaan. Ja tämä on täysin oikein. Puolustusliiton säännöt vaativat sitä, että omaan puolustukseen panostetaan. Jos joidenkin jäsenmaiden päättäjät ovat olleet asiasta eri mieltä, niin he ovat idiootteja.

En usko, että Trump on romuttamassa NATO-maiden yhteistä puolustusta.

Maailman ja hänen oman maansa suhteen suurin kysymys lienee nyt Trumpin taipumus protektionismin kannattamiseen. Silti, Yhdysvaltain kongressin molemmissa kamareissa on tällä hetkellä miehen oman taustapuolueen Republikaanien enemmistö. Ei se eikä edes oppositiopuolue Demokraatit kannata liiemmin protektionismia. Trumpilla tulee olemaan vaikeuksia ajaa varsinkin tätä ohjelmansa kohtaa.

Hauskinta Donald Trumpissa on mielestäni ollut se, että hänen valituksi tulemisensa on aiheuttanut itkupotkuraivokohtauksia lukemattomissa ihmisissä (kuten tästä ja tästä voi ehkä päätellä). Se on ollut minulle parasta viihdettä. Mielestäni Trump ei suinkaan ole Saatanasta ja Hitleristä seuraava. Vaikka tuskin itse voisin kannattaa hänen kaltaistaan poliitikkoa rakkaassa kotimaassani.

Pahin puoli hänessä on mielestäni se, että kun hän on esiintynyt unohdettujen työläisten edustajana, niin hän miehittää ministeriönsä jossain määrin kapitalisteilla. Mutta tässä suhteessa tuskin kilpakumppani Hillary Clinton olisi ollut selvästi parempi vaihtoehto. Vaikka tämä ei ole kapitalisti itse, niin hänellä on ollut niin kovin likeiset suhteet sellaisiin.

Mielenkiintoisin puoli Donald Trumpissa on mielestäni se, että hän on luultavasti Yhdysvaltain historian ensimmäinen avoimesti uskonnoton presidentti. Yhtä mielenkiintoista on se, että hän tuli valituksi virkaan Republikaanisen puolueen ehdokkaana. Puolue kun on täynnä nk. kristillistä oikeistoa.

Söin eilen illalla kokonaisen paketillisen Wiener Nougat -konvehteja. Ne ovat minulle kuin huumetta. Niiden voimalla toivotan Donald Trumpille voimia ja viisautta toimia Yhdysvaltain presidenttinä. Olkoot vaatteesi aina valkeat ja pääsi runsaasti voideltu.

2 kommenttia:

  1. Aika näyttää, mitä Trump saa aikaiseksi. Minun veikkaukseni: ei mitään suuria muutoksia. Mutta tässä vaiheessa, päivänä nolla, on todella vaikea arvata.

    Wiener Nougat... lapsuuden kiusankappale. Maistuu taivaalliselta mutta kutiaa suussa kuin perhana, mikä pilaa osan nautinnosta. Minä välttelen manteleita aina paitsi kun kiusaus käy ylivoimaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa. Minulle taas laajempi viinin nauttiminen aiheuttaa suussa kärsimystä, koska tapaan maistella sen verran intensiivisesti, ja suu on herkkä. En oikeastaan nautikaan viinejä muuten kuin vain jouluna.

      Poista