torstai 11. helmikuuta 2016

Yhdysvaltain republikaaniehdokkaitten joukossa on mätiä mätämunia

Miljardööri Donald Trump voitti ylivoimaisesti järjestyksessä toiset Yhdysvaltain republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaiden esivaaleista, jotka pidettiin pienessä Koillis-Yhdysvalloissa sijaitsevassa New Hampshiren osavaltiossa.

Täällä Euroopassa monet pitävät Trumpia äärettömän oikeistolaisena pellenä, jota olisi vaarallista päästää valtaan. Mutta kun ajatellaan, että keskimääräinen eurooppalainen äänestäjä ei ole muutenkaan keskimääräisen yhdysvaltalaisen ylemmän tason poliitikon kanssa paljoakaan samaa mieltä asioista, niin voi tulla mieleen sellainen, että Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ei välttämättä olisi katastrofi. Tai ainakin minulle tällainen ajatus on juontunut mieleen, vaikka itse en olekaan kovin oikeistolainen.

Jos ketään kiinnostaa, niin voisin nimittää itseäni esim. konservatiiviseksi liberaaliksi ja liberaaliksi konservatiiviksi. Ja "liberaali" ja "konservatiivi" täytyy tässä käsittää eurooppalaisesti eikä siten kuin Yhdysvalloissa on nämä käsitteet mielletty 1930-luvulta alkaen, jolloin presidentti Rooseveltin laman uhreja auttavaa New Deal -politiikkaa ruvettiin esittämään "liberaalina", vaikka kyse on jonkinlaisesta edistyksellisyydestä.

Voisin nimittää itseäni myös kansallisliberaaliksi tai kansallissosialidemokraatiksi.

Trumpin henkilö oli tähän asti minussa nostattanut kysymysmerkkejä sen vuoksi, että hän näyttää helposti suuttuvan sellaisille ihmisille, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.

Mutta tulipahan luettua armaan Ylen uutinen muutama päivä takaperin, ja siinä kerrottiin, että Donald Trump, jos hänestä tulisi presidentti, sallisi jälleen vesikidutuksen "ja hemmetin paljon pahempaakin". Vesikidutuksessa, englanniksi waterboarding, kuulusteltavalle aiheutetaan hukkumisen tunne. Siitä on käytetty Yhdysvalloissa nimitystä "tehostettu kuulustelukeino", "enhanced interrogation".

Trump aikoisi sallia siis vielä jotain pahempaa. Minua hieman järkyttää.

Muut ehdokkaat olisivat tyytyneet niihin rajoituksiin, joita kongressi on presidentti George W. Bushin kauden jälkeen kidutukselle asettanut. Ehdokas Ted Cruz sanoi, ettei pitänyt vesikidutusta kidutuksena, mutta vastustaisi silti sen käyttöä.

Trump oli perustellut waterboardingin käyttöä sillä, että Lähi-Idässä katkotaan kristittyjen ja muidenkin päitä, ja keskiajan jälkeen ei ole nähty sellaista, mitä nyt tapahtuu.

Minusta näyttää siltä, että Republikaanien äänestäjät antoivat nyt New Hampshiressä luottamuslauseen Trumpin kiduttamisen puollolle. Tätä voi pitää huolestuttavana, varsinkin jos muualla Yhdysvalloissa sama jatkuu.

Ted Cruz ei pidä waterboardingia kidutuksena. Sallisiko hän siis sen käytön ystäviinsä, perheeseensä ja sukulaisiinsa? Uskoisin, että hän sallisi.

Ehdokas Marco Rubio taas ilmoitti, että Yhdysvaltain Kuubassa sijaitsevaan vankilalaitokseen Guantanamo Bayhyn tulee viedä ihmisiä eikä sulkea paikkaa. Guantanamo Bayssä on pidetty vuosikausia ihmisiä vangittuina nostamatta syytettä heitä vastaan. Guantanamossa on myös kidutettu vankeja.

Aikamoisia jäpiköitä Republikaaneilla monet tärkeät presidentiksi pyrkijät.

Ne ihmiset, jotka kiduttavat toisia ihmisiä, tai sallivat sen, tai määräävät ihmisiä kiduttamaan, ovat torakoita.

En voi juurikaan sietää Yhdysvaltain Republikaanista puoluetta. Mutta en kauheasti varmaan voi ymmärtää maan Demokraattistakaan puoluetta, joka on de facto Suomen Kokoomuksen sisarpuolue (Yhdysvaltain Republikaaninen puolue taas on vain de jure Kokoomuksen sisarpuolue). Yhdysvalloissa on liittovaltion tasolla kaksipuoluejärjestelmä, mitä pidän demokratian niukentamisena. Mutta jos minulla olisi oikeus äänestää maan kuluvan vuoden presidentinvaaleissa, niin minä varmaankin äänestäisin Demokraattiseen puolueeseen vasta viime vuonna liittynyttä yhdysvaltalaisittain suhteellisen vasemmistolaista Bernie Sandersia, joka nimittää itseään demokraattiseksi sosialistiksi. Yhdysvallat on liian oikeistolainen maa minun makuuni, mutta äänestäisin sitä, mitä voi. Demokraattista puoluetta pidän toisaalta hieman liian oikeistolaisena, ja toisaalta liian poliittisesti korrektina. Parasta maassa on minusta sen perustuslain takaama sananvapaus; Suomessahan perustuslaki ei sananvapautta takaa. Toiseksi parasta Yhdysvalloissa on mielestäni sen uskonnonvapaussysteemi, joka on minusta melkein kauneinta ihmiskunnan instituutioitten joukossa.

Yhdysvallat on de facto pysyvästi melko monikulttuurinen maa. Siksi saattaisin äänestää maan vaaleissa muitakin suomalaisittain sosialidemokraateiksi katsottuja, jos sellaisesta ei mielestäni liikaa haittaa olisi.

...Mutta minusta olisi mukavaa, jos Yhdysvaltain presidentti ja kongressi jonain päivänä ilmoittaisivat, että nyt tulevat Saudi-Arabiaan uskonnonvapaus ja naisten oikeudet. Kusipäisiä maita ei minusta tule pitää liittolaisina.

...
PS 5.3.2016: Yle kertoo, että Donald Trump vetää takaisin kidutuspuheitaan. Ihan hienoa! Bonuksena voin nyt kertoa, että on kehitetty aito botti, joka yrittää matkia Trumpin puhetapaa.

2 kommenttia:

  1. Ne ihmiset, jotka kiduttavat toisia ihmisiä, tai sallivat sen, tai määräävät ihmisiä kiduttamaan, ovat torakoita. Toi on niin totta!

    VastaaPoista